3 samanlaista kassia erilaisista kierrätyskankaista

Ompelin kevään aikana kolme kassia erilaisista kierrätyskankaista samalla kaavalla. Kassiin tein itse kaavat ja alunperin lähdin sillä ajatuksella liikkeelle, että saisin yhden kestävän kauppakassin itselleni. Tämän kassin suunnittelin artesaanikoulutuksessani Suomen Yrittäjäopistolla. Kasseja valmistui sitten lopulta kolme. Kaikki kassit ovat erilaisista kankaista, mutta niitä yhdistää se, että jokainen kassi on ommeltu kierrätysmateriaaleista samalla kaavalla. Millaisia kasseista tuli? Millaista oli ommella erilaisista materiaaleista sama kassi ja mitä eroja kasseilla on? Entäpä mikä kassi nousi omaksi suosikikseni, entäpä sinun?

3 kassia, jotka kaikki on ommeltu samalla kaavalla erilaisista kierrätyskankaista.
Kolme kassia, jotka kaikki on ommeltu samalla kaavalla erilaisista kierrätyskankaista.

3 erilaista kassia kierrätyskankaista

Kun kaavat on piirretty, täytyy niitä testata ennen kuin alkaa ommella sitä varsinaista kassia. Testikankaanani toimi tällä kertaa käytetty muumipussilakana. Uskalsin käyttää ihanaa muumilakanakangasta testikassiin, koska minusta näytti siltä, että taisin onnistua kaavojeni kanssa. Uskaliasta, mutta näin nyt tein. Ompelin muumikassin ja testikassista tulikin sitten käyttökassi, riski kannatti. Kassista tuli sopivan tilava sekä leveys että korkeussuunnassa, ja kassin sangat olivat juuri sopivan pituiset kauppakassimalliin. Tämä muumilakanasta ommeltu kauppakassi on ollutkin alusta asti kovassa käytössä. Itse asiassa tämä kassi päätyi lopulta Houpin koulujutuille kassiksi.

Kierrätetystä muumipussilakanasta ommeltu kauppareissulle tai varakassiksi.
Kierrätetystä muumipussilakanasta ommeltu alunperin kauppareissulle tai varakassiksi, mutta joka päätyi lopulta Houpin koulujutuille kassiksi.

Tästä pääsin sitten ompelemaan varsinaista työtäni, joka oli kierrätysfarkuista ommeltu tilkkukassi. Perinteisen farkun (ei stretch) ompeleminen on todella mukavaa puuhaa, farkkukangas on tukevaa, mutta sitä voi mainiosti ommella kotikoneellakin. Tilkkujen piirtäminen ja leikkaaminen käy sutjakasti tilkkutöihin tarkoitetuilla mitalla. Yhdistin ensin tilkut peräkkäin saumurilla ja sitten ompelin nämä pitkiltä saumoilta yhteen. Saumat ompelin vielä puolikatesaumoiksi. Farkkukassista tuli todella kestävä ja ajaton. Lisäsin vielä koristeeksi virkatut kierrätyssoljet, näin kassiin tuli ripaus retroa fiilistä mukaan.

Tilkkutyönä ommeltu farkkukassi kauppareissulle.
Tilkkutyönä ommeltu farkkukassi on tukeva kassi kauppareissulle.
Farkkukassin sivuun ompelin taskun. Kassin pohja ja takaosa.
Farkkukassin sivuun ompelin taskun. Kassin pohja ja takaosa.

Sitten minuun iski vielä uusi kassin ompelukärpänen. Mietin, että kierrätysteemaa voisi jatkaa, joten ompelin kolmannen kassin täysin erilaisesta materiaalista kuin edelliset. Sen ompelin kierrätetystä viltistä vai onkohan se paremminkin huopa. Sama kaava siis edelleen, mutta kassissa on ihan eri fiilis kuin edellisissä.

Vanhasta viltistä saa ommeltua kauniin kassin.
Vanhasta viltistä saa ommeltua kauniin kassin.

Samanlaiset, mutta erilaiset kassit

Kasseista tuli samanlaiset, mutta kumminkin niin erilaiset. On siis ihan materiaalista kiinni millaisen kassin samoilla kaavoilla saa ommeltua. Muumikankaista on kiva käyttää varakassina, farkkukankaista tilkkukassia kauppakassina (mihin kaavan suunnittelinkin), mutta tuota viltistä ommeltua kassia pidän vähän parempana kassina. Hassua, sillä kaikki kassit on ommeltu kierrätetyistä kankaista ja samalla kauppakassin kaavalla, silti niissä on aivan erilainen fiilis.

Tykkään ommella farkkua, mutta itselleni oli mieluisinta ommella viltistä kassi. Satavarma en ole siitä onko vanha viltti ihan kokonaan villaa, mutta hieman se siltä vaikutti. Viltti oli jonkun verran huopunut ja se teki ompelemisesta entistä mukavampaa. Koska malli ei ollut monimutkainen, ompeleminen oli oikeastaan tosi helppoa.

Tässä projektissa lopulta innostuin lisää käytetyn viltin mahdollisuuksista, ja kuten luovuuden äärellä usein käy, kun yksi asia alkaa elää, se innostaa uusiin ideoihin. Ehkäpä villan pehmeys, joustavuus, muotonsa pitävyys, vähäinen rypistyvyys ja lämpö pitävät sen materiaalina voittamattomana, ja täällä Pohjolassa siksi aina hyvin suosittuna. Itsekin olen rakastunut villaan, niin käytännöllinen se näissä meidän sääolosuhteissa on, ja jopa kesäisinkin toisinaan tarpeellinen. Viltistä jäi vielä hyvin kangasta, joten uudet tuunausprojektit pyörivät mielessäni…

Olen aikaisemmin ommellut käytetystä viltistä itselleni takin, artikkeli Viltistä ruudullinen muotitakki. Tuo vilttitakki on muuten ihan superihana päällä ja tosi käytännöllinen, tykkään käyttää sitä todella mielelläni. Ihastuin jo tuolloin vanhan viltin mahdollisuuksiin, ja ostin myöhemmin toisenkin käytetyn viltin kierrätyskeskuksesta. Tuosta viltistä ompelin tällä kertaa tämän käyttökassin, johon ihastuin. Tähän vilttikassiin sopisi hyvin kyllä pidemmät sangat, jolloin siitä tulisi enemmänkin olkalaukku, ja näin käyttäisin sitä varmasti vielä enemmän kuin tätä kauppakassimaista lyhytsankaista kassia. Tämän pitkäsankaisen vilttikassiversion aion toteuttaa heti syksyllä, kun villan aika on enemmän ajankohtainen.

Vanha viltti, josta…
…ompelin ihanan käyttökassin.

Käsityön iloa ja inspiroitumista, Tuija