Aamukasteen pisarat tuunaamassani tuolissa. Tämä on yksi kauneimmista tuoleistani, jonka olen tehnyt. Tein tämän tuolin vuosia sitten itselleni. Halusin tuolistani sellaisen, joka olisi mielestäni todella ihana, kaunis, herkkä ja siinä olisi jotain itseäni. Sellainen tästä tuolista sitten tulikin.
Tuolin istuimeen olen tehnyt kanavatyön, joka on mitoitettu ja ommeltu erilliseen kankaaseen. Kanavatyöhön olen vaihtanut jonkin verran alkuperäisen kanavatyön mukana tulleita lankoja, koska kaikki sen langat eivät miellyttäneet sävyiltään minua. Kanavatyötä pistelin milloin missäkin, useilla reissuilla, rannoilla ja myös kotona joutohetkinäni. Ruusuni ovat siis kulkeneet pitkän matkan ennen kuin päätyivät aloilleen tähän tuolilleni.
Jälleen kerran väriksi tuoliini valikoitui lempi-vihreäni. Entisöintityöt eivät olleet vaikeita, sillä korjattavaa tuolin rakenteissa ei ollut ja maali vaatii lopulta vähemmän pohjatöitä kuin petsi.
Karkkina tuolille kuumaliimasin tuolin etureunaan keveän hapsunauhan, joka näkyy myös leikkisästi tuolin etujaloissa. Tuolin kruununa loistavat aamukasteen pisarat, ihanat timantit! Kiinitin timantit strassiapplikaattorilla ruusujen terälehdille ja muuallekin sopiviin kohtiin pitkin tuolia.
En osaa tästä tuolistani mitään sen enempää kertoa. Otin tuolistani kuvia eräänä aikaisena aamuna, kun aurinko alkoi lämmittää ja sulattaa aamukuuraa kastepisaroiksi. Kun itse katselin myöhemmin näitä pihamme suuren kuusen vieressä otettuja kuvia, mieleeni tuli muutamia lauseita. Kenties näitä lauseita voisin kutsua oodiksi tälle omalle tuolilleni.
Oodi aamukastepisaraiselle tuolilleni
Suuren kuusen suojassa, kuurainen aamu, täynnä lupausta.
Suojassa, auringon säteet sujahtavat, oksien välistä, kuiskailevat lempeästi uuteen päivään…
… ne lämmittävät, antavat elämän. Aamuisen kasteen pisarat, helmeilevät, tanssivat ruusun lehdillä, yhä useampi….
…yhä useampi, kisaillen kimaltelevina….
….iloiten timantteina.
Sukat lämmittävät jalkoja, pieni kuura, lumen lapsi, hentona maassa.
Niin vanha, aivan uusi. Eilen, tänään, puhallettuna huomiseen.
Aamukasteen pisarat tuunaamassani tuolissa, mitä sille nyt kuuluu?
Kuten kerroin olen entisöinyt ja verhoillut tämän tuolin jo vuosia sitten. Entä mitäpä tälle kaunokaiselle tänä päivänä sitten oikein kuuluu, vieläkö se on minulla vai onko se jatkanut jo matkaansa jonnekin eteenpäin?
Tuoli on edelleen minulla ja se on hyvässä kunnossa. Osin sen hyväkuntoisuus johtuu ihan siitä, että en ole antanut kenenkään istua tällä tuolilla kuin yhdessä poikkeustilanteessa. Tämä poikkeustilanne oli silloin, kun kaksosemme pääsivät samaan aikaan ylioppilaiksi. Näissä arvokkaissa juhlissa tällä tuolilla sai istua. Juhlien jälkeen tuolini jatkoi arvokasta oloaan tuolina, jolla ei istuta. Näin voi käydä joskus omille käsitöileen, kun niihin kiintyy ja haluaa niiden aina olevan yhtä uusia, koskemattomia, kauniita ja arvokkaita.
Laitan tähän kaksi kuvaa tästä tuolistani. Nyt kun olemme muuttamassa uuteen kotiin, muutin itse tämän tuolini remontoituun huoneeseeni. En antanut kenenkään muun tehdä tai osallistua tähän siirtoon, sillä vain minä ja tämä tuolini tiedämme kuinka herkästi se voi likaantua ja loukkaantua. Taidan olla vähän hupsu, mutta ehkäpä sinäkin olet joskus kokenut jotain vastaavaa ja ymmärrät tunteeni, nämä vähän hupsuisetkin…
Tuija ja sen tuoli, edelleen yhdessä
