Virkkaus ja neulominen
Vyönsoljille ja jämälangoille löytyy uusiokäyttöä näissä ihanissa virkatuissa korvakoruissa. Aihioksi käy myös muukin kierrätysmateriaali, josta on rungoksi virkkaukselle, ja lankoja vaihtelemalla koruihin saa erilaista tunnelmaa.
4 tawashia, jotka ovat virkattu erilaisista pellavalangoista. Testasin pesusienet ja yksi näistä langoista nousi ehdottomasti suosikikseni. Kokeilin myös pellavan viljelyä kotioloissa, ja ilokseni sain kasvatettua pellavaa itse.
Suomalainen Toivo-lanka valmistetaan Lindströmin puuvillarullapyyhkeistä, joihin varmasti meistä jokainen on jossain julkisessa tilassa pyyhkinyt kätensä. Testasin tätä kierrätyslankaa neulomalla, virkkaamalla ja solmeilemalla.
Nämä virkatut joulukuuset voi toteuttaa jämälangoista eikä aikaa näiden valmistamiseen kulu kovin paljoa, joten suurta panostusta tämä kuusiprojekti ei tarvitse. Yksinkertainen on myös kaunista, ja tällä kertaa lisäksi helppoa.
Kaunis tuikkukipon suojus valmistuu virkkaamalla se ohuesta langasta, johon pujotetaan kauniita puuhelmiä. Loppusilaus jouluiselle tunnelmalle luodaan tervanarulla.
Halloween-asu on paras silloin, kun se on kantajansa näköinen, ja parhaiten oman näköisensä juhla-asun saa itse toteuttamalla vaikkapa kierrätysmateriaaleista. Edellisen vuoden Halloween-rekvisiittoja löytyy varmasti jokaisen kaapeista,...
Lomamatkallamme virkkaamani kaulakoru päätyi kuvattavaksi Filerimoksen luostarialueella. Filerimokselle saavuttuamme yllätyin todella ihanasti.
Barbinukke täytti 63 vuotta ja sitä puetaan tänäkin päivänä ihaniin muodikkaisiin vaatteisiin lasten leikeissä. Tässä sinulle oma upea kesäinen asukokonaisuuteni ja ohjeet virkkuukoukulla toteutettavaksi.