Huovutettu istuinalusta on juurikin niin lämmin kuin miltä se näyttää. Liikun ulkona ja joskus minulle on tullut ulkoillessani tunne, että haluaisin viivähtää tovin ja vain katsella kaunista luontoa ja sen rauhallisuutta. Kylmät ilmat pakottavat eteenpäin tai korkeintaan vain seisahtumaan pienen pieneksi toviksi. Tähän syntyneeseen istahtamistarpeeseeni virkkasin itselleni lämpimän, huovutetun istuinalusta, jota on kevyt kantaa mukana.
Annan tässä artikkelissa sinulle ohjeet tähän pesukoneessa huovutettuun istuinalustaan. Ohje ei ole vaikea, kuten ei ole istuinalustan huovuttaminenkaan. Jos et siis ole koskaan kokeillut huovuttamista, tästä ohjeesta pääset alkuun ja onnistut siinä varmasti.
Huovutetun istuinalustan suunnittelua
Virkkasin pesukoneessa huovutetun istuinalustan itselleni kolmesta pirteän värisestä, huopuvasta villalangasta ja käytin tähän työhön isoa virkkuukoukkua. Tämä huovutettu istuinalusta on virkattu useammasta kukkapalasta, jotka kaikki on virkattu yhteen siten, että alustan etureuna jää lopulta hieman kapeammaksi kuin takareuna.
Virkatut kukkapalat vaihtelevat väritykseltään siten, että sininen ja vihreä vuorottelevat kukassa. Kaikkien palojen uloimmat kerrokset on virkattu sinililalla langalla, näin kokonaisuudesta tulee yhtenäinen ja selkeä, ja kukat erottuvat kauniisti taustastaan.
Ihan aluksi ajattelin edetä varovaisesti ja virkkasin vain yhden kukkapalasen. Mittasin kukkapalasen ja huovutin sen pesukoneessa, jotta näkisin miltä se näyttäisi valmiina. Huovutuksen jälkeen mittasin jälleen palasen koon. Näin sain tietoa siitä, kuinka paljon oma pesukoneeni kutistaa huopuvaa villalankaa ja kuinka isoksi minun tarvii suunnitella istuinalustani.
Tuo yksi ainokainen huovutettu palanen ei kumminkaan näyttänyt täysin siltä miltä olisin sen halunnut näyttävän, mutta koska en voinut tietää miltä useamman palan kokonaisuus näyttäisi valmiina, luotin aikaisempiin kokemuksiini huovuttamisesta ja päätin jatkaa tällä malllilla.
Päätös oli hyvä, sillä kun olin lopulta huovuttanut koko istuinalustan, se näytti todella hyvältä.
Näin huovutettu istuinalusta tehdään
Lankoita käytin 100% perulaista ylämaan villaa Incawool Hjertegarnia (100g/kerä, tiheys 18s/10 cm). Tähän työhön käyttämäni värit ovat jo valitettavasti poistuneet myynnistä, sillä alun perin ajattelin tehdä langoista ihan jotain muuta ja lopulta sitten kerät jäivätkin lojumaan kaappiini melko pitkäksi aikaa. Annan kumminkin artikkelin lopussa sinulle kauniin syksyisen värivaihtoehdon, jos kaipaat vinkkejä värien valinnassa. Ja näitä vinkkini uutuusvärejä löytyy tällä hetkellä sekä kaupasta että netistä tilaamalla.
Tämä isuinalustani Incawool Hjertegarn -lanka
- huopuu lankakaupan mukaan pesukoneessa n. 40%, kun se huovutetaan 40-asteen lämpötilassa
Valmis huovuttamaton istuinalusta
- on virkattu virkkuukoukulla no 5
- valmistuu 39 palasta, jotka ovat kaikki samanlaisia 6-kulmaisia kukkia
- on leveydeltään 80 cm ja korkeudeltaan 54 (leveimmiltä kohdilta)
Valmis huovutettu istuinalusta
- painaa 335g
- on leveydeltään 61 cm ja korkeudeltaan 42 cm (leveimmiltä kohdilta)
- oma huopumisprosenttini on 22-24%
- on huovutettu yksinään pesukoneessa 40 asteessa
- on huovutettu käyttämällä pesuaineena nestemäistä ihan tavallista color-pesuainetta
- on huovutettu siten, että koneessa on ollut mukana muovisen saippuarasian kummatkin puolet (osuivat ensimmäisinä käsiini)
- huomioithan omassa työssäsi, että eri pesukoneet ja ohjelmat saavat erilaisen huopumistuloksen aikaiseksi
Kuinka kukkapalat virkataan
- aloita: 4 kjs, yhdistä ps:lla 1:een kjs:aan
- 1 krs: 2 kjs=1. p, 11 p, ks 2:een kjs:aan
- 2. krs: 3 kjs=1. pp, 2 pp, joiden viimeiset silmukat jätetään koukulle ja vedetään lopuksi kaikkien 3:n s:n läpi, 2 kjs, *3 pp, viimeiset silmukat jätetään koukulle ja vedetään lopuksi kaikkien 3:n s läpi, 2 kjs*, toista vielä 10x, ps 3:een kjs:aan
- 3. krs: 2 kjs, ed. krs kjs:ihin 2 p, seur. kjs:ihin 3 p, 2 kjs ja samaan kjs-kaareen vielä 3p. Vuorottele alla olevan kuvan mukaisesti ed. krs:n kjs-kaariin 3 p ja 3p+2kjs+3p kerroksen loppuun asti, ks 3:een kjs.
- päättele kukkapala
- vuorottele kukkien värejä, mutta virkkaa aina 3. krs samalla värillä
- kukat yhdistetään toisiinsa joko virkkaamalla tai ompelemalla ne yhteen
Kaunis syksyinen värivaihtoehto lankojen sävyiksi
Koska virkkasin tämän huovutetun istuinalustan tästä Incawool Hjertegarn -langasta, en voinut valita vastaavan langan samansävyisiä lankoja sinulle tuotenumeroineen, sillä silloin tämä ohje ei välttämättä pitäisi näillä mitoilla ja huovuttamisella paikkaansa.
Valitsin kumminkin saman langan uutuusväreistä kauniin syksyisen vaihtoehdon huovutettuun istuinalustaan.
- luonnonvalkoinen, väri no 100
- syksyn kultapiiskun keltainen, väri no 3810
- syksyn chartreusen vihreä, väri no 6957
- ehdotus: kukat voisi virkata luonnonvalkoisella ja kultapiiskun keltaisella vuorotellen, reunat chartreusen vihreällä
Käyttämässäni villalangassa on monia muitakin värejä ja sävyjä tarjolla.
Huovutetulla istuinalustalla on aina käyttöä
Olen huomannut, että tällaiselle huovutetulle istuinalustalle löytyy aina käyttöä. Villa on todella miellyttävää materiaalia työstää ja villatuotteet ovat käytössä lämpimiä ja miellyttäviä. Lisäksi huovutettu villa on aivan ihanan tuntuista, joten tykkään monesti ihan vaan silitellä tätä omaa istuinalustaani, niin upean tekstiilin villasta saa aikaiseksi. Villaista huovutettua alustaa voi käyttää mainiosti myös sisätiloissa ja se on myös hyvä idea joululahjaksi.
Tämä huovutettu istuinalustani ei ole kaivannut muovitettua alapintaa ja se johtuu ihan yksinomaan villan erinomaisesta ja uskomattomasta koostumuksesta. Villa on imukykyinen, mutta samalla se hylkii vettä. Villa näet imee vettä, mutta sen pinta jää kumminkin kuivan tuntuiseksi. Villa ei helposti myöskään likaannu ja se on kestävää, joten huovutettu villa on vallan mainio materiaali juuri tällaiselle ulkona käytettävälle istuinalustalle.
Villa pääsee joka kerta yllättämään minut uudelleen ja uudelleen, ja siksi siihen on niin helppo rakastua.
Lämpimin tunnelmin viikonloppua kohden, Tuija
Lisään tähän vielä kuvan seuraavalta talvelta, jolloin tämä huovutettu istuinalusta toimi luisteluretkillä luistinten vaihdon yhteydessä alustana. Mainio kaveri siis monenlaisille matkoille mukaan!