Itse kudottu pellava kylpypyyhe on ajaton arvotekstiili

Itse kudottu pellava kylpypyyhe kierrätetystä pellavasta on ollut oma unelmieni täyttymys, josta olen haaveillut jo jonkin aikaa. Taitokeskus Epilän brändilähettiläisyyden käsityökeväässä tämä pellava kylpypyyhe onkin jo kuudes työni, ja se on jatkoa kierrätyspellavasta itse kudotuille käsipyyhkeille.

Tästä pellava kylpypyyhkeen työstämisestä tuli kaikella tavalla superihana kokemus, sillä tällä kertaa kutominen oli pellavaisten käsipyyhkeiden jälkeen jo ihanan rentoa ja nautittavaa, opittu oli paljonkin ja se toikin tähän pyyhkeeseen vapautunutta kutomisen riemua, työ eteni kevyen tuntuisesti ihan alusta loppuun saakka. Myös itselleni tärkeä asia kierrätysmateriaalin uudelleenkäytöstä toteutui tässäkin pyyhkeessä, ja sainkin siis olla tyytyväinen aikaansaannokseeni materiaalivalintojani myöten.

Tähän pellava kylpypyyhkeeseen suunnittelin ihanan ja tavallisesta poikkeavan ripustuslenkin, joka jatkuu pyyhkeen läpi sen toiseen reunaan asti, samalla se toimii myös uniikkina koristeena ja yksityiskohtana. Tähän ripustusratkaisuun oli omat syynsä, ja luulen, että pyyhkeen ripustusmekanismista olisi muuten tullut se ihan perinteinen yksinkertainen ripustuslenkki, mutta sattuma puuttuikin tässä kohtaa työhöni ja lenkin lisäksi pyyhe sai ihanan koristeenkin.

Olen todella ihastunut pellavaan materiaalina. Taitoliitto on tänä keväänä jakanut ilmaisiksi pellavan siemeniä eri puolilla Suomea Taitokeskuksissaan, ja niin minäkin sain Taitokeskus Epilästä mukaani pussillisen pellavan siemeniä. Laitan loppuun vielä kuvan tästä omasta kokeellisesta istutusprojektista, jännityksellä odotan mitä kaikkea tämä pellavan perinnekasvatusprojekti lopulta itselleni antaa.

Lue lisää Taitoliiton Neliömetri pellavaa -pellavankasvatusprojektista.

tse kierrätyspellavasta kudottu kylpypyyhe on pitkäikäinen ja kestävä arvotekstiili. Pyyhkeen ripustuslenkki jatkuu kauniina makrameekoristeena aina pyyhkeen toiseen reunaan asti.
Itse kudottu pellava kylpypyyhe on pitkäikäinen arvotekstiili, joka vain paranee käytössä
tse kierrätyspellavasta kudottu kylpypyyhe on pitkäikäinen ja kestävä arvotekstiili. Pyyhkeen ripustuslenkki jatkuu kauniina makrameekoristeena aina pyyhkeen toiseen reunaan asti.

Pellava kylpypyyhe on pyyhkeiden aatelia ja sitä on myös erityisen nautittavaa kutoa

Koska pellava on materiaalina pitkäikäistä ja kestävää, pellava kylpypyyhkeen käytön ei tarvitse rajoittua vain kotioloihin. Luottopyyhkeenä sitä voi mainiosti käyttää rannalla ja ottaa matkoille mukaan, sillä pellavapyyhe taittuu pieneen tilaan, sen imukyky on mainio ja se kuivuu nopeasti. Lisäksi pellavapyyhe on ylellinen ja näyttävä, ja materiaalinahan pellava tunnetusti vain paranee käytössä, joten sitä ei tarvitse käytössä säästellä.

Kudontatyöni materiaaliksi valitsin kierrätyspellavan, josta myös aikaisemmin kudoin neljä käsipyyhettä. Itse pellavakankaan kudonnan tekninen suoritus ei ollut tässä kylpypyyhkeessäni vaikeaa, sillä kaikkinensa tämä kylpypyyhe on helpompi versio aikaisemmin kutomistani käsipyyhkeistä, joiden kaikki kuviot koostuivat pienistä salmiakkikuvioista.

Tämän kylpypyyhekankaan kuviot vaihtelevat kahden leveän raidan kesken siten, että joka toinen raita on salmiakkikuvioinen ja joka toinen sahalaitakuvioinen. Yksi salmiakkikuvio on kaksi kertaa suurempi kuin mitä kudoin aikaisempiin pellavakäsipyyhkeisiini. Suuremmat kuviot isommassa pyyhkeessä toimivat mainiosti, ja ne on myös teknisesti helpompia ja nopeampia kutoa. Lisäksi sahalaitakuviot raitoina nopeuttavat yksinkertaisuudellaan kutomisen etenemistä, ja tuovat mukavaa intensiteettiä pyyhkeen muotokieleen.

Kierrätyspellavasta kylpypyyhkeeksi.
Leveät kuvioraidat rytmittävät pyyhkeen kuosia
tse kierrätyspellavasta kudottu kylpypyyhe on pitkäikäinen ja kestävä arvotekstiili. Pyyhkeen ripustuslenkki jatkuu kauniina makrameekoristeena aina pyyhkeen toiseen reunaan asti.
Valmis pellava kylpypyyhe vuorottelevine kuosiraitoineen
tse kierrätyspellavasta kudottu kylpypyyhe on pitkäikäinen ja kestävä arvotekstiili. Pyyhkeen ripustuslenkki jatkuu kauniina makrameekoristeena aina pyyhkeen toiseen reunaan asti.
Valmis pellavapypyyhkeeni on mitoiltaan 76 x 131 cm.

Pellava kylpypyyhkeen ripustuslenkin idea juontaa kudonnassa tapahtuneeseen virheeseen

Pyyhe tarvitsee ripustuslenkin ja sellainen tähänkin pyyhkeeseen oli keksittävä. Huolittelin pyyhkeen päät kolmipistesiksakilla, taitoin ne kaksin kerroin ja ompelin niihin suorat sauman, tämän jälkeen pyyhe jäi viikoksi odottamaan ideaa siitä kuinka toteuttaisin ehkäpä pieneltäkin kuulostavan ripustuslenkin, jos sitä vertaa itse pyyhkeen kutomiseen.

Tunnustan tässä kohtaa, että tein yhden virheen kutoessani, ja tämä virhe jäi myös valmiiseen kylpypyyhkeeseen. Tämä virhe vaikutti ripustuslenkin suunnitteluun, onnekseni virhe osui sopivasti pyyhkeen keskiosaan. Kun tutkin virhettä, aluksi minusta näytti, että olin jättänyt yhden kudontakerroksen kokonaan väliin. Päätin korjata virheen pujottelemalla valmiiseen kankaaseen tylpän neulan avulla yhden langan lisää, se lanka korvaisi puuttuvan kuteen. Kun tutkinkin tätä virhettä tarkemmin, jouduin toteamaan, että virhe oli virhe, ei puuttuva kuderivi kankaan kuviossa. Koska tämä yksi virhe oli jo tehty, ja se haittasi minua, päädyin lopulta peittämään virheen. Näin tämä upea makramee ripustuslenkki-koristenauha -idea lähti liikkeelle, ja täytyy kyllä sanoa, että jos en tätä virhettä olisi tehnyt, olisin todennäköisesti tehnyt pyyhkeeseen tuiki tavallisen ripustussysteemin. Virhe tuottikin lopulta aivan upean ripustus- ja koristekokonaisuuden, joka omasta mielestäni on aivan ihastuttava.

Koska kutominen sujui jo tässä projektissa mutkattomasti, ripustustavasta muodostui lopulta työläin vaihe koko pyyhkeen toteuttamisessa, ehkä tämä kuulostaa vähän huvittavaltakin. Joka tapauksessa hyvää ideaa kannattaa jäädä odottamaan, sen sain jälleen kerran todeta.

tse kierrätyspellavasta kudottu kylpypyyhe on pitkäikäinen ja kestävä arvotekstiili. Pyyhkeen ripustuslenkki jatkuu kauniina makrameekoristeena aina pyyhkeen toiseen reunaan asti.

Kuinka toteutin ripustuslenkin ja pyyhkeen makrameekoristenauhan

Pyyhkeen ripustuslenkin idea muodostui lopulta viikon hauduttelun jälkeen. Ripustuslenkistä tulikin sitten lopulta kokonaisuus, joka jatkui koko pyyhkeen läpi menevänä makrameekoristeena.

Tämän oman pellava kylpypyyhkeeni korkeus on 76 cm. Makrameelankoja mittasin yhteensä neljä, keskilangoiksi kaksi 1,10 m pitkää lankaa, ja punontalangoiksi kaksi 10,50 m pitkää lankaa. Pitkät punontalangat taitoin keskeltä kahtia, keskiosiin jäi langoista lenkit. Lenkin kaksi lankaa ompelin kolmipistesiksakilla yhteen, tästä muodostui ripustuslenkki pyyhkeelle. Lenkin alaosaan ompelin kiinni lyhyemmät keskilangat siten, että ne jäivät pitkien punontalankojen keskelle vierekkäin. Näin kaikki neljä lankaa oli ripustuslenkin alaosasta ommeltuna yhteen ja tästä olikin sitten helppo jatkaa työtä makrameepunonnalla.

Pyyhkeen koristenauha on solmittu makrameetekniikalla, joka on nimeltään nirkkoreunainen kaksoistasosolmu. Nirkkoreunaisessa kaksoistasosolmussa jätetään kaksoistasosolmuketjujen väleihin tyhjää tilaa aina saman verran. Kun sitten solmut liu´utetaan toisiinsa kiinni, muodostuu perinteinen nirkkoreuna.

Nirkkoreunaista kaksoistasosolmua.
Nirkkoreunaista kaksoistasosolmua työn alla

Omassa pyyhkeessäni on 66 nirkkoreunaista kaksoistasosolmua. Solmuja voi liikutella siten, että makrameenauhasta tulee sopivan pituinen pyyhkeeseen. Lopuksi ompelin nauhan kiinni kummaltakin reunalta pyyhkeen keskelle ja hapsutin alareunan ulkopuolelle roikkumaan jäävät makrameelangat.

tse kierrätyspellavasta kudottu kylpypyyhe on pitkäikäinen ja kestävä arvotekstiili. Pyyhkeen ripustuslenkki jatkuu kauniina makrameekoristeena aina pyyhkeen toiseen reunaan asti.
Pyyhkeen ripustuslenkki jatkuu kauniina koristeena läpi pyyhkeen
tse kierrätyspellavasta kudottu kylpypyyhe on pitkäikäinen ja kestävä arvotekstiili. Pyyhkeen ripustuslenkki jatkuu kauniina makrameekoristeena aina pyyhkeen toiseen reunaan asti.
Makrameekoriste päätyy pyyhkeen alareunassa makrameelle tyypillisiin hapsuihin
tse kierrätyspellavasta kudottu kylpypyyhe on pitkäikäinen ja kestävä arvotekstiili. Pyyhkeen ripustuslenkki jatkuu kauniina makrameekoristeena aina pyyhkeen toiseen reunaan asti.

Käsityön iloa ja luovuutta

On ollut todella ihana kevät kudonnan salaisuuksien parissa, ja olen kokenut, että olen oppinut myös paljon, aina edellinen kudontatyöni on tuonut kokemusten kautta helpotusta seuraavaan uuteen projektiini. Tämän pellava kylpypyyhkeen kudonta tuntui kumminkin itselleni jo melko helpolta, joten tässä työssä pystyin keskittymään kutoessa itse käsityön iloon ja siitä nauttimiseen. Seuraava kudontatyöni olikin jo taas aivan erilainen, ja sen työstämisessä törmäsin taas ihan uudenlaisiin haasteisiin, kangaspuilla kutominen jaksaa siis edelleenkin minua yllättää. Tästä kudonnaisestani kerron sinulle seuraavassa postauksessani, ja tämä jo valmis työni on samalla myös viimeinen työni kudonnan parissa Taitokeskus Epilän brändilähettiläänä.

Rakastan käsitöissä sitä, että voin luoda jotain omaa ja saan käyttää vapaasti omaa luovuuttani, yhdistellä työhöni muita materiaaleja ja käsityötekniikoita. Tämä onnistuu hyvin myös uuden käsityötekniikan opetteluvaiheessa kunhan vain varaa riittävästi itselleen aikaa. Hiljaa hyvää tulee, kuten sanotaan, ja se pätee kyllä kudonnan niksienkin haltuunotossa.

Olen tosi ylpeä tästä kierrätyspellavasta ja itse kudotusta kylpypyyhkeestäni, sitä tunnetta kaiken oppimani ja kaiken työn jälkeen on vaikea pukea sanoiksi, mutta voisin ehkäpä kuvailla tunnettani lähinnä täysin tyydyttyneeksi käsityön iloksi, sellaiseksi syväksi riemuksi, jota käsitöiden tekeminen parhaillaan tuottaa. Sellainen tunne tästä työstä minulle jäi, yhtä pysyvä ja pitkäikäinen kuin mitä pellavatekstiilikin edustaa.

Voin kyllä lämpimästi suositella kangaspuilla kutomista, ja jos olet kutomisesta joskus haaveillut itseksesi ja olet kutomisesta kiinnostunut, voin kertoa, että kutoa voi todella monenlaisia asioita ja jopa monenlaisista erilaisista materiaaleista. Jos innostuit näistä minun kierrätyspellavasta kudotuista käsi- ja kylpypyyhkeistäni, suosittelen kutomaan nämä toisessa järjestyksessä kuin itse kudoin, ensin tämän helpomman kylpypyyhkeen ja sitten vasta siirtymään haasteellisimpiin kuvioihin kuten käsipyyhkeissäni olevat pienemmät kuviot.

Laitan tuohon lopuksi vielä kuvan omasta pellavan siementen kasvatusprojektista, siemenet itävätkin jo iloisesti ja innolla odotan jatkoa. Toden totta, pellava on mielenkiintoinen kasvinakin, vaikka se tähän asti on itselleni ollutkin tuttu vain langaksi ja kankaaksi jalostettuna.

Käsityön iloa kesääsi ja ihanaa juhannusta toivotellen, Tuija

tse kierrätyspellavasta kudottu kylpypyyhe on pitkäikäinen ja kestävä arvotekstiili. Pyyhkeen ripustuslenkki jatkuu kauniina makrameekoristeena aina pyyhkeen toiseen reunaan asti.
Taitoliiton Neliömetri pellavaa, pellavan kasvatusprojekti.
Tässä minun pellavan viljelykokeilujani kaupunkiolosuhteissa

Seuraa Värikästä Kädenjälkeä myös Instagramissa.