Jo muinaiset viikingit neulasivat kintaansa. Miten itse onnistuin ensimmäisessä neulakintaassani?

Tiesitkö, että jo muinaiset viikingit neulasivat kintaansa? Neulaajia on ollut myös Suomessakin aina jopa 1950-luvulle asti ja heitä löytyy vielä tänäkin päivänä. Onneksi tämä muinainen käsityötekniikan taitaminen ei siis ole kokonaan kuollut, vaikka se hiipui melkoisesti 50-luvulle tultaessa. Luulen kumminkin, että neulaaminen on useammalle käsityön harrastajalle tänä päivänä aivan tuntematon käsityötekniikka. Sitä se on ollut myös minullekin.

Törmäsin ihan ensimmäistä kertaa neulaamiseen vasta vajaa kuukausi sitten Hämeen Keskiaikafestivaalilla 2021. Ihmettelin siellä näkemiäni neuletekstuureja ja aloin kiinnittää huomioita festivaaleilla myytäviin puisiin isoihin neuloihin. Neulat olivat eri kokoisia, tylppiä ja käsin tehtyjä. Koska niillä ei voi ommella, mitä ihmettä niillä sitten tehdään ja miksi niitä oli myynnissä? Ajattelin, että jos päivän mittaan en löydä vastausta, kysyisin asiasta lopulta vaikkapa neulojen myyjiltä.

Linnakierroksellamme törmäsin sitten erääseen uutuuskirjaan. Kirjan nimi oli Löydöstä Muinaispuvuksi (Mervi Pasanen ja Jenni Sahramaa, Salakirjat 2021). Selatessani kirjaa sain vastauksen siihen, mihin noita isoja puuneuloja käytettiin. Noita erikoisia neuloja käytettiin neulaamiseen. Siinä samassa minäkin tunsin haluavani osata neulata, tarvitsisin vain kirjan lisäksi vielä tuon neulan.

Mistä neulaamisessa sitten oikein on kyse ja miten sitä tehdään? Entäpä mitä itse sain aikaiseksi, kun otin ison puisen neulan, langan ja tuon uuden kirjan neulakinnasohjeen eteeni? Kaikki ei alkanut hyvin ja lopulta taisin vahingossa kehittellä ihan oman neulakinnastekniikankin, sillä omasta neulaamisjäljestäni tuli ihan eri näköistä kuin kirjan. Silti jälki oli mielenkiintoista, sidokseltaan lujaa ja se oli vielä jopa kaunistakin.

Oivalsin tämän uuden kokeilun myötä myös yhden erittäin tärkeän asian. Tämä tärkeä oivallukseni oli se, että neulaaminen sopii erittäin hyvin sellaiselle henkilölle, jolla on ongelmia neulomisen ja virkkaamisen kanssa. Neulaaminen ei lopulta kipeyttänyt ranteitani, joten tämä sai minut erityisen iloiseksi. Voisinko siis minäkin viimeinkin elävyttää omia neulomistaitojani tätä kautta ja saada itsekin tämän ”uuden” tekniikan avulla jälleen tehtyä kintaita? Alku on tosi kyllä ollut melko haasteellista…

Jo muinaiset viikingit neulasivat kintaansa, mistä tässä oikein on kyse?

Neulaamisessa käytettään villalankaa ja isokokoista tylppää neulaa ikään kuin tekstuuria ommeltaisiin. Neulaamista ei tehdä kerältä vaan neulaaminen tapahtuu pätkälangoilla kuten käsin ompelemisessakin. Lankoja pitää siis tästä johtuen yhdistellä toisiinsa langan loppuessa neulalta.

Lankojen yhdistäminen voi tapahtua siten, että vanhan ja uuden langan päät halkaistaan ja punotaan yhteen. Lankoja voi yhdistää myös esim. huovuttamalla käsien välissä kostutetut langanpäät yhteen yhdeksi langaksi tai lankoja voi pujottaa sisäkkäin neulan avulla. Tyyli on vapaa.

Koska omasta neulaamisestani taisi tulla joku ihan uusi tyyli, laitan tähän linkkejä, joista voit käydä katsomassa oikeaoppista neulaamista. Youtubessa löytyy myös videopätkiä aiheesta.

• Novita Knits: Novita Neulakinnas kinnasneulatekniikalla
• Punomo: Neulakinnas

Ensimmäinen neulakintaani alkoi tästä

Ensimmäinen oma neulaamiskokeiluni tapahtui siis heti kotiin tultuani Hämeen Keskiaikafestivaaleilta. Malttamattomana avasin uuden kirjani ja aloin heti hommiin. Tämä malttamattomuuteni johtikin minut sitten vaikeuksiin.

En ollut ikinä nähnyt kenenkään neulaavan ja neulaamisesta kuulin ensimmäistä kertaa vasta muutamia tunteja aikaisemmin. Olen lapsesta asti virkannut ja neulonut, mutta jouduin luopumaan näistä harrastuksistani lähes kokonaan kipeän ranteeni vuoksi. Ranteeni leikattiin nuorena aikuisena ja sen jälkeen virkkaaminen ja neulominen on jäänyt todella vähäiseksi. Näiden tilalle olen löytänyt uusia käsityötekniikoita, mutta haikeus luopumisesta on kumminkin kulkenut mukanani pikin elämääni.

Ehkäpä juuri tämän vuoksi en ole törmännyt neulaamiseenkaan, sillä en ole enää juurikaan seurannut virkkaus- ja neulomiskulttuuria. Toive tämän uuden neulaamistekniikan haltuunotosta sai minut palamaan ihan reippaalla roihuliekillä. Fiaskon elementit olivat siis kasassa.

Tässä ovat nämä minun ensimmäiset neulaamistuherrukseni, jotka lensivät roskiin kerta toisensa jälkeen. Tekniikka tuntui jotenkin vaikealta ja aivoni eivät millään tahtoneet ottaa uutta opeteltavaa vastaan.

Mikä tässä neulaamisessa oli sitten itselleni niin vaikeaa?

Jo viikingit neulasivat omat kintaansa, mutta miksi minä koin neulaamisen niin haasteelliseksi

• ´´väärä´´ työsuunta. Oikeakätisenä virkkaus- ja neulomissuuntani on vasemmalle, neulaamisessa etenin oikealle. Uuden tekniikan opettelussa aivot eivät tätä tahtoneet ottaa vastaan.
• purkamisen hankaluus. Alussa olisi ollut paljon tarvetta purkaa, mutta se osoittautui työlääksi. Neulaamista ei siis pureta kuten virkattua tai neulottua kudetta. Neulaamisessa ikään kuin ommellaan silmukat kiinni toisiinsa. Toisaalta nerokasta, sillä jos kintaaseen tulee reikä, se ei pääse purkaantumaan eikä suurenemaan.
• ostamani Löydöstä Muinaispuvuksi –kirjan ohjeiden yksinkertaistus oli minulle haasteellista. Kirjan kuvista ja tekstistä ei minulle selvinnyt miten neula tulisi edetä yhden neulauksen loppuun asti. Youtubetin, mutta en edelleenkään päässyt perille neulaamisen yksinkertaisimmastakaan neulan kulusta alusta loppuun. Luulin kumminkin lopulta ratkaisseeni naulaamisen koodin, mutta olin väärässä. Tämän huomasin siinä vaiheessa, kun vertasin omaa neulaamisjälkeäni kirjan neulaamisjälkeen. Jäljet eivät olleet samanlaisia.
• kaventaminen ja lisääminen. Neulaamisessa kaventaminen ja lisääminen tapahtuu kuten virkkaamisessa ja neulomisessakin. Ongelmaksi muodostui se, ettei kirjassa ollut tarkkoja ohjeita kintaalle. Lisäys ja kavennus tehdään, kun sitä tarvitaan. Olin taas tässäkin kohtaa tottumusteni orja ja aloin kaivata tarkempia ohjeita. Miten tulisin selviämään toisesta kintaasta, kun minulla ei ole tarkkoja ´´silmukkamääriä´´? Tulisiko toisesta kintaasta saman kokoinen?
• malttamattomuus, joka toi sen kaikkein isoimman ongelman eteeni. Tämä isoin ongelmani oli se, että kirjani tekijät eivät ole ilmeisesti edes osanneet odottaa, että joku täysin kokematon ja yli-innokas keltanokka ryhtyy launatai-iltana neulaamaan ensimmäistä kertaa elämässään eikä ymmärrä lukemaansa. Olisin toivonut, että ohjeiden alussa olisi lukenut tällaiselle tyypille, että neulaaminen aloitetaan kintaan kärjestä ja edetään kintaan vartta kohti. Olen aina neulonut kintaita juuri toisin päin, varresta kohti kärkeä. Tästä johtuen tämä ihka-ensimmäinen neulaamiskintaani eteni aluksi ´´tosi mukavasti´´ (hehheh), mutta peukalon kohdalla tulikin sitten valtavasti ongelmia (glups)…

Tältä näytti neulaamiseni alkuhetket, huti tuli jo siinä vaiheessa

Alussa neulasin tyytyväisenä kinnastani ja kuvittelin hyvin fiiliksin, että mukavasti menee (jeeeee). Peukalon kohdalla tajusin, että peukalo tulee kääntymään ihan väärään suuntaan eli alaspäin. Fiilikset tästä sitten muuttuivat, olinhan aloittanut neulaamaan kinnasta väärästä päästä.

Jatkoin neulaamista kumminkin eteenpäin, koska tajusin, että purkaminen on neulaamista hankalampaa. Tai siltä se ainakin tuntui. Tässä kohtaa neulakinnas muuttui väkisinkin koeversioksi.

Koeversio oli sinällään kyllä tärkeä, sillä siinä huomasin kaikki mitä seuraavassa kintaassa pitäisi tehdä toisin. Parannettavaa oli, sillä

• lisäykset ja kavennukset eivät onnistuneet
• naulausjäljestä tuli epätasaista
• aloitin neulaluksen väärästä päästä…
• …ja tästä johtuen peukalo sojotti alaspäin
• langan jatkaminen oli huolimatonta ja liitoskohdat näkyvät joissain kohdin selvästi

Seuraavasta neulakintaasta tulikin jo ihan oikea kinnas

Onneksi minulla oli lankaa reippaasti jäljellä, joten aloitin seuraavan kintaan oikeaoppisesti sen kärjestä.

Neulakintaani olen neulannut

• 100% norjalaisella villalangalla Naturgarn Viking

Tätä lankaa on ollut hyvä huovuttaa käsien välissä, kun neulaamisen lankaa oli jatkettava. Lisäksi työ edistyy suhteellisen nopeasti, koska lanka on vahvaa. Tämä lankavalinta osottautui hyväksi.

Toisen kintaan (=ensimmäisen käyttöön päätyvän kintaan) neulaaminen sujuikin jo paremmin. Käsiala oli tasaisempaa ja tiesin mistä aloittaisin ja kuinka etenisin. Vaikka tässä vaiheessa ymmärsin, että saattaisin neulata jollain ihan omalla tekniikalla, en alkanut enää opettelemaan ihka-oikeata neulaamistekniikkaa.

Mielestäni tämä oma neulaamisjälkeni oli kumminkin kaunista ja koska tällä neulaamisellakin sai aikaiseksi lämpimät kintaat talveksi, se riitti minulle. Kaiken lisäksi neulokseni taisi olla myös melkoisen persoonallista, joten ihan uniikit kintaathan näistä on lopulta tulossa. Tällaisia ei varmasti kenelläkään muulla taida olla…

Aloin nyt myös googlata neulakintaan ohjeita. Tämä olisi pitänyt jo tehdä ihan alussa, silloin kun ostamani kirja eikä Youtubekaan avannut minulle tarpeeksi asiaa. Koska olin jo näinkin pitkällä, tällä omalla tyylillä oli kuminkin jatkettava. Neulakintaani kun tarvitsi toisen samanlaisen kintaan parikseen.

Siinä neulatessani aika kului mukavasti. Mieleeni tuli ajatus, että mitähän ne muinaiset viikingit oikein ajattelisivat minun kintaastani. Ja millaistakohan olisi ollut neulata yhdessä heidän kanssaan, kun he neulasivat omat kintaansa itselleen ja lukuiseille perheen jäsenilleen ja minä tätä omaani. Mitenköhän ja missäköhän tämä neulaaminen oli joskus saanut ihan oikeasti alkunasa?

Erona joka tapauksessa tämän päivän neulaamiseen on se, että minä pääsen hakemaan lankani omista kaappieni kätköistä tai muovikortilla kaupasta, muinainen viikinki joutui omien lankojensa eteen tekemään hurjasti paljon enemmän töitä. Kaikki nuo viikinkiajan naiset viettivät osan päviästä kehräten, minä teen sen aikaa kaikkea muuta esim. surffaan netissä.

Viikingit neulasivat kintaansa, mutta heidän oli myös vuoltava neulansa itse. Minä ostin oman neulani tuolla muovikortillani festivaalilta. Tästä syystä arvelenkin, että muinainen viikinki ottaisi varmasti mielellään minunkin neulakintaani käyttöönsä. Hän olisi varmasti osannut arvostaa kylmissä oloissa käsityötä ja jokaista neulattua neulakinnasta, oli sen neulaus sitten millaista tahansa. Näin sitten minäkin teen kenties jo yhden kuukauden kuluttua, kiittelen itseäni ja omintakeista neulaustyyliäni, jolla ei taida loppupeleissä olla mitään väliä. Lämmittää ne nämä minunkin kintaani mukavasti.

Neulaamisneuloja ja vuolemista

Mietin myös neulaamiseen tarvittavien neulojen itse vuolemista. Olen aikaisemmin vuollut esim. virkkuukoukkuja, kuinkahan helposti neulaamisneula onnistuisi?

Lue lisää: Jos vuolet itse virkkuukoukun, virkkaisitko sillä oikeasti?

Oma neulaamisneulani on valmistettu koivusta. Neulat voivat olla minkä kokoisia tahansa, sillä aivan kuten virkkuukoukkukin, neulaamisneula on yksilöllinen ja sinä itse päätä millainen on paras neula neulata.

Sen verran osaan jo tässä vaiheessa sanoa neulaamisneulasta, että

• neulassa kannattaa olla tarpeeksi suuri reikä villalankaa varten
• neulan on myös hyvä olla hyvin hiottu, jotta se ei ota langan säikeisiin kiinni
• neulan kärje tulee olla myös tylppä, jotta se kulkee halutusti eteenpäin eikä riko mennessään lankojen säikeitä
• neula on iso verrattuna ompeluneulaan. Omani on 10,8 cm pitkä.
• neuloja kannattaa olla useita siinä vaiheessa, kun harrastuksesta tulee aktiivinen

Jo viikingit neulasivat kintaansa, nyt sen tein minäkin!

Kun itse tutustuin neulaamiseen huomasin ilokseni, että neulaaminen on ihanasti elpynyt käsityötekniikka. Se sopii mainiosti aikakautemme ekologiseen ja luonnonläheiseen ajattelutapaan, joka samalla nostaa myös itse tehdyn tuotteen trendikkääksi.

Ilon aiheeksi kumpusi myös se, että käteni kestivät hyvin tätä neulaamista. Neulaamisesta johtuva liikerata ei kuormita käsien niveliä samallalailla kuten virkkaaminen ja neulominen. Neulaaminen ei toista liikettään yhtä nopeasti eikä laajasti kuin em. käsityötekniikat. Tämän vuoksi voin suositella neulaamisen kokeilua erityisesti juuri niille käsityön tekijöille, joiden kädet pitävät lempeistä liikkeistä ja rauhallisista toistoista. Myös uuden tekniikan opettelu tekee hyvää itsensä ja aivotoimintansa haastamiselle. Neulaamisen alkuvaiheessa löysinkin itseni oman mukavuusalueeni ulkopuolelta, mutta se kyllä kannatti.

Löydöistä Muinasispuvuksi -kirjassa on laajasti käsitelty muinaisia käsitöiden valmistamista ja historiallista taustaa. Kirja on kokonaisuudessaan mielenkiintoinen ja sisältää paljon kuvia. Historiallisen käsityön aihe on laaja. Neulaamisenkin haltuunotto vie jo mukavasti aikaa (näköjään), joten luulen, että kirja kestää vuosia ennen kuin sen saa kunnolla läpikäytyä. Iloa muinaisista käsitöistä on tiedossa siis pitkälle tulevaisuuteen.

Jatkan tässä nyt tuota toista neulakinnastani. Pidä peukkuja, että saisin siitä saman kokoisen kuin parinsa. Sen ainakin huomasin, että myös purkaminen alkaa jo sujua, eikä sekään tunnu enää niin työläältä. Ehkäpä jonakin päivänä onnistun myös näkemään kuinka neulaaminen tehdään oikeaoppisesti.

-Tuija-

Kommentoi vapaasti tästä ensimmäisestä kosketuksestani neulaamiseen. Olisi myös mukava kuulla oletko itse joskus neulannut.