Me kahdeksan verhoilijaharrastelijaa teimme antoisan käsityömatkan Tallinnaan huhtikuussa 2019. Suunnittelimme etukäteen reissun ohjelman, joka sisälsi kangaskauppoihin tutustumista, shoppailemista ja syömistä. Intoa ja energiaa riitti niin, että menomatkalla emme kyenneet juttelemaan muusta kuin kankaista, käsitöistä ja sisustuksesta.
Helsingin terminaalissa pläräsimme The Baltic Quiden ilmaislehtien sivuja etsiskellen ale-kuponkeja kangaskauppoihin – ja löytyihän niitä. Kynsisakseilla leikkelimme KangaDxungelin 65% alekuponkeja (koski kaikkia tuotteita) ja virittäytyminen edessä olevia päiviä varten oli siis jo tässä vaiheessa jokseenkin korkealla.
Tässä postauksessa kerron käsityökohteistamme Tallinnassa. Olen lisännyt paljon kuvia, sillä mielestäni ne kertovat monessa kohtaa jopa enemmän kuin sanat.
Kohteinamme oli
- Karnalux
- Abakhan Fabrics Kangad
- Solveig Tekstiilid
- Kangdzungel XXL
- kirpputori Humana Sorteerimiskeskus Ou
- Kangas ja Nööp (Foorumikeskus)
- Balti Jaama Turg
Kävelimme hotellilta ensin Karnaluxiin, josta lähdimme kartan reittiä pitkin takaisin hotellille ja poikkesimme paluumatkalla muihin kangaskauppoihin em. järjestyksessä.
Käsityömatka Tallinnaan 2019
Yövuimme Viru-hotellia vastapäätä Nordix Hotel Forumissa. Satamasta tähän on vain kävelymatka, hotelliltakin Tartu maanteetä pitkin Karnaluxiin vain 1,6 km, joka oli ensimmäinen ja pisimmällä oleva kohteemme.
Karnalux (K. A. Hermanni 1, 10121 Tallinn, Viro)
Ensimmäinen kohteemme Tallinnassa oli siis Karnalux. En ollut siellä aikaisemmin käynyt ja mielestäni tämä oli matkamme ehdottomasti paras kauppa. Kauppoja voi olla hieman vaikea löytää paikan päällä, sillä niitä ei välttämättä ole isosti ja houkuttelevasti kyltitetty. Liikkeessä oli portsari, joka otti asiakkaat vastaan. Hänelle jätimme säilytetäväksi takkimme ja kassimme, joten kätemme olivat täysin vapaat shoppailuun.
Tuotteiden hinnat olivat edullisia. Kaikkiin ei kumminkaan oltu lisätty alvia, joka on 20%, se oli lisättävä siis hintaan itse. Joissakin tuotteissa oli taas sekä alviton että alvillinen hinta. Tänne kannattaa varata aikaa. Kerroksia on kaksi ja näiden välissä on vielä taso, jossa myydään ompelukoneita ja saumureita. Liikkeen valikoima oli uskomaton, en ollut koskaan nähnyt mitään vastaavaa ja ajottain tunsin ihan pakahtuvani kaiken tursuavan tarjonnan keskellä. Kaikista tuotevalikoimista minulla ei ole kuvia.
Selkeästi shoppailua auttaa, jos teet tarvelistaa etukäteen ja mittaat jo kotona tarvittavat määrät sekä otat mallitilkut mukaasi. Kassoja on useita, niihin jonotettiin yhdessä jonossa ja kun vuoro tuli, sinua palveltiin suomeksi siten, että toinen kassavirkailija mittasi ja leikkasi nyörit ja nauhat ja toinen löi tuotteet kassaan ja rahasti. Kankaat taas leikattiin liikkeen puolella, ei kassalla. Kaikki sujui jouhevasti.
Se mitä olisin toivonut Karnaluxissa oli, että ostoskorit olisivat olleet perässä vedettäviä eikä kannettavia sekä se, että toisen kerroksen narut, nyörit, nauhat yms. olisi mitattu, leikattu ja hinnoiteltu yläkerrassa eikä vasta kassalla, minne meidän oli kannettava koko nauhakela/t koko ostoskierroksen ajan.
Hyvää palvelua ehdottomasti oli se, että Karnaluxissa lähetettiin ostokset kotiin (ei ole kallista), joten ostoskierroksen jatkuessa ei tarvinnut kantaa kaikkea mukanaan. Juomaa kannattaa ottaa mukaan, sillä liikkeestä ei voinut elintarvikkeita ostaa. Liikkeessä on vessa, joka on tilava ja siisti, huojentavaa tietää tämä etukäteen.
Abakhan Fabrics Kangad (Tartu mnt 63, Tallinna)
Karnaluxin lähellä on Abakhan Fabrics Kangad, kangaskauppa, jossa oli ale 20-70%. Hinnat olivat hieman Karnaluxia kalliimmat, mutta mielestäni hyvät alet tekivät tehtävänsä ja täältäkin oli helppo löytää sellaista, mitä Suomesta ei saa.
Solveig Tekstiilid (Tartu maantee 39, 10128 Tallinn)
Samalla kadulla oli pieni, mutta hintava kangaskauppa Solveig Tekstiilid. Kankaat olivat kauniita, mutta hinta ei houkutellut ostamaan mitään, koska olimme juuri tehneet halpoja ja upeita löytöjä.
Kangdzungel XXL (J. Kunderi 8a, 10121 Tallinn)
Kangdzungel XXL oli tutustumisen arvoinen kauppa. Kangdzungel XXL:ään meillä oli terminaalissa leikatut -65% alekupongit kertaostoksesta. Kertaostoksen ale koski kaikkia tuotteita. Valikoima oli laaja ja tänne saimmekin uppoamaan kaikesta edellä koetusta huolimatta myös paljon aikaa. Yläkerrassa oli Outlet, joka kannattaa jättää väliin, jos aika tai jalat eivät anna periksi.
Kirpputori Humana Sorteerimiskeskus Ou
Tässä vaiheessa meillä käsityön ystävillä olikin jo monen monta kassia täynnä mitä ihanimpia löytöjä. Matka jatkui kohti hotelliamme ja törmäsimme vielä tallinnalaiseen kirpputoriin. Piipahdimme sielläkin.
Humana Sorteerimiskeskus ou:n osoitetta en löydä netistä.
Kangas ja Nööp (Narva mnt 5 Tallinn, Foorumikeskus)
Hotellille palatessamme päätimme kumminkin piipahtaa vielä Kangas ja Nööp -liikkeessä. Tämä on pieni liike, jossa on hyvät valikoimat kankaita. Hintataso jo korkeampi.
Ratikkakortti R-kioskilta
Seuraavana päivänä ostimme R-kioskilta ratikkakortin. 24h-lippu ja kortti maksoi 5e. Kortin säilytän seuraavaa matkaa varten, siihen voi ladata taas uuden lipun.
Balti Jaama Turg (Kopli 1, 10412 Tallinn)
Ratikka no 2 lähti hotellimme läheltä ja menimme sillä muutaman pysäkin välin Balti Jaama Turgille. Täällä oli valtavasti myyjiä, mutta lähinnä tavara oli kaikkea muuta kuin käsintehtyä.
Balti Jaama Turgin antiikkiosastolla kannattaa käydä. Antiikkia ja vintagea on paljon, joten jos aikoo todella penkoa torin antia, on hyvä varata aikaa. Halpaa täällä ei kyllä ole ja joidenkin myyjien kanssa saa olla hyvin varovainen, sillä hinnat näyttivät vaihtelevan keskustelun edetessä. Kannattaa siis olla terävänä eikä käteistä rahaa kannata vilautella myyjille. Täällä kiellettiin ensimmäistä kertaa valokuvaaminen, kyseessä oli neuvostoaikaiset sotaasut ja -välineet. Yleensä virolaiset antavat kumminkin vapaasti kuvata.
Mitä minä ostin Tallinnasta?
Laitan tähän vielä kuvia omista ostoksistani. Itseäni aina kiinnostaa mitä muut ovat löytäneet, joten tässä näitä sitten. Tulevissa postauksissani tulen kertomaan mitä niistä on saatu aikaan ja mihin ne ovat päätyneet.
Kurkkase täältä mitä askartelin Tallinnan ostoksistani.
Käsityöreissumme anti Tallinnan matkalta oli juuri sellainen kuin mitä olin etukäteen toivonutkin. Moni paikka jäi näkemättä ja kokematta, mutta sitä varten olemme jo alkaneet uuden matkan suunnittelun ensi keväälle! Ihana, ihana Tallinna <3
Lue myös artikkelini Juhannuksen viettoa Pärnussa ja Juhannuksen viettoa Tartossa.
Kiitos laajasta jutusta ja kuvista! Olet nähnyt paljon vaivaa tarjotaksesi muille tietoa ja inspiraatiota!
Kiitos! Mukava näitä valokuvia on ottaa ja kirjoittaa postauksia. Ja aivan ihanaa, jos tästä on iloa ja apua vaikkapa vain yhdenkin liikkeen osalta, jos omaan Tallinnan matkaan liittyy muutakin kuin käsityökauppoja 🙂 Matkan rungon suunnitteli naisporukastamme muut, mä vaan nautin ihanasta seurasta ja Tallinnan tarjonnasta, valokuvasin ja kirjoitin. Siinä mielessä oli ihan mahtavaa, kun oli sellainen porukka, jossa kaikilla oli samat kiinnostuksen kohteet.