Kesäinen mansikkakranssi kierrätysmateriaaleista

Tämä mansikkakranssi sai alkunsa siitä, kun siirsin pääsiäiskranssini varastoon, ja mietin tyhjäksi jääneeseen tilaan uutta silmäniloa kesäksi. Ideaa minulla ei aluksi ollut, mutta aloitin sillä, että mietin millä teemalla ja väreillä toteuttaisin kesäisen kranssini. Pitkän talven ja lumen jälkeen mieleeni tupsahti mansikat, nehän kuuluvat kesään ja tuovat hyvän mielen. Aihe tuntui hauskalta, joten suunnittelin sitten tällaisen värikkään ja kesäisen kranssin, joka näinä kevään kylminä päivinä toivottaa meidät kodin ovella tervetulleeksi – ehkäpä myös sen kesänkin, vaikka siihen taitaa vielä mennä jokunen aika.

Tämän kesäisen kranssin voi tehdä kokonaan kierrätysmateriaaleista, styrox-kranssin pohjaa lukuunottamatta, ellet onnistu sitäkin löytämään kierrätettynä kuten minä. Tähän työhön sopii mainiosti ylijääneet lankakerät ja langat, samoin jämäkankaat.

Tällainen tämä kesäinen mansikkakranssini sitten on, kesäinen ja täynnä iloa!

Kranssin voi koristella vaikkapa mansikoilla.
Kranssin voi koristella vaikkapa mansikoilla.
Kesän mansikat inspiraation lähteenä.
Kesän odotus ja mansikat toimivat inspiraation lähteenä.

Mansikkakranssi – näin sen teet

Tarvitset

  • styrox-kranssin pohjan kokoa 30 cm
  • vaalean vihreää lankaa 50 g (oma lankani on vanhaa Ulrika Svarta Fåret villalankaa väriltään 82, joten värikoodi tuskin pitää enää paikkansa. Sain joskus tämän yhden kerän tutultani)
  • tummemman vihreää lankaa jonkun verran (tämä omani on paksuudeltaan ja laadultaan lähellä Ulrikaa, mutta koska tämäkin käytetty kerä on saatu, siinä ei enää ollut vyötettä mukana)
  • virkkuukoukun no 4

Tee mansikkakranssi näin

  • virkkaa vaalean vihreällä langalla styrox-kranssin ympärille tiheään ks:oita. Koska kranssi on paksu, pidä koukkua langan silmukassa kranssin ulkoreunalla ja koukkaa sormella kranssin sisältä lanka koukulle, näin etenet nopeasti ja jälki on siistiä. Tämä on muuten ihan hurjan hauskaa hommaa!
  • vaihda väri tummempaan vihreään ja koukkua tällä loput 9 cm (mitattu keskeltä)
  • virkkaa tumman vihreällä vihreän osan yläreunaan 11 ketjusilmukkakaarta (4 kjs, kahden ks:n yli), keskimmäinen kjs-kaari jää ripustuslenkiksi
Sormella saa näppärästi autettua langan virkkuukoukulle. Näin työ etenee sujuvasti. Lopuksi virkataan vielä tummemmalla vihreällä. Ketjusilmukkakaaret toimivat koristeena ja ripustuslenkkinä kranssille.
Sormella saa näppärästi autettua langan virkkuukoukulle. Näin työ etenee sujuvasti. Lopuksi virkataan vielä tummemmalla vihreällä. Ketjusilmukkakaaret toimivat koristeena ja ripustuslenkkinä kranssille.

Tee koristeet näin

Tarvitset

  • pahvia, kynän ja askartelusakset sapluunan tekoon
  • erilaisia puuvillakankaita, mansikan lehdet tein leveästä nauhasta (kangaskin käy)
  • neulan, lankaa, sakset
  • pieni pätkä kapeaa nauhaa rusetin keskiosaan
  • pumpulia tai kangassilppua täytteeksi
  • ompelukoneen, ellet ompele kokonaan käsin
  • kuumaliimapistoolin

Tee näin

  • tee pahvista sapluunat mansikalle ja mansikan lehdille
  • mansikan sapluuna on 5,7 cm leveä ja 4, 5 cm korkea, sapluuna alkaa kaventua 1,8 cm kohdalla. Muodon näet kuvasta.
  • mansikan lehden sapluunan läpimitta on 4,0 cm, siinä on viisi sakaraa. Muodon näet kuvasta.
Mansikan ja mansikan lehden sapluunat, ja niillä leikatut kankaat. Mansikan lehdet on leikattu leveästä nauhasta, joka näkyy yläosassa.
Mansikan ja mansikan lehden sapluunat, ja niillä leikatut kankaat. Mansikan lehdet on leikattu leveästä nauhasta, joka näkyy yläosassa.
  • leikkaa sapluunoista 9 mansikkaa (yhteen mansikkaan tulee kaksi puolta) 0,5 cm saumavaralla ja 9 mansikan lehteä ilman saumavaroja
  • aseta mansikan oikeat puolet vastakkain ja ompele nurjalta, jätä suora osa auki
  • leikkaa pieniä hakkeja kaareviin kohtiin
  • käännä oikein päin, avaa saumoja ja täytä napakasti pumpulilla
  • ompele vihreällä ompelulangalla poimutuslanka suuaukkoon ja vedä suppuun, ompele muutamalla pistolla kiinni, jätä lanka työhön kiinni
  • ompele lehden keskelle pieni poimutusympyrä, asettele mansikkaan ja vedä lehteä suppuun
  • ompele pistoilla lehti mansikkaan kiinni
  • kiinnitä valmiit mansikat kuumaliimalla karanssiin
Mansikan sulkeminen, lehden poimuttaminen, valmis mansikan lehti ja valmiiden mansikoiden kiinnittämistä kuumaliimalla karanssiin.
Mansikan sulkeminen, lehden poimuttaminen, valmis mansikan lehti ja valmiiden mansikoiden kiinnittämistä kuumaliimalla kranssiin.
  • rusettiin tarvitset kangasta, joka on 13 cm korkea ja 24 cm leveä
  • käännä oikeat puolet vastakkain, ompele siten, että pitkälle sivulle jää kääntöaukko, käännä oikein päin, avaa saumoja, ompele kääntöaukko kiinni
  • supista rusetti keskeltä, kierrä nauha rusetin ympärille ja ompele se kiinni
  • kuumaliimaa rusetti kranssiin

Tällaisella mansikkakranssilla mennään sitten kohti kesää – hitaasti, mutta varmasti!

Askartelun iloa kevääseesi, Tuija