Kuinka värejä yhdistellään oikein, osa 1

Julkaistu 20.2.2020, päivitetty 5.5.2020

Suurin osa ihmisistä tuskailee värien kanssa: kuinka värejä yhdistellään oikein, mitkä värit itselle sopivat, miten erilaisia värillisiä kuvioita on mahdollista käyttää yhdessä, miten kirkkaista väreistä saa miellyttävän ja rauhallisen yleisvaikutelman (sekin on siis täysin mahdollista) tai vaikkapa onko syvälle juurtunut käsitys siitä, että musta on varma ja kaikille sopiva vaihtoehto edes oikea. Värien lisäksi jokaisesta väreistä on satoja sävyjä, siinä kohtaa ei ole mikään ihme, että koko asia alkaa tuntua melkoisen monimutkaiselta ja haasteelliselta. Sitä se ei lopulta kumminkaan ole.

Tässä postauksessa keskitytään kylmien ja lämpimien värien väliseen eroon ja siihen, miksi niitä ei voi yhdistää keskenään. Jatkossa tulen pohtimaan ja avaamaan postauksissani lisää värien ja sävyjen maailmaa.

Värien ja sävyjen yhdisteleminen ei ole niin vaikeaa kuin miltä se useimmista tuntuu

Vaikuttaako sinusta alla olevan kuvan runsas värien määrä sekasortoiselta silmissäsi vai tuntuuko se miellyttävältä kirkkaista väreistä huolimatta? Mitä fiiliksiä se herättää sinussa?

Kuinka värejä yhdistellään oikein, osa 1

Oma pohdintani yllä olevaan kysymykseen kuvan väreistä on se, että kuvassa on kaikkia värejä sekaisin ja se ei ole väriopillisesti oikein sommiteltu. Sisustuksessa eikä pukukaapissa tuo toimisi. Tosin minä ainakin tulen tuosta väripläjäyksestä hyvälle tuulelle, koska värit ovat iloisia. Kuvassa niiden tarkoitus ei ole selkeästikään tavoitella pukeutumisen tai sisustuksen oikeaoppisia väriyhdistelmiä vaan ne esittävät vain värejä. Bannerissa ne siis kumminkin toimivat.

Tutustu myös tuunausprojektiini, jossa tarkastelen jakkaran värivalintoja ja paneudun siihen miten värien valinnat toteutetaan. Lue lisää värien valinnasta täältä.

Kuinka värejä yhdistellään oikein?

Koko väriopin perusajatus on, että kylmiä ja lämpimiä värejä ei sekoiteta keskenään.

Aloitetaan valkoisista, mustasta ja ruskeasta. Tässä postauksessa perehdytään niihin.

1. Lämmin valkoinen ja kylmä valkoinen

Lämmin valkoinen ja kylmä valkoinen. Miten niitä yhdistellään oikein?

Valkoisissa ja valkoisissa on eroja.  Ylempi valkoinen on selkeästi voimakkaasti taitettu, murrettu ja hyvin lämmin sävyltään. Sitä voisi luonnehtia jopa ”likaiseksi” valkoiseksi. Alempi valkoinen on puhdas valkoinen ja se on kirkas ja raikas, sävyltään kylmä. Nämä kaksi valkoista eivät sovi keskenään, sillä toinen on lämmin ja toinen kylmä. Niitä ei voi yhdistää keskenään.

2. Lämmin ruskea ja kylmä musta

Lämmin ruskea ja kylmä musta. Yhdistäisitkö nämä keskenään?

Yllä olevassa kuvassa on ruskea ja musta kangas. Ruskea on sävyltään lämmin ruskea ja musta on musta ja siis kylmä väri. Lämmintä ruskeaa ja kylmää mustaa ei voi yhdistää keskenään, kuten huomaat ne eivät vain toimi yhdessä. Todella moni rakastaa mustaa väriä ja se on ihan luonnollista suhtautumista väreihin, sillä me jokainen pidämme enemmän toisista väreistä ja sävyistä kuin taas toisista. Voit rakastaa rauhassa mustaa väriä. Väreihin suhtautuminen voi muuttua ja samalla tällainen kokemus voi myös avartaa.

3. Lämpimien ja kylmien värien yhdistelmät

Lämpimien ja kylmien värien yhdistelmät

Yllä olevassa kuvassa on kylmä valkoinen ja lämmin ruskea. Jokin tökkii, yhdistelmä ei ole levollinen, sävyt riitelevät. Syy on kylmän ja lämpimän välillä, kombinaatio ei toimi. Kumpikaan väreistä ei ole kaunis, kun ne ovat vierekkäin.

Lämmin valkoinen ja kylmä musta eivät toimi keskenään.

Yllä olevassa kuvassa on lämmin valkoinen ja kylmä musta. Tämäkään ei näytä hyvältä. Lämmin valkoinen näyttää likaiselta kylmän mustan rinnalla.  Kumpikaan väreistä ei näytä kauniilta, koska ne ovat täysin väärässä seurassa, jossa kumpikin alkaa voida huonosti.

4. Lämpimien väliset ja kylmien väliset yhdistelmät

Lämmin valkoinen ja lämmin ruskea sopivat hyvin toistensa viereen.

Kuvassa on kaksi lämmintä sävyä. Ne luovat yhdessä harmonisen ja rauhallisen tunnelman, mikään ei sodi eikä vaivaa silmää.  Ne sopivat täydellisesti yhteen. Tätä yhteensopivuutta kannattaa tavoitella värien käytössä. Vaikka et osaisi heti perustella sävyjen miellytävää rinnakkaiseloa, silmäsi sanoo kumminkin sinulle, että nämä vain ovat pari ja kuuluvat toisilleen.

Kylmä valkoinen ja kylmä musta ovat kuin luodut toisilleen.

Tässä on hyvä yhdistelmä kahdesta kylmästä väristä vierekkäin. Ne elävät symbioosissa ja viettävät rauhallista yhteiseloa. Ne näyttävät todella kauniilta yhdessä.

Mistä sitten tietää mikä on sävyltään kylmä ja mikä lämmin?

Kaikkia värien sävyjä on tarkasteltava päivän valossa joko päiväsaikaan tai kaupan päivänvalolampun alla. Valo voi muuttaa värin oikeaa sävyä itsensä näköiseksi eli keltainen loisteputken valo värjää helposti puhtaan kylmän valkoisen kellertäväksi, vaikka se ei sitä siis ole. Kylmä sininen valo voi muuttaa lämmintä valkoista sävyä. Myös jos olet väsynyt, et välttämättä erota sävyjä, tämän olen itse joutunut kokemaan ja huomaamaan.

Kaikki mustan eri sävyt ovat mustia ja siis kylmiä.

Valkoinen ja ruskea voivat olla joko kylmiä tai lämpimiä. Valkoisen erottaa valkoisesta helposti sillä, että ottaa kopiopaperin vertailuvalkoiseksi. Kopiopaperi on kylmän valkoinen ja kun sen laittaa lämpimän valkoisen viereen päivänvalossa, huomaat eron. Kaikki lämpimän valkoiset eivät ole noin voimakkaan lämpimiä kuin mitä kuvissani on. Yleensä ne ovat sävyltään miedompi, pehmeämpiä, mutta silti lämpimiä. Kylmätkin valkoiset ovat eri sävyisiä. Värisävyt liukuvat ja alkavat lähentyä, joten kaikki kylmät valkoisetkaan eivät ole ihan niin kylmiä kuin mitä kopiopaperi on.

Ruskeiden kanssa ollaankin jo isommassa sävykirjossa. Ruskeita voi olla kylmiä tai lämpimiä.

Suurin osa ruskeista on lämpimiä. Lämpimät värit ovat keltapohjaisia luonteeltaan ja kylmät sinipohjaisia tai roosapohjaisia. Hyvä keino on se, että kun tunnistat jonkun ruskean sävyn todella lämpimäksi (esim. okra), vertaa päivänvalossa toista ruskeaa siihen. Vertailemalla silmä alkaa erottamaan sävyt paremmin.

Treenaaminen auttaa siis tässäkin asiassa.

Värien jaottelu värianalyysin mukaan

Lämpimät värit jaetaan värianalyysissä kevään ja syksyn väreihin. Ihmisillä, joille nämä värit sopivat, ovat keltaihoisia.

Kylmät värit jaetaan taas kesän ja talven väreihin. Nämä värit sopivat sini-ihosille. On tilaisuuksia, jotka vaativat mustan värin käyttöä (esim. surutilaisuudet). Sopii tämä väri sinulle sitten tai ei, tässä kohtaa sillä ei ole väliä.  Suomalaisessa kantaväestössä on kevät, kesä ja syksy -ihmisiä tasaisesti saman verran ja talvi-ihmisiä (he ovat se ryhmä, jolle sopii musta väri, ei valitettavasti kellekään muulle) selvästi vähemmistönä.

Vain ammattitaitoiset värikonsultit voivat tunnistaa sinun ihosi oikean sävyn. He kertovat analyysin perusteella mitkä värit sopivat sinulle pukeutumisessa, meikeissä sekä hiusten värin ja korujen valinnoissa. Samalla saat oman värikartan mukaasi. Se on pieni ja näppärä kuljettaa mukana ja sen kankaan väritilkut toimivat sinulle oppaina valinnoissasi.  Itse olen värianalyysin perusteella kevät ja sisustan kotiamme myös tuon analyysin pohjalta. Se toimii.

Instagramin sivuilta löydät eri vuodenaikojen värit https://www.instagram.com/varikaskadenjalki/

Värejä ja sävyjä on satoja ja satoja. Kuinka osaan yhdistellä niitä oikein?

Sävyjä on paljon eikä sinun tarvitse kaikkia sinulle sopivia käyttää pukeutumisessa tai sisustuksessa.

Tärkeintä on, että sisustatpa kotisi vain muutamalla värillä, vaikkapa valkoista ja harmaata väriä käyttäen, pysyttelet joko lämpimissä tai kylmissä sävyissä.

Väri- ja sävymaailman ymmärtäminen tuo ainakin itselleni uuden ulottuvuuden ympärilleni, sillä kaiken värikkyyden seassa minulla on rauhallinen olo. Se johtuu siitä, että väritulvat ovat sisälläni halllittua ja värit järjestyksessä. Säästän myös aikaa ja rahaa valinnoissani, kun tiedän mitä ostan ja mitä ei tarvitse edes vilkaista. Varmuus tuo myös mielihyvän ja kontrollin tunnetta tässä runsaan virikkeisyyden ja virtojen maailmassa.

Väreistä ja sävyistä jatkan tulevissa postauksissani. Luota siihen, että saamme myös sinun värisi hallintaan, autan siinä sinua mielelläni, jos apua tarvitset.