Mitä tehdä, kun lempipaituli on jo elämänsä loppupuolella, mutta siitä ei halua eikä pysty luopumaan? Kun tuo rakas paituli, joka on ollut itselle kuin turvallisuusnalle, jossa on ne tutut ja rauhoittavat tuoksut ja jonka kanssa on aina ollut niin kotoisan hyvä olla, alkaa hajota ja hiutua, mitä sille voisi tehdä? Onko se pelastettavissa vielä roskikselta ja voisiko sille vielä jollain konstilla antaa jatkovuosia? Kyllä voi, onneksi.
Poikani Kalle toimitti minulle nuoruusvuosina Jenkeistä ostetun ison T-paitansa korjattavaksi. Tämä vanha T-paita oli päätynyt Kallen puolison Amandan oloasuksi ja aikaa myöten hänen lempipaitulikseen. Amandan lempipaituli päätyi siis minulle reikien korjaukseen, korjaus laajeni ikitahrojen peittämiseen, ja lopulta paitulista tuli sitten runsaiden tapahtumien temmellyskenttä, ruusupallojen täyttämä, ehjä ja jatkoaikaa saanut lempipaituli.
Reiät on nyt siis paikattu ja tahrat piilotettu, ja lempipaituli voi sujahtaa päälle kokonaan uuden näköisenä, ja onneksi myös edelleen mieleisenä. Tämä on tarina siitä kuinka tuunasin lähes loppuun käytetyn jätti-T-paidan ruusuiseksi paituliksi ja kuinka Amandan lempipaituli sai näin lisää mukavia käyttöpäiviä (kenties jopa vuosia). Annan sinulle tässä artikkelissa tämän korjausprojektin ohjeet ja vinkkini siihen kuinka joustavaa trikoota koristellaan, paikataan ja peitetään sen pinttyneet tahrat päällikeompelulla.
Koska T-paita on nykyään paituli, käytän kumpaakin nimeä artikkelissani. Samoin paikka, pallopaikka, trikoopaikka ja trikoopallo tarkoittavat samaa asiaa.


Paikkaamalla reiät ja ikitahrat piiloon, suunnittelulla alkuun
Aluksi kartoitusta ja päätös käsityötekniikan valinnasta
Jätti-T-paidan kainaloissa oli reikiä ja sen kangas oli varsinkin kainaloiden alueelta hiutunutta. Lisäksi -T-paidassa oli reikiä sekä etu- että takaosassa sekä pinttyneitä ikitahroja siellä täällä. Se mitä T-paidalle täytyisi tehdä, oli reikien paikkaaminen, hiutuneiden kohtien vahvistaminen ja pinttyneiden tahrojen peittäminen. Nämä kaikki ongelmat hoituisivat samalla tekniikalla eli päällikeompelulla.


Paikkoihin liittyviä valintoja
Seuraavaksi mietin yhtenäistä teemaa T-paidan paikoille, sillä paita tarvitsisi useita paikkoja ympäriinsä. Koska T-paidan etuosassa on koripallon kuva, nappasin pyöreän muodon paikkoihin tästä koripallosta. Nyt oli siis paikkojen muoto valittu. Jotta saisin pyöreisiin pallopaikkoihin vaihtelevuutta, päätin tehdä niitä kolmea eri kokoa, pariton määrä näyttää aina paremmalta kuin parillinen. Tämä ei perustunut sen kummemmin mihinkään, tein vain tällaisen päätöksen, jotta pääsin eteenpäin.
Seuraavaksi oli mietittävä paikkojen materiaalia. Paikkojen materiaalin tulisi olla samaa tai ainakin hyvin lähellä paikattavan tekstiilin materiaalia. Tässä tapauksessa paikat olisivat siis joustavaa trikoota kuten T-paitakin. Joustava trikoo tuo omat haasteensa, sillä päällikeompelussa joustavat trikoot usein venyy ja kupruilee, ja lopputulos ei ole kaunis. Tähän minulla oli omat tekniset apulaiseni jo olemassa eli homma hanskassa (kerron tämän myöhemmin, jatka siis lukemista), joten siirryin miettimään mitä erilaisia trikoita löytäisin kaapistani.
Trikoopaikkojen värivalinnan lähtökohtana pidin T-paidan väriä, joka on syksyn okra. Syksyn värit ovat lämpimiä värejä, joten lajittelin trikoopaloista pois kaikki kylmän väriset kankaat. Seuraavaksi arvioin paikkojen lukumäärää, jonka totesin olevan iso, ja tämän vuoksi hylkäsin kaikki pienet kangaspalat. Olin jo aikaisemmin päättänyt, että paikkoja on kolmea eri kokoa, joten ajattelin aluksi, että valitsisin myös kolme erilaista isohkoa trikookangasta. Näistä kolmesta trikookankaasta kaikki olisivat kirjavia ja värimaailmaltaan lämpimiä.

Leikkasin kolmea kokoa olevaa pyöreää sapluunaa, ja jokaisella sapluunalla muutamia trikoopalloja, joita sitten pyörittelin T-paidassa. Tämä näytti kumminkin levottomalta silmiini ja testailujeni jälkeen päädyin siihen, että koska T-paita on yksivärinen ja trikookankaani ovat kirjavia, yksi ja ainut kirjava trikookangas sopisi parhaiten tähän projektiini. Näin päädyin valitsemaan ruusuaiheisen trikookankaan pallopaikoiksi T-paitaan, sillä tätä kangasta oli sopivasti ja Amanda pitää ruusuista. Tämä valitsemani trikoo on jäänyt minulta yli mekosta, jonka olen ommellut jo muutama vuosi sitten.
Tähän trikoomekkoartikkeliin ja ruusukankaaseen pääset halutessasi tutustumaan täältä.
Lopuksi valitsin vielä trikookankaaseen lämpimän sävyisen ja kirkkaan ompelulangan, joka erottuisi hyvin kankaasta, näin se samalla korostaisi ihanasti pallopaikkojen reunoja.

Vielä varmistusta olenko oikeilla jäljillä
Nyt olikin sitten kaikki valinnat tehty, ja oli aika siirtyä itse työhön. Tässä kohtaa hieman jännitti millaiselta lopputulos tulisi näyttämään. Työ ei ollut ollenkaan henkisesti helpoimmasta päästä, sillä lempipaituli on aina lempipaituli eikä sitä halua missään nimessä pilata, varsinkin kun paituli ei ole oma. Tämän vuoksi kysyin vielä kuvien kera Amandalta mitä mieltä hän on suunnitelmistani. Sain luvan jatkaa, joten sitten vain tuumasta toimeen.
Näin siistit paikat tehdään päällikeompelulla
Tarvitset:
- trikookangasta ja siihen sopivasti erottuvaa ompelulankaa
- irtirevittävä tukikangas
- kaksipuoleinen liimaharso
- nuppineuloja
- kangassakset ja paperisakset
- pahvia ja kynä sapluunoihin
- kangaskynä tai -liitu
- ompelukone
Päällikeompelun tarkat ohjeet löydät artikkelistani Päällikeompelu ja tilkut luovat kauniita koristekuvioita kodin tekstiileihin. Kahden venyvän trikoon (tämän artikkelin paituli) yhdistäminen poikkeaa napakoiden kankaiden (artikkelin koristetyyny) yhdistelemisestä siinä, että trikoisiin käytetään kaksipuoleisen liimaharson lisäksi vielä revittävää tukikangasta. Selitän revittävän tukikankaan tarkoituksen ja sen käytön paitulin trikoopallojen (paikkojen) ompeluohjeen yhteydessä.


Trikoopallojen (paikkojen) ompeluohje:
- aluksi ompele auenneet saumat kiinni. Reikiä ei tarvitse ommella, sillä ne silitetään liimaharsoon kiinni, minkä jälkeen ne eivät enää suurene.
- lue tarkemmat ohjeet päällikeompeluun, ne löytyvät yllä olevasta linkistä (mm. kaksipuoleisen liimaharson työstäminen, siksakin tiheys, alalangan kireys, ompeleen kohta trikoopaikan reunassa…)
- tee pahvista sapluunat (käytä paperisaksia)
- asettele nuppineuloilla sapluuna trikooseen ja leikkaa trikoosta pyöreitä kangaspaloja (trikoopalloja)
- leikkaa ja silitä kaksipuoleinen harsokangas trikoopalloihin, siisti reunat kangassaksilla
- sovittele erikokoisia trikoopalloja paitulin reikien, hiutuneiden kohtien ja tahrojen päälle. Itse aloitin suurimmista ongelmakohdista eli kainaloista. Jos kangas ei ole suora (esim. miehustan, takaosan ja hihan yhtymäkohdat), käytä näihin kohtiin pienimpiä paikkoja, jolloin paidan trikookangas on helpompi pitää suorana paikan alla.
- poista paperi harsokankaasta ja silitä trikoopallo paituliin kiinni

- leikkaa revittävästä tukikankaasta reilusti trikoopallon kokoinen kappale ja laita se nuppineuloilla kiinni paitulin nurjalle puolelle keskelle trikoopalloa. Tämä varmistaa sen, että kaksi venyvää trikoota pysyvät hyvin paikoillaan ompelun aikana.
- ompele trikoopallo tiheällä siksakilla kiinni kankaaseen
- revi nurjalta puolelta revittävä tukikangas irti
- asettele uusia trikoopalloja paituliin ja ompele ne
- silitä lopuksi paikat

Vinkki venyvien trikoiden päällikeompeluun
Kaksi ohuehkoa ja venyvää trikoota (trikoopaita ja trikoopaikka) on haasteellista ommella toisiinsa siististi. Tässä auttaa kaksi liimakangasta: kaksipuoleinen liimaharso ja revittävä tukikangas.
Kaksipuoleinen liimaharso tukee trikoopaikkaa ja revittävä tukikangas trikoota, johon paikka ommellaan. Ompelun jälkeen revittävä tukikangas revitään irti, sillä sen tarkoitus on ollut vain tukea paidan trikoota paikan ompelun ajan. Näitä kahta erilaista tukikangasta käytettäessä trikookankaaseen ommeltu trikoopaikka on siisti, kumpikaan kankaista ei kupruile eikä loimuile.



Paikkaamalla saa vaatteen elinikää pidennettyä näppärästi, mutta samalla myös vaatetta on mahdollista koristella kauniilla paikoilla. Näinkin kuluneen ja elämää nähneen vaatteen korjaaminen on ollut ehdottomasti kannattavaa.
Keväisin korjausterveisin, Tuija