Montenegro on matkakohteena kovassa nousussa, enkä sitä yhtään ihmettele, sillä omat kokemuksemme tästä entiseen Jugoslaviaan kuuluvasta maasta ovat hyvin positiiviset. Montenegro sijaitsee Välimeren Balkanin alueella ja sen naapurimaita ovat Albania, Bosnia ja Hertsegovina, Kroatia ja Serbia. Maa on hyvin vuoristoinen ja sen kaunis ranta-alue on kapea. Montenegrossa yhdistyy monen lomakohdetta miettivän toiveet, Montenegrossa pääsee nauttimaan henkeäsalpaavista maisemista, kirkkaasta turkoosin sinisestä merestä ja ympäri vuoden miellyttävän lempeästä ilmastosta. Lisäksi Montenegroon pääsee nykyään suoralla lennolla Helsingistä Tivatiin, jonne Norwegian lentää kerran viikossa.
Montenegroon ihastuimme itse asiassa aikaisemman lomamme yhteydessä Kroatian matkallamme. Vietimme kaksi viikkoa Dubrovnikissa, ja vuokrasimme siellä lomaillessamme auton. Tutustuimme Bosnia ja Hertsegovinaan sekä Montenegroon, tuolloin päätimme matkustaa vielä uudestaan Montenegroon ja sen ihastuttavaan, jo 2500 vuotta vanhaan kaupunkiin, Budvaan. Korona tuli tässä kohtaa väliin, ja matkamme Montenegron suosituimpaan rantakohteeseen toteutui vasta tänä kesänä. Matkakohteena Montenegro on edullinen verrattuna Suomen hintoihin.
Oma lomamme Montenegrossa ajoittui heinäkuun puolivälistä kaksi viikkoa eteenpäin, jolloin Euroopan huippuhelteet ylsivät myös Budvaan. Parhaimmillaan lämpötila kipusi +42 asteeseen, joka kieltämättä vaikutti omaan jaksamiseen, mutta hyvällä nesteytyksellä ja viilennyksellä pystyimme nauttimaan lomastamme ja upeista Montenegron nähtävyyksistä.
Tässä artikkelissa esittelen…
- hotellimme Budvassa
- hemmotteluhoitomme (vaikka ihan kaikki ei tuntunutkaan hemmottelulta)
- Budvan vanhan kaupungin ja shoppailumahdollisuudet
- parhaat ruokapaikkamme
- rantaelämää ja snorklaamismahdollisuuksia
- laivaretken rannikkoa pitkin, matkalla pysähdyimme myös uimaan ja snorklaamaan
- Hawaiin matkan (juu, luit oikein)
- päiväretket skootterilla Kotoriin…
- … ja Tivatiin
- seitsemän asiaa, joista et kenties tiennyt Montenegrosta ja Budvasta
- Top 4 -asiat, jotka nostan tärkeimmiksi oman lomani onnistumisen kannalta
Montenegron matkamme kohokohdat
1. Hotelli Avala
Yövyimme Budvan meren rannalla hotelli Avalassa. Hotellin sijainti on erinomainen Budvan vanhassa kaupungissa, hotellissa on Spa-osasto ja omat uima-altaat, kuntosali ja majoittautujat saavat hotellin edustalla olevalla ranta-alueella omat rantatuolit ja pyyhkeet, jotka lunastetaan hotellista saadulla kortilla. Ruuat ja juomat voi rannalla tilata oman huonenumeron piikkiin ja maksaa loman loputtua.
Hotellin aamupala on ylellinen, ja viihtyisissä hotellihuoneissa on tehokas ilmastointi. Hotelli koostuu vanhasta ja uudesta osasta ja siksi hotelli on melko sokkeloinen, respasta saa hotellin navigointia varten hotellikartan. Suosittelen Avalaa majoituskohteeksi.
2. Hemmotteluhoitoja Hotelli Avalan Spa-osastolla
Spa-osasto tarjoaa erilaisia hoitoja. Henkilökunta on hyvin koulutettua ja miellyttävää. Mieheni hemmotteli jalkahieronnalla ja toisena päivänä jalkahoidolla, hoidot olivat mieheni mielestä erittäin hyviä, palvelu hyvää ja henkilökunta ammattitaitoista.
Minä päädyin kokeilemaan selluiittihierontaa. Selluiittihieronnassa täsmähierotaan niitä alueita, joissa selluiittia on, hieronta tehdään hyvinkin voimakkailla otteilla, jotta selluiitti saataisiin hajoamaan. Oma hierojani oli niin tehokas, että minun oli pakko pyytää hierojalta hellempiä otteita. Selluiittihieronta toteutetaan sarjana, jotta se olisi tehokasta ja toimisi, omat kokeiluni jäivät tähän yhteen hierontakertaan sen rajuuden vuoksi. Hoitovalikoima runsas ja hintatasoltaan kohtuullinen, joten listalta löytyy varmasti hemmotteluun sopivia hoitojakin.
3. Budvan vanha kaupunki ja shoppailumahdollisuudet
Budvan vanha kaupunki eli stari gradi on sen verran kompakti, ettei sen marmorikaduilla pysty eksymään. Vanhoissa venetsialaistyylisissä kaupunginmuureissa on useita porttiaukkoja, joista yhdestä pääsee pujahtamaan suoraan Ričardova glavan rannalle.
Vanhan kaupungin kadut ovat kapeita, ja kiviset rakennukset huokuvat entisajan romanttista tunnelmaa. Vanhasta kaupungista löytyy paljon viehättäviä ravintoloita, kahviloita ja putiikkeja, ja yksi sen merkittävimmästä nähtävyyksistä on merta vartioiva historiallinen linnoitus eli citadel.
Vaikka vanhassa kaupungissa on turistiaikaan vilkasta, tunnelma on silti rauhallinen ja montenegrolainen elämän meno mukavan leppoisaa. Kesällä vanhan kaupungin rauniot muuttuvat ulkoilmateatteriksi.
Shoppailumahdollisuuksia on Budvassa useita, osa putiikeista sijaitsee vanhassa kaupungissa. Suurin osa uudessa kaupungissa, joka on vanhan kaupungin läheisyydessä. Koska omalle lomallemme osuivat huippuhelteet, emme jaksaneet käydä shoppailemassa, lähinnä skootteroimme lähellä olevaan ostoskeskus TQ Plazaan, mutta kuumuuden vuoksi meri houkutti enemmän kuin shoppailu.
4. Ruoka
Montenegron on kansakuntana nuori, vasta 20-vuotias eikä montenegrolaisilla ole kehittynyt tuossa ajassa omaa identiteettiä. Ehkäpä tämän vuoksi mitään perinteistä montenegrolaista ruokaa ei ole saatavilla vaan lähinnä serbialaista. Tilaamamme ruoka oli kumminkin hyvää, palvelu sujuvaa ja miellyttävää.
Budvan parhaat ravintolat ja ruuat
- omaksi suosikiksemme nousi sataman puolella oleva Shanghai, jossa sai todella hyvää itämaista ruokaa. Coctail Mai Tai oli myös hyvää.
- parhaaksi makeaksi leivonnaiseksi ylsi Krempita (puff pastry vanilla cream), jota on ehdottomasti testattava, se on suoranainen makean ystävän must have it!
- laivasataman rannalla on useita kalaravintoloita, jotka jostain syystä eivät innostaneet meitä. Löysimme eräästä kalaravintolasta lammasta, joka oli todella mureaa ja hyvää.
- budvalaiset pizzat olivat erinomaisia
- hotelli Avalan rantatarjoiluista mieleeni jäi erityisesti Tuna Wrap
5. Rantaelämä ja snorklaaminen
Budvan rannat houkuttavat turisteja, ja Budvassa onkin Montenegron parhaat rannat. Budvan ja sen lähialueen rantakilometrejä on 20, ja upeita rantoja on liki 20. Useimmat meren rannat ovat kivikkoisia, niin myös Budvan vanhan kaupungin ranta. Rannan nimi on Ricardova Glava eli Richardin pää.
Ricardova Glavalta jatkuu upea ja helppokulkuinen rantatie kallion vierustaa pitkin suositulle Plaza Mogren -rannalle, joka jakautuu kahteen osaan, ja joka on etenkin nuorison suosima. Matkan varrella voi halutessaan pysähtyä nauttimaan merellisistä vauhdikkaista aktiviteeteista kuten esim. parasailingistä. Matkalta löytyy myös Budvan maamerkkinä tunnettu balleriinapatsas. Rannat ovat kapeita ja kallioiden suojassa, mutta silti niiltä löytää ravintolapalveluja ja esim. hierontamahdollisuuksia niille osoitetuissa tiloissa. Budvan suosituimmat rannat ovat Slovenska ja Becici. Tanssimisesta ja iloisesta menosta pitäville sopii hyvin Beach Jaz (sijaitsee Plocessa), minne pääsee esim. venetaksilla. Jaz on muuten valittu parhaaksi rannaksi vuonna 2016.
Todella upeat rannat löytyvät myös Budvan edustalla olevalta Sveti Nikola -saarelta (kts. kohta 7). Saaren rannat oli oma suosikkini, siihen vaikutti myös saaren ihastuttava fiilis. Budvan parhaat rannat löytyvät täältä.
Snorklaajien unelmakohde Budva ei ole, sillä Budvasta ei löydy esim. koralleja. Silti snorklaamisesta kiinnostuneille löytyy tutkittavaa merestä. Itse löysimme kalaisia snorkalauskohteita rannan tuntumasta ja jopa ihan rannoiltakin. Kauemmaksi snorklaamaan pääsee myös veneretkillä tai vuokraamalla oman taxiveneen kuljettajineen, suosittelen.
6. Laivaretki Budva Bay Cruising
Laivaretki Budvan rivieralla on helppo tapa päästä nauttimaan upeista näköaloista ja merielämästä. Budvan satamassa on useita laivaretkiä tarjoavia yrityksiä sekä pienempiä taxiveneitä, jotka kuljettavat sinut omien aikataulujesi mukaan sinne minne haluat.
Itse osallistuimme 2h meriretkelle, matkan varrella pysähdyimme uimaan ja snorklaamaan Sveti Nikola -saaren syrjäiselle luolapoukamalle. Tämä laiva pysähtyi myös Jaz-rannalla, jonne osa matkailijoista jäi tai palasi seuraavilla laivoilla takaisin Budvaan. Laivalla ei ollut mahdollisuus ostaa juomia eikä ruokaa. Retki oli mukava, varsinkin kovalla helteellä.
7. Retki Sveti Nikolalle eli Hawaiille
Budvan edustalla oleva Sveti Nikola on suosittu päiväretkikohde. Paikalliset kutsuvat saarta leikkisästi Hawaiiksi. Edestakainen kuljetus saarelle maksaa 5e, ja matkaan kuluu n. 10 min. Sveti Nikolan on saarena niin upea, että se on itse koettava, tätä ei kannata jättää väliin. Sveti Nikolalla on ravintola, rento rantabaari, upeat rannat, ja kirkas turkoosi merivesi sekä mahdollisuus snorklaukseen ja lukuisten niemien tutkimiseen. Muuta et tällä saarella tule kaipaamaankaan. Tämä saari on yksi suosituimmista Budvan nähtävyyksistä. Tykkäsimme todella paljon, helppo ja upea kohde retkeilyyn.
8. Skootteriretki turistien suosimaan Kotoriin
Lonely Planet valitsi vuoden 2016 parhaaksi kaupunkimatkakohteeksi Kotorin. Budvasta on matkaa Kotoriin 23 km, matka taittui mainiosti 125-kuutioisella skootterilla. Koska tämä päiväretkemme oli hellepäivien kuumin, +42 astetta, pysähdyimme useasti nestetankkaukselle ajomatkojen aikana.
Kristallin kirkas Adrianmeri syleilee vuorien ympäröimää Kotoria, jonka satamassa voi ihmetellä suuria luxusjahteja. Kotorin vanha kaupunki teki itseeni vielä suuremman vaikutuksen kuin Budvan vanha kaupunki. Tukalan kuuma päivä kumminkin jarrutti vanhaan kaupunkiin tutustumista paremmin. Suosittelen.
9. Päiväretki skootterilla Tivatiin
Toisen päiväretken teimme skootterilla Tivatiin, jonne on matkaa 24 km Budvasta. Tivatin rantabulevardi on täynnä glamouria, kalliita merkkiputiikkeja, ylellisiä hotelleja, upeita jahteja ja kauniita maisemia. Matkakohteena Tivat poikkeaa muista Montenegron kohteista, ja Tivatia onkin uudistettu isolla rahalla houkutellakseen varakkaita lomailijoita.
Oman pienen skootterimme saimme ajettua lähelle tätä loistoaluetta, johon tutustuimme jalkaisin. Tukalasta kuumuudesta ja kypärän alla hionneista hiuksistamme huolimatta saimme ensiluokkaista palvelua kaikissa vilvoittavissa rantakahviloissa ja ravintoloissa, jonne istahdimme ihmettelemään tätä uskomattoman kaunista ja ylellistä rantamiljöötä.
Yritimme metsästää kaupunkijunan pysäkkejä, jotta pääsisimme helpolla tutustumaan kuumuuden keskellä nähtävyyksiin, mutta emme onnistuneet löytämään yhtään. Päädyimme lopulta syömään erittäin ystävälliseen ja rentoon pubiin, jossa viilennyimme ennen takaisin ajomatkaa Budvaan. Tivatiin kannattaa ehdottomasti tutustua.
10. Seitsemän asiaa, joita et ehkä tiennyt
- Montenegrolla ei ole omaa rahaa vaan se on ottanut käyttöönsä euron, vaikka ei kuulu Euroopan Unioniin. Budvassa käy maksuvälineeksi käteinen ja kortit, mutta esim. skootterin saimme vuokrattua vain käteisellä
- Montenegrossa ei ole tippi-kulttuuria, ja itse törmäsimme tilanteeseen, jossa tipistämme hieman loukkaannuttiin ja se palautettiin meille
- Budvassa on erittäin hyvä parturi Magic Hairstyle, palvelu on loistavaa!
- Montenegro elää turismista, joten turistikauden ulkopuolella Budva muutuu paratiisissa uinuvaksi pikkukaupungiksi
- Montenegro on turvallinen maa matkustaa, silti varovaisuus kannattaa aina
- Jaz Beachillä on esiintynyt mm. Rolling Stones
- Ohoh! Budvassa on ollut vuonna 1979 suuri maanjäristys, joka vaurioitti pahasti vanhaa kaupunkia
11. Top 4 asiaa, joita ilman en pärjää etelän kesässä
Itselleni on muodostunut vuosien myötä matkustamisen 4 asian selviytymiskitti eli ilman näitä en selviä etelänlomalla:
- Käsityöt. Ilman käsillä tekemistä en tahdo viihtyä missään.
- Treenikirjaston jumpat ja hotellin kuntosali. Vastuskuminauhat ei paljoa tilaa vie matkalaukussa, tarvitsen liikuntaa yleensä paljon.
- Taitettava käsihuiska. Tämä kulkee näppärästi laukussa, on kätevä lentokoneessa ja kaikkialla missä helteellä liikutkin. Pelastaa minut joka päivä.
- Uimakengät. Ilman uimakenkiä en mene uimaan. Suojaavat jalkoja kivikkoisilla rannoilla, eksoottisempien kohteiden rantahiekan yllätyksiltä (mm. ihon läpi tunkeutuvat koukkumadot) tai snorklatessa limaisilla kivillä levähtäessä.
Kahdessa viikossa ennättää paljon, mutta silti Budvassa ja Montenegrossa riittäisi vielä enemmänkin aktiviteetteja ja mielenkiintoista koettavaa. Jos innostuit lomamme kautta Montenegrosta lisää, kurkkase täältä kaikki Budvan aktiviteetit.
Tuija
Lue myös artikkelini helpoista lomakäsitöistä, joita tein Budvassa:
- Aurinkolasinauhat kesäisen kauniiksi virkkaamalla
- Näin teet irrotettavat muhkurusetit rantasandaaleihin
Montenegro matkakohteena tosiaan kiinnostaisi. Erityisesti maan luontokohteet, kuten Durmitorin kansallispuisto kiehtoisi kovasti. Myös snorklaaminen tuolla voisi olla oikein kiinnostava kokemus, vaikka koralleja ei olekaan. Ja tottahan toki, Kotorissakin olisi hienoa päästä ensimmäistä kertaa käymään.
Huh, tuo 42 astetta kuulostaa aivan hurjalta. Nyt kesällä Yhdysvaltojen Death Valleyssa ollessamme lämpötila tosin kohosi jopa 48 asteeseen. Aivan järkyttävää, siinä lämpötilassa ei käytännössä tehdä enää yhtään mitään.
Mistä muuten olet ostanut uimakenkäsi? Hyvät sellaiset ovat itselläni hakusessa.
Montenegro elää turismista ja aktiviteetteja löytyy kyllä laidasta laitaan. Jos haluat paremman snorklauskokemuksen kuin mitä Montenegro pystyy tarjoamaan, suosittelen näistä lähempänä olevista kohteista Israelin Eilatia. Eilatista löytyy upeita korallirantoja (mm. upea Coral Beach!), joissa monen kirjavia kaloja ja monimuotoista elämää kuhiseva koralliriutta on vain laiturin päässä. Laiturilta laskeudutaan mereen snorklaajille merkitylle reitille, jota pitkin pääsee tutustumaan pinnan alaiseen ihmeelliseen maailmaan, näin herkät korallit säilyvät vaurioitumatta. Toki kaloja ja koralleja pääsee siellä ihmettelemään laskeutumalla koralliriutalle rakennetun akvaarioon, mikä sekin oli upea kokemus.
Huh, tuo +48 astetta on jo ihan killeri. Korkeat lämpötilat Budvassa saivat hakeutumaan enemmänkin rannoille, auringolta suojaan, snorklaamaan mereen ja juomaan ja välillä oli käytävä viilentämässä keho ilmastoidussa hotellihuoneessa, vain näin pärjäsi, ainakin kun itselläni on huono lämmönsietokyky. Hieman viileämmällä jaksaisi enemmän esim. retkiäkin. Voin vain kuvitella tuon +48 lämpötilan…
Me ollaan ostettu uimakengät ihan Prismasta, joskus paikan päältä kojuista. Ne ovat riittäneet meidän tarkoituksiin hyvin. Jotkut käyttävät snorklatessa räpylöitä, mutta koska emme itse juuri sukeltele, uimakengät riittävät. Toki käytän niitä myös uimassa ja rannalla kävellessä, hiekastakin voi saada ihon läpi meneviä loisia, joten suosittelen.