Tämän kesän matkakohteeksemme valitsimme kauniin Rodoksen saaren. Asumme Tampereella, joten tämä vaikutti matkakohteemme valintaan, sillä Tampereelta tehdään tällä hetkellä suoria lentoja Rodokselle. Suoralla lennolla Tampereelta Rodokselle matkasta jää pois Helsinki-Vantaan lentokentälle matkustaminen, tämä helpottaa mukavasti tamperelaisen reissaamista.
Lisäksi kohdevalintaamme vaikutti se, että olemme käyneet kerran aikaisemminkin Rodoksella, kun lapset olivat kouluikäisiä, ja Rodoksesta jäi tuolloin meille hyvä kuva. Matkakohteen valintaan vaikuttava seikka oli myös se, että koska lähdimme matkaan heinäkuun puolessa välissä, merivesi oli lämmintä snorklaamiseen. Snorklaaminen on niin kivaa puuhaa, että vedessä tulee oltua pidemmäkin aikaa kerrallaan, ja sen sallii läpilämmin merivesi. Hotellimme varasimme Rodoksen kaupungista, Rodoksen itärannikolta.
Omatoimimatkallamme Rodoksella vietimme kaksi viikkoa. Rodos ei ole snorklaajien paratiisi, mutta löysimme lopulta paikallisten vinkkien avulla oman vedenalaisen paratiisimme. Tämän ihanan snorklauskohteen lisäksi kerron mikä ravintola nousi meidän suosikiksemme, mikä oli mielestämme tunnelmaisin ja eksoottisin rantapaikan, mikä oli mielestämme kätevin kulkupelin Rodoksen kaupungissa ja Rodoksella, viisi parasta retkikohdetta ja näiden lisäksi esittelen vielä paikallisia käsitöitä ja tietysti myös omat lomaostokseni. Suuremmilta kömmähdyksiltä lomallamme vältyimme, mutta silti aina jotain yllättävääkin pääsi tapahtumaan.
Matkalla Rodoksella – kulkupelit testauksessa
Rodoksen kaupungissa on helposti vuokrattavissa menopelejä, joista jotkut ovat itselle vielä testaamattomia (esim. Electric Trikke). Kaupungilla ei juurikaan nähnyt sähköpotkulautoja, ja kieltämättä jalkaisin kulkeminen oli yksi näppärimmistä kulkutavoista.
Polkupyörä testauksessa
Vuokrasimme alkulomallamme polkupyörän siitäkin huolimatta, ettemme niitä juurikaan liikenteessä nähneet. Ja kuten vähän arvelimmekin, palautimme pyörän melko nopeasti takaisin vuokraamoon.
Pyöräileminen Rodoksen kaupungissa osoittautui hankalaksi. Jalkakäytävien rotvallit ovat usein kaupungilla hyvinkin korkeita, ja pyöräilevistä ihmisistäkään ei ollut itselle liikenteessä esimerkkiä, joten aina ei oikein tiennyt missä olisi paras pyöräillä (olenhan sääntöihin sopeutunut umpisuomalainen).
Henkilöauto testauksessa
Seuraavaksi vuokrasimme henkilöauton. Auto on mainio menopeli Rodoksella, varsinkin jos matkalaisia on useampia reissussa mukana. Autot ovat usein naarmuuntuneita eikä niiden parkkiin saamisesta tarvitse stressata. Rodos on Rodos, ihmiset eivät nipota eikä nokkelista parkkeeraustavoista sakoteta (en ainakaan kahdessa viikossa nähnyt poliiseja enkä yhtään sakkolappuja).
Tiet ovat kapeita ja liikennekulttuuri erilaista kuin Suomessa. Parkkeeraaminen on joskus hyvinkin kekseliästä, mutta silti tuntui, että rentouden keskellä on kumminkin saatu luotua melkoisen sujuva tapa liikkua kaikilla liikenteessä olevilla menopeleillä. Tähän moodiin emme ihan täysin kahdessa viikossa päässeet sisäistymään, silti pysyimme liikenteessä sujuvasti mukana ilman ongelmia. Autolle löytyy aina lopuksi joku paikka mihin sen saa parkkeerattua, vaikka ihan kaikkiin luoviin (lue: sääntöjen vastaisiin) parkkiratkaisuihin emme uskaltautuneet mennä mukaan.
Skootteri testissä
Auton jälkeen vuokrasimme skootterin. Meidän mielestämme paras menopeli Rodoksella oli 200 kuutioinen skootteri, jonka vuokrasimme viikoksi, ja jolla pärryyttelimme joka päivä, välillä vähän kauemmaksikin. Kuumuudesta johtuen kaikki eivät pitäneet kypärää, joka on kumminkin pakollinen Kreikassa. Itse emme kumminkaan uskaltaneet ajaa ilman kypäriä.
Lämmin ilma, upeat maisemat ja kohtuullisen rauhallinen eteneminen paikasta toiseen kreikkalaisista maisemista nauttien tekivät skootterilla ajosta meille parhaan tavan liikkua saarella.
Jos skootterilla ajaminen tuntuu Rodoksen liikenteessä hiukan arveluttavan, toinen hyvä vaihtoehto on mönkijä. Tätä kokeilimme edellisellä matkallamme, ja voin suositella. Edellisellä reissullamme Rodoksella vuokrasimme myös moottoripyörän, mutta itsellemme sopii kumminkin näihin olosuhteisiin skootteri paremmin.
Retkikohteitamme Rodoksella
Esittelen seuraavaksi oman top 5-listamme retkikohteistamme Rodoksen saarella. Kohteet ovat niitä, joissa ennätimme lomamme aikana käydä. Listan lopuksi vinkkaan vielä yhdestä kohteesta, johon tutustuimme, mutta valitettavasti se ei yllä top-listalleni.
1. Rodoksen vanhakaupunki
Rodoksen vanhakaupunki on ehdottomasti koettava Rodoksella. Kaupunki on rakennettu Rodoksen pohjoiseen kärkeen meren rannalle 500- ja 600-luvuilla. Tunnelma vanhassa kaupungissa on intensiteettinen ja värikäs. Vanhat muurit kätkevät sisälleen monenlaista valloittajaa ja tarinaa, mutta tämän päivän vanhakaupunki on täynnä elämää upeine shoppailumahdollisuuksineen, museoineen ja ravintoloineen.
Rodoksen vanhakaupunki on must see -listalla ehdottomasti ykkösenä. Peittoaa kyllä monen muun eurooppalaisen vanhan kaupungin.
2. Kallithea Bay
Kallithea Bay on paratiisi, jossa voi rennosti viettää kokonaisen päivän. Tästä upeasta rantapaikasta lisää snorklauskohteissa.
3. Filerimoksen luostarialue ja Filerimos Cross
Filerimokseen skootteroimme ex temporee, kun sattumalta näimme kaukaa valtavan ristin eräällä korkealla kukkulalla. Päätimme ajella kukkulalle, mutta eksyimme. Vasta seuraavana päivänä onnistuimme navigoimaan Filerimokseen, mutta emme tutustuneet juurikaan kohteeseen etukäteen, halusimme vain viettää aamupäivää ajellen, ja mukavinta se on, kun on jokin kohde minne mennä.
Filerimoksella on parkkipaikkaa runsaasti ja perillä saa pientä purtavaa ja kylmiä juomia. Filerimos sijaitsee 8 km päässä Rodoksen kaupungista. Kukkulalla oli + 37 astetta lämmintä, joten hiki virtasi ja nestettä oli juotava lähes koko ajan.
Perillä kukkulalla koimme todella iloisen yllätyksen, sillä vastaamme taaperteli lukemattomia vapaana eläviä riikinkukkoja. Näky oli ainakin itselleni niin uskomaton, että innostuin todella paikasta. Turistit saivat kerätä maasta riikinkukkojen sulkia ja melko monella olikin riikinkukkojen pitkiä pyrstösulkia matkamuistoina. Itse keskityin pieniin riikinkukon sulkiin, joita minulle kertyi melkoisesti.
Hieman huvittavaltahan sulkien keräily taisi riikinkukoista näyttää. Lopulta riikinkukkojen uteliaisuus oli niin isoa, että ne tulivat jopa poikasineen selvittämään mitä maasta oikein etsin. Luulivat kai minun löytävän syötävää, joka oli heiltä jäänyt näkemättä. Söpöä. Riikinkukkojen runsaus ja se, että ne pääsivät yllättämään itseni, teki tästä todella upeasta paikasta itselleni unohtumattoman kokemuksen.
Lisäys: Riikinkukon sulista tein myöhemmin kotona unisiepparin. Lue artikkeli Unisieppari ja 14 vinkkiäni kuinka valitsen värit käsitöihini.
Filerimoksella sijaitsee vanha luostari, joka on rakennettu alunperin basilikakirkoksi 400- ja 500-luvuilla, mutta nykyiset rakennukset ovat peräisin 1400-luvulta. Nykyinen luostari edustaa goottilaista tyyliä. Alue on hyvin hallittavissa ja siellä saa kierrellä vapaasti riikinkukkojen kanssa.
Filerimos Cross seisoo ylväänä kukkulan reunalla. Ristin luokse johtaa Marttyyrin polku tai Golgata, jonka varrella on 12 kivipylvästä kuvastaen Jeesuksen matkaa Golgatalle. Risti seisoo 267 m korkeudella kukkulalla, jonka näkymät ovat superhienot.
4. Perhoslaakso
Perhoslaaksoon skootteroimme lettini hulmuten, ja jälleen päivä oli aurinkoinen ja kuuma kuten joka ikinen päivä lomamme ajan. Laaksossa olemme aikaisemminkin käyneet edellisellä reissullamme, mutta koska kohde on todella uniikki, erikoinen ja upea, päätimme käydä jälleen siellä.
Perhoslaaksoon pääsee laakson alapuolelta ja yläpuolelta, kummassakin lähtöpisteessä on mahdollisuus parkkeerata kulkuneuvo ja kummassakin päässä laaksoa on ravintola.
Perhoslaakso on oikea paratiisi, jossa on kunnioitettu sen elämää ja luontoa. Kauniit putoukset, polut, purot, lammet, joissa uiskentelee jopa kultakaloja ja tuhannet ja tuhannet perhoset eivät voi olla lumoamatta satunnaista kulkijaa.
Perhosia ei saa hätyytellä lentämään, joten seesteisen hetken voi tulkita väärin. Perhosia on tuhansia kunhan katsoo kallioita, puun runkoja ja lehtiä tarkemmin, kaikkialla on perhosia. Kun perhoset päättävät lehahtaa samaan aikaan lentoon, näky on uskomattoman taianomainen.
Halutessasi voit katsoa tästä perhosten lehahduksesta pienen videon Värikkään Kädenjäljen Instagram-tililtä.
5. Lindoksen kaupunki
Lindokseen ajoimme autolla. Päivä oli ihan huippukuuma +38 astetta. Lindos on yksi Rodoksen kauneimmista kylistä valkoisiksi kalkittuine taloineen. Kylästä pääsee kiipeämään Akropolis-kukkulalle, mutta erittäin kuuma päivä vei voimamme ja päädyimme ihastelemaan kylän upeita kujia, joilla voi shoppailla, ja lopuksi nautimme paikallisessa ravintolassa Lindoksen antimia.
Jos menet Lindokseen autolla, auto on jätettävä pidemmälle parkkiin ja parkkipaikkoja ei ole helppoa löytää. Lindokseen päästyäsi voit ostaa itsellesi aasin selässä kyydin tutustuaksesi kylään. Lindoksessa pääsee myös laskeutumaan meren rannalle, jossa voi uida.
Akvaario Rodoksen kaupungissa
Rodoksen kaupungissa on pieni akvaario nimeltään Aquarium & Museum of Marine life. Akvaariossa olisin kaivannut siistimpiä tiloja meren eläimille. Oma kokemukseni akvaariosta jäi neutraaliksi, ei huono muttei hyväkään.
Paras ravintola ja eksoottisin rantapaikka
Ravintoloita Rodoksen kaupungissa on paljon. Vaikka monia hyviä ravintoloita ehdimmekin testata, mieleeni nousi erityisesti yksi: rantaravintola Baia Ellie Beachilla Rodoksen kaupungissa.
Henkilökuntaa Baiassa on paljon, ja ruokaakin saimme vain pienen odotuksen jälkeen, vaikka ravintola oli hyvin suosittu.
Omaksi suosikkiruuakseni Baiassa nousi Veggie Burger (Plant based burger, tomato onion vuvumber picle, lettuce, chutney from Florina peppers, cheddar. Served with sweet potato sticks and truffle mayonnaise).
Suosikkijuomakseni nousi samaisen paikan itse tehty Lemonade with ginger and stevia. Keitän kotona itselleni inkiväärivettä, johon lisään tuorepuristettua sitruunaa, mutta täytyy sanoa, että stevia tekee oman ihanan säväyksen tähän inkiväärijuomaan, ja siksi Baian inkiväärijuoma meni omani edelle.
Eksoottisin rantapaikka
Eksoottisin rantapaikka on Baian vieressä Elli Beachilla nimeltään ravintola Rondo. Rondo on myös iltaisin auki.
Snorklausta ja rantoja Rodoksella
Elli Beach
Hotellimme edustalla oleva Elli Beachin ranta on täynnä hioutuneita kiviä ja ranta syvenee nopeasti. Vaikka et snorklaisikaan, kannattaa rannalle ottaa uimakengät. Rannalta löytyy kivikkoja, joista löytyy jonkin verran kaloja snorklaajille. Merenkäynti on vähäistä ja ranta on mukava.
Anthony Quinn Bay
Yksi suosikkirantakohde on itärannikon suojaisa ja kaunis Anthony Quinn Bay.
Ylhäällä olevan parkkipaikan reunalla on eksoottinen ravintola, jonka viereltä vie rappuset alas rannalle. Ranta on hyvin ahdas ja kivikkoinen, ja siellä voi vuokrata aurinkotuoleja ja mm. polkuveneitä.
Ranta levittäytyy lahdelle ja rantapolun kivikko vaikeutuu oikealle mentäessä, mutta perille päästyään kauempaa löytyy myös paremmin tilaa. Jos matkassa on uimataitoisia, osa voi uida/snorklata kävelyn ja kivikkoisen osuuden välttääkseen, osa voi kantaa rantatavarat kivikon läpi. Perillä odottaa mitä eksoottisin ja pienin ravintola, jonka olen nähnyt. Tästä ravintolasta saa sipsejä, kylmiä juomia, olutta ja mohitoja. Varaa matkaan mukaan käteistä.
Mereen johtaa mukavat raput ja lahteen tehdään esim. Rodoksen satamasta laivaretkiä.
Merenkäynti on olematonta, paras snorklauspaikka sijaitsee aivan päärannan läheisyydessä, kivien suojissa.
Jos tulet Anthony Quinn Baylle autolla, kannattaa lähteä liikenteeseen aamusta, jotta auton saa parkkiin. Kreikkalaiseen tyyliin menopelejä parkkeerataan miten sattuu ja parkkitila on hyvin ahdas.
Kallithea Bay
Mielestämme paras Rodoksen snorklauskohde, jonka löysimme paikallisten vinkkien avulla, oli Kallithea Bay. Kallithean rannalla kävimmekin kaksi kertaa snorklaamassa ja chillailemassa. Toisella kerralla oli melko tuulinen päivä, jolloin löysimme vielä ensimmäistä reissuamme enemmän kaloja, kalaparvia ja lajikirjoa. Toiset snorklaajat törmäsivät myös pieneen mustekalaan ja isohkoihin rapuihin. Hiekkarannan ja meren välissä on isoja kivikkoja, mereen on kumminkin helppo siirtyä portaita pitkin ja jo mereen pulahtaessa kalaisa näkymä saa innostumaan.
Kallithea Bayn parkkipaikka on iso ja selkeä, ja tilaa tuntui kummallakin kerralla löytyvän hyvin, parkkipaikan reunalta voi myös ostaa juomia ja pikkupurtavaa. Alas rannalle oli helppo siirtyä, matkaa parkkipaikalta vaivaiset muutama kymmenen metriä. Ranta on hiekkaranta, aurinkotuoleja riittää ja ne maksoivat 5e/kpl.
Rantaravintola on mukava, lounasaikaan ruuhkaisa, ja ravintolassa myydään myös snorklailuvälineitä.
Erittäin miellyttävä rantakohde, poukaman merenkäynti on rauhallista tuulisenakin päivänä, kaloja on ajottain jopa melko runsaastikin ihan jo veteen mentäessä. Suosittelen.
Rodoksen kaupungin uimarannoista
Rodoksen kaupungista löytyy myös hiekkarantoja, jotka ovat usein pienempiä kuin päärannat. Rodoksen päärannat ovat kivisiä, joten minne tahansa menet, kannattaa varalta ottaa uimakengät mukaan.
Käsitöitä ja kierrätystä Rodoksella
Paikallisia käsitöitä löytää Rodokselta helposti. Nahkatuotteet ovat upeita ja edullisia, kumminkin Rodoksen Vanhassa kaupungissa saattaa hinnat olla lähellä Suomen hintatasoakin. Käsitöiden kirjosta itse ilahduin suuresti, mutta valitettavasti kaikkea ei voinut eikä saa kuvata, tässä kumminkin pieni maistiainen tarjonnasta.
Kierrättämiseen en Rodoksen kaupungissa kuten muuallakaan päin Rodosta törmännyt siten kuin Suomessa. Aivan vahingossa osui eteemme yksi kirpputori, Brand Locker, jossa en pystynyt edes kunnolla tutustumaan valikoimaan. Syy tähän löytyy siitä, että kaikki kirpputorin vaatteet ovat aivan sekaisin esillä. Olen suomalaisena tottunut kirpputorien tuotteiden huolelliseen lajitteluun, ja tämän ainokaisen löytämäni rodoslaisen kirpputorin sekavuus sai minut nopeasti kääntymään liikkeestä ulos.
Mitä tuli ostettua?
Koska teen itse käsitöitä paljon, minulle on kehittynyt jonkinlainen jumi valmiin tuotteen ostamiseen, tämä johtuu siitä, että usein ajattelen pystyväni itsekin kyseisen tuotteen tekemään. Olen siis vähän joutunut opettelemaan takaisin ajatusta, ettei kaikkea tarvitse itse tehdä. Vaikka pidän kierrättämisestä ja ekologisuudesta, en kumminkaan näissäkään asioissa kuulu ääripäihin.
Ostin itselleni Rodokselta
- babydoll mekon
- pitsisen takin
- pitkän pellavarimpsumekon
- neljä indonesiassa käsin tehtyä puuveistosta
Lue myös artikkelini, joka on kuvattu tällä samaisella Rodoksen matkalla
- Tuunattu farkkutakkini testissä Kreikan saarella
- Kreikkalainen maalattu kivi oli lahja, josta tein kauniin korun
Paratiisissakin on omat vastoinkäymisensä
Lomamatkamme sujui lähes ilman kommelluksia, mutta yksi sellainenkin sattui eräänä aamuna aamupalapöydässämme. Söimme aamupalan ulkoterassilla, jota ympäröi puutarha. Pöytien yläpuolella oli tiheäverkkoinen roskasuoja, ja tuona aamuna istuin erään palmun alla nautiskelemassa alkavasta päivästä ja herkullisesta aamiaisestani. Kun olin saanut kahvini ja aamupalani siihen vaiheeseen, että aloin nautiskeluni, palmun latvaan lennähti varis. Varikselle tuli siinä palmun latvassa tähystellessään hätä, jota se helpotti juurikin minun yläpuolellani.
Tiheäverkkoinen roskasuoja variksen ja minun välissä toimi tehokkaana sirottimena sillä seurauksella, että sain variksen helpotuksen tasaisesti päälleni, aamupalalleni ja pöydälle. Varis oli ylen tyytyväinen ja jatkoi tähystelyään, mutta oma tunnelmani kaikkosi variksen kaikkiin helpotuksen pieniin pisaroihin.
Pieni kommellus, jonka jouduin nöyränä ottamaan vastaan. Variksen sirottunut helpotus ei päivääni pilannut, elämä kun on vaan täynnä yllätyksiä, eikä ne aina jaksa ilahduttaa.
Lomasta kannattaa nauttia kumminkin aina omalla tavallaan, hyvätkin vinkit ovat vain vinkkejä.
Tuija
Onko nahkatakit halvempia kuin suomessa? Entä nahkasandaalit?
Missä nähtävyyksissä kannattaa käydä?
Moikka! Kyllä nahka on halvempaa, tietysti riippuu mistä ostaa. Aina niissä turistirysissä hinnat on matkailijoille kalliimpia, hieman sivummasta tekee edullisempia löytöjä. Nahkatakkeja emme katselleet, mutta nahkasandaalit käsin maalattuna ostimme Rodoksen kaupungista, myös nahkaisen laukun ja vyölaukun, laadukasta nahkaa ja edullisempaa kuin Suomessa.
Nähtävyyksistä suosittelen Rodoksen kaupunkia (ihan mahtava!), meidän mielestä paras ranta löytyi lopulta Kalithea Baystä (toki Anthony Quinn´s Bay on todella ihana, mutta aina tosi tupaten täynnä). Tuo Kalithea Bay ei ole niin tunnettu, mutta siksi siellä ei niin paljon ole ruuhkaakaan, ja paremmat snorklailumahdollisuudet kuin Anthonyllä. Filerimoksen luostarialuetta suosittelen, oli jotenkin niin ihana paikka, kun siellä käyskenteli paljon vapaana riikinkukkoja, ei liian turistirysä. Perhoslaakso, aaaaaahhh, love it!!!! Ja sit se Lindoksen kaupunki. Tässä meidän tärpit, ihanaa lomaa teille! Rodos on upea ja siisti, nähtävääkin riittää, ja rantoja myös.