Omannäköinen seinäkoriste, millainen se olisi? 70-luvulla suosittiin seinäryijyjä, välissä oli yksi sukupolvi ja tämän päivän nuoret ovat löytäneet ryijyt uudestaan. Nykyään käyttötarkoituskin voi vaihdella, sillä ryijyjä käytetään myös esim. mattona. Halusin itsekin kotini seinälle omannäköisen seinäkoristeen, mutta millainen se olisi? Ajattelin, että seinäkoristeen tulisi olla kodissa asujansa näköinen, sellainen, josta tulisi hyvälle mielelle ja jota mielellään katselisi.
Tässä artikkelissa näytän sinulle millaisen seinäkoristeen voi tehdä materiaaleista, jotka ovat kaikki löydetty kotoa kaappien kätköistä. Kerron myös kuinka se syntyy. Minun seinäkoristeeni on erilainen, mutta silti omaperäisen ihastuttava. Voisiko tällä nykyaikaisella seinäkoristeellakin olla muutakin käyttöä tai muuttuisiko se muuksi? Minun mielestäni kyllä, ainakin minun.
Omannäköinen seinäkoriste, millainen se olisi?
Ihmisiä kiinnostavat tällä hetkellä erityisesti sellaiset seinäkoristeet, jotka ovat kooltaan pienempiä ja materiaaliltaan kenties jotain muuta kuin perinteinen villalanka. Kevyitä seinäkoristeita saa mm. paperi- ja magrame-langasta sekä helppohoitoisista tekstiileistä, joita voi toteuttaa useilla eri tekniikoilla. Värit näyttelevät myös tärkeää osaa seinäkoristeissa, sillä niiden on sovittava myös koko tilan sisustukseen.
Minun kotini tyyliä on maalaisromanttisen ja bohon sekoitus höystettynä omalla persoonallisuudellani. Rakastan sekoitettua ja omaperäistä sisustustyyliä, mutta pidän aina kumminkin kiinni yhdestä asiasta: kodissani on kaikkien sävyjen sovittava yhteen. Se on ainut vaatimus, jota noudatan. Näin saan takuuvarmasti sopimaan kaiken yhteen eikä soraääniä ja ylilyöntejä tule tehtyä. Tämä tekee sisustusvalinnoista helppoa.
Värien yhteensopivuudesta olen kirjoittanut muutaman artikkelin. Jos värien oikein yhdisteleminen alkoi kiinnostaa sinua, lue täältä siitä lisää.
Entäpä se seinäkoriste?
Valmistin oman seinäkoristeeni yhdeksästä itsetehdyistä vintage-linnusta, kepin karahkasta ja muutamasta silkkikukan lehdestä. Seinäkoristeesta tulikin persoonallinen ja uniikki, mielestäni todella upea.
Miten nämä vintage-linnut sitten syntyvät?
Tarvitset
- paperia kaavaan
- sakset
- nuppineuloja
- ompelukone
- neula käsin ompeluun
- lankaa
- kangas
- täytettä
- koristeita
- metallilankaa
- kuumaliimaa, strassiapplikaattori kenties
- keppi ja silkkilehtiä
- seinäkoukku
Näin valmistat
- piirrä kaava linnun vartalosta paperille. Leikkaa se irti siten, että saumavaroiksi jää 1 cm. Tämä lintu on n. 15 cm leveä ja n. 10 cm korkea
- leikkaa kaavan mukaan taitetusta kankaasta lintu
- aseta kankaan oikeat puolet vastakkain, asettele ne toisiinsa nuppineuloilla ja ompele vajaan sentin päästä reunasta siten, että pyrstö jää auki
- leikkaa hakkeja (ompelusanastoa löydät täältä)
- käännä oikein päin
- täytä lintu
- koristele ja sulje pyrstö tarvittaessa, käsin ompelemalla ja kuumaliimalla
- asettele metallilanka kuvan mukaisesti linnulle. Lintujen painopiste ei ole tasainen, joten kokeilujen kautta päädyin kahdesta kohdasta kiinnitettävään metallilankaan.
- tee keppiin ripustuslanka ja asettele linnut kauniisti roikkumaan siitä. Lisää silkkilehtiä seinäkoukun päälle
Valmiita vintage-lintuja seinäkoristeena
Olen käyttänyt lintuihin vanhaa reikäistä sideharsokangasta, pellavaa, samettia, lakanakangasta sekä vanhan tuolin purkuvaiheessa löydettyjä välikankaita. Jos materiaalin sävy ei ole ollut tarpeeksi vintagea, värjäsin sen kahvilla sopivan väriseksi.
Täytteiksi käytin pumpulia, kankaan leikkuujämiä, koiran karvoja, puretun tuolin täytteitä yms. Kaikkea mikä osui käteeni ja minkä sai sujuvasti kierrätettyä.
Lintujen pyrstöt saavat olla massiivisia ja näyttäviä. Erilaiset lakanakankaat pitseineen, pitsikankaat, tyllit, taftit, sifongit, organzat, verhokankaat, sulat jne. sopivat ihanasti näille näyttäville linnuille pyrstöiksi. Timantit, koristenauhat, pom pomit, helmet, kaikki mikä sinua miellyttää, niistä saa suloisia koristeita, koruja, hattuja ja silmiä vintage-linnuille.
Linnuille sopii mainiosti oksan karahka, sillä ne istuvat ja lentelevät mielellään luonnossakin puissa. Koska karahka on karahka, tuntui mukavalta tuoda metsän ja lehtipuiden tuntua silkkikukan lehdillä.
Askartelu kannattaa aloittaa siten, että haalii mieleistään materiaalia pöydälle ja yksinkertaisesti aloittaa tekemään. Askartelu vie mennessään ja työ kertoo sinulle matkan varrella kuinka edetään. Luota vain siihen, että kaikki muuttuu sinuksi ja heittäydy rohkeasti luomaan omannäköistä seinäkoristettasi.
Voiko lintuja käyttää muuhunkin kuin seinäkoristeena?
Seinäkoristeet luovat tunnelmaa omaan kotiin ja ne toimivat ikään kuin tauluna. Niissä yhdistyy jokin teema kodissasi tai ne toimivat kruununa koko sisustukselle. Tämä vintage-lintukoriste toimii myös pienempänä versiona, kunhan lintuja on pariton määrä. Ne voivat muodostaa myös mobilen.
Annoin tällaisen vintage-linnun ystävälleni tuliaisiksi. Hän piti linnusta ja se roikkuu hänellä koristeena. Lintu toimii siis yksinkin.
Alla olevassa kuvassa vintage-lintu on lähdössä kyläreissulle.
Lintuja voi käyttää koristeena ikkunassa, naulakossa, sisustustikapuissa tai vaikkapa verhotampin asemesta.
Samalla kaavalla vähän värikkäämpänä
Lintuja voi tehdä värikkäämpinäkin ja ne tuntuvat olevan mieleisiä lasten syntymäpäivälahjoina. Kimalteisina nämä vangitsevat pikku-tyttöjen huomion ja he löytävät varmasti tällaisille linnuille mainion paikan omasta huoneestaan.
Kauniit ja näyttävät linnut ovat myös mainioita joululahjoja. Jokainen saaja ilahtuu varmasti lahjastasi.
Tuliko joulu mieleesi? Pieniä ja ihastuttavia lahjoja jouluksi tai muulloinkin ovat myös itse tehdyt yrttijalkakylvyt ja yrttitee. Näistä suloisesti koristelluista haudutuspusseista voit lukea lisää täältä. Koristelintu ja yrttijalkakylpy sekä yrttitee sopisivat yhdessäkin samaan pakettiin.
Toivottavasti sait inspiraatiota linnuistani omiin askarteluprojekteihisi ja vinkkejä itsesi ilmaisemiseen omalla tavallasi. Mitään valmista polkua eikä sääntöjä ole, kannattaa vain kuunnella itseänsä mikä vetää puoleensa ja luoda rohkeasti uutta.
Omat lintuni ovat saaneet rokokoo-vaikutteita ja omistavat todella muhkeat pyrstöt. Ne puhuttelivat minua tällä kertaa.
Olisipa mukava nähdä millaisia lintuja sinä askartelet?
En onnistunut kuvaamaan ulkona yhtään oikeaa lintua, vaikka olisin halunnut laittaa tähän loppuun ihan aidon kauniin linnun kuvan. Vintage-linnuthan ovat ammentaneet ideansa luonnosta. Uskon, etten olisi kyllä edes osannut kuvatakaan lintua enkä kenties malttanut olla kärsivällinen. Mutta sain ulkoaskareiden lomassa kuvattua nokkosperhosia. Vaikkei niillä ole pyrstöä, nokkosperhosilla on kauniit ja värikkäät siivet, joten kelpaa niitäkin ihastella!
Nokkosperhosia ihastellessa kävi mielessä, että niistäkin voisi askarrella seinäkoristeen ja käyttää lintujen tilalla perhosia ja kukkasia. Uskon, että sekin toimisi ihanasti.
Nautitaan vielä kesästä, valosta ja kaikesta kauniista ympärillämme!
Pirteitä puuhahetkiä toivotellen,
Tuija