Ompele iloisen väriset ranteen lämmittimet trikoosta ja maatuskahuivista

Kevyet ja iloiset ranteen lämmittimet piristävät syksyistä asua ihanasti ja lisäksi ne on todella helpot ommella. Ranteen lämmittimistä saa juuri sellaiset kuin omaan tyyliisi parhaiten sopii ja mikä parasta, materiaalit saa helposti vaikkapa omasta poisheitetystä T-paidasta ja koristeet saa kätevästi taiottua kaappien kangastilkuista.

Alkusyksyn viilenevät päivät saivat minut kaipaamaan jo jotain lämmittävää käsiini. Ihan vielä en kumminkaan halunnut kaivaa esille villaisia kämmekkäitä tai tumppuja, niiden aika tulee myöhemmin syksyllä, ja siksi aloinkin ommella trikoopaloista itselleni ranteen lämmittimet. Näihin lämmittimiin ompelin koristeiksi pienet röyhelöt maatuskahuiveista ja söpöt kukkaset trikoosta.

Koska nämä omat ranteen lämmittimeni ovat värikkäät, yhdistin niitä eri värisiin asuihin, joista on kuvat kumpienkin eri väristen ranteen lämmittimien kanssa. Lopussa on vielä yksi asu, jossa värikkäät ranteen lämmittimet on yhdistetty neutraalin väriseen asukokonaisuuteen. Näillä asukuvilla havainollistan kuinka eri värit ja sävyt toimivat yhdessä. Artikkelin lopussa annan sinulle vielä työohjeet näihin yksinkertaisiin trikoisiin ranteen lämmittimiin.

Ompele iloisen väriset ranteen lämmittimet trikoosta ja maatuskahuivista
Sinililaa trikoota ja koristeeksi kirjavaa maatuskahuivikangasta
Ompele iloisen väriset ranteen lämmittimet trikoosta ja maatuskahuivista
Vihreää trikoota yhdistettynä maatuskahuivikankaaseen
Trikoosta on helppo ommella kauniita ranteen lämmittimiä. Värikkäät lämmittimet sopivat mainiosti myös värikkäiden asujen kanssa, joista  yhteensä 14 erilaista kuvaa blogissani.
Lämpöä ja ilmettä asukokonaisuuteen

Ranteen lämmittimet yhdistettyinä erilaisiin asuihin

Näin kirkkaan väriset ranteen lämmittimet voivat mietityttää, sillä niitä ei ehkä aluksi osaa omassa mielessään yhdistää muiden värikkäiden vaatteiden kanssa. Rauhallisemmat ja yksiväriset trikoot on toki helpompi saada toimimaan monen asun kanssa, mutta myös värikkäätkin ranteen lämmittimet toimivat hyvin monien eri vaatteiden kanssa, myös värikkäidenkin vaatteiden, kunhan värien sävyt vain sopivat yhteen.

Maatuskakankaiden värimaailma on hieman sekava, sillä niistä löytyy eri vuodenaikojen värejä, myös kylmiä ja lämpimiä värejä sekaisin. Silti huivien pohjaväri on lämmin valkoinen ja se on hallitseva väri kankaassa, joka on tärkein seikka sävyjen yhteen sovittamisessa trikoiden kanssa. Huivikankaista löytyy myös värimaailmaani kuuluvia kevään värejä.

Näiden kummankin trikoisten lämmittimien värisävyt sekä asuni värit natsaavat toistensa kanssa erinomaisesti, sillä värit kuuluvat saman vuoden ajan väreihin, lämpimiin kevään väreihin. Värisävyt ovat intensiteetiltään yhdenvertaisia ja sopusoinnussa keskenään, ne eivät muuta toistensa energiaa vaan saavat itsensä lisäksi myös rinnallaan olevan värin kukoistamaan itsenäisesti, siksi ne toimivat mainiosti myös yhdessä.

Seuraavissa kuvissa havainnollistan ranteen lämmittimien värien ja sävyjen yhteensopivuutta värikkäiden vaatteiden kanssa.

Yhdistettynä lämpimän valkoiseen ja aprikoosiin

Trikoosta on helppo ommella kauniita ranteen lämmittimiä. Värikkäät lämmittimet sopivat mainiosti myös värikkäiden asujen kanssa, joista  yhteensä 14 erilaista kuvaa blogissani.

Yhdistettynä lämpimän oranssin punaiseen ja aprikoosiin

Trikoosta on helppo ommella kauniita ranteen lämmittimiä. Värikkäät lämmittimet sopivat mainiosti myös värikkäiden asujen kanssa, joista  yhteensä 14 erilaista kuvaa blogissani.

Yhdistettynä kirkkaan kullan keltaiseen ja aprikoosiin

Trikoosta on helppo ommella kauniita ranteen lämmittimiä. Värikkäät lämmittimet sopivat mainiosti myös värikkäiden asujen kanssa, joista  yhteensä 14 erilaista kuvaa blogissani.

Yhdistettynä kirkaan puhtaan punaiseen

Trikoosta on helppo ommella kauniita ranteen lämmittimiä. Värikkäät lämmittimet sopivat mainiosti myös värikkäiden asujen kanssa, joista  yhteensä 14 erilaista kuvaa blogissani.

Yhdistettynä aprikoosiin ja vaalean kullanruskeaan

Trikoosta on helppo ommella kauniita ranteen lämmittimiä. Värikkäät lämmittimet sopivat mainiosti myös värikkäiden asujen kanssa, joista  yhteensä 14 erilaista kuvaa blogissani.

Yhdistettynä lämpimän vaalean punaiseen ja vaalean kullanruskeaan

Trikoosta on helppo ommella kauniita ranteen lämmittimiä. Värikkäät lämmittimet sopivat mainiosti myös värikkäiden asujen kanssa, joista  yhteensä 14 erilaista kuvaa blogissani.

Yhdistettynä vaaleaan kullanruskeaan

Tässä vielä lopuksi neutraalin värinen asu, johon olen yhdistänyt värikkäät ranteen lämmittimet.

Trikoosta on helppo ommella kauniita ranteen lämmittimiä. Värikkäät lämmittimet sopivat mainiosti myös värikkäiden asujen kanssa, joista  yhteensä 14 erilaista kuvaa blogissani.

Lämmittimet vai asukoristeet vai molemmat samaan aikaan?

Nämä ranteen lämmittimet ompelin tarpeeseen, vähän niin kuin välikauden lämmittimiksi ennen villaisten kynsikkäiden ja tumppujen käyttöönottoa. Trikoosta ommeltuina ne sopivat myös sisäkäyttöön mainiosti ja näin ne toimivat enemmänkin söpöinä asukoristeina, silti samalla myös sopivasti lämmittävinä.

Ranteen lämmittimet voi ommella myös täysin yksivärisiksi ja koristella ne samalla kankaalla esim. trikookukkasella. Itse innostuin koristelemaan lämmittimiä kirjavilla maatuskahuivirimpsuilla, näin omani toimivat samalla myös asukoristeina. Jos näin simppelistä ompelutyöstä innostuu, mikään ei estä ompelemaan lämmittimiä enemmänkin eri asuihin ja tarkoituksiin sopiviksi.

Trikoon laaduissa on paljon eroja. Vihreiden lämmittimien trikoo on kierrätettyä eikä se yllä laadultaan lilan trikoon ominaisuuksiin, mutta silti kummatkin materiaalit toimivat mielestäni hyvin ja ne tuntuvat mukavilta käsissä. Vihreä trikoo on materiaalina pehmeämpää, lila trikoo ryhdikkäämpää. Itse tykkään käyttää liloja lämmittimiä enemmän, ja tämä johtuu juurikin siitä, että niiden materiaalin koostumus on parempaa kuin vihreiden, käytössä ryhdikäs kangas kun on lopulta mukavampaa. Lilan trikoon olen ostanut kaupasta, mutta käytetyistäkin vaatteista löytyy varmasti laadukasta trikoota pienet palaset, joista saa mainiosti ommeltua tällaiset ranteen lämmittimet.

Trikoosta on helppo ommella kauniita ranteen lämmittimiä. Värikkäät lämmittimet sopivat mainiosti myös värikkäiden asujen kanssa, joista  yhteensä 14 erilaista kuvaa blogissani.

Työohjeet

Ranteen lämmittimet ovat ompelutyönä helpot eikä niihin kulu paljoa trikookangasta. Trikoo joustaa mukavasti, joten se on helppo pukea ja mukava käytössä. Trikoissa on eroja, laadukkaat materiaalit ovat yleensäkin helpompia työstää ja ne näyttävät paremmilta päällä.

Kummatkin trikoot jätin huolittelematta, sillä ne eivät puru, mutta voit yhtä hyvin huolitella omat trikoosi. Maatuskahuivikankaat olen huolitellut ompelukoneella.

Ompele iloisen väriset ranteen lämmittimet trikoosta ja maatuskahuivista
Trikoo- ja maatuskahuivimateriaalejani

Lue myös mitä muuta maatuskahuiveista voi tehdä

Tarvikkeet

  • trikoita 25 cm x 20 cm
  • rimpsuiksi maatuskahuivin palasia 34 cm x 6 cm
  • trikoota kukkaseen 28 cm x 2 cm
  • sakset, mittanauha, nuppineuloja, ompelukone, ompelulankaa

Tee näin

  • leikkaa trikoot ja rimpsut, huolittele ne
  • taita maatuskahuivikangas pitkittäin ja ompele sen auki olevaan reunaan poimutuslanka
  • sovittele poimutettu maatuskahuivikangas trikookankaan yläreunaan oikeat puolet vastakkain
  • neulaa trikoo rimpsuun oikeat puolet vastakkain siten, että trikoota työnnetään oikealta puolelta hieman (n. 0,5 cm) rimpsun päälle. Näin luodaan illuusio, että rimpsu ikään kuin olisi toinen vaate trikoon alla ja trikoon reuna jää ilmavasti rimpsun päälle.
  • trikoon laadusta ja rimpsusta riippuu tarviiko ommella vielä toinenkin ommel edellisen viereen (vihreisiin ompelin, liloihin en ommellut)
  • ompele trikookukkanen oikean puoleiseen lämmittimeen seuraavasti:
  • mittaa (kankaan oikealta puolelta) vasemmasta trikookankaan yläreunasta 3 cm ja vasemmasta reunasta 5 cm, merkitse kohta nuppineulalla. Tämä on trikookukan ompelun aloituskohta. Kukkasen on tarkoitus jäädä hieman ranteen ulkoreunaan ja myös tulevaan loppusaumaan nähden sopivaan kohtaan.
  • aloita trikookukan ompelu kukan keskeltä. Trikoosuikale ommellaan kiinni siten, että suikaleesta tulee spiraali, kukan keskiosassa spiraali on pieni ja se suurenee kukan loppua kohden. Auta neulalla ompelun edetessä suikaleen reunoja pysymään poissa ompeleen tieltä.
Työvaihe trikookukkasen ompelusta.
Trikookukkakoristeen ompeluvaiheesta kuva
  • käännä trikoon oikeat puolet vastakkain ja ompele pitkä sivusauma yhteen. Lämmitin on nyt valmis.
  • ompele lämmittimelle pari. Vasemman käden lämmittimen kukan paikka mitataan trikookankaan oikeasta reunasta päin, vastakkaiselta reunalta kuin oikeassa lämmittimessä. Muuta eroa lämmitinparien välillä ei ole.

Ommellen ja iloiten kohti värikästä syksyä, Tuija

Seuraa Värikästä Kädenjälkeä myös Instagramissa.