Pääsiäinen Pärnussa – matkakäsityönä pannunalunen kinnasneulaamalla ja huovuttamalla

Lukuaika 9 min

Pärnussa viettämämme pääsiäinen sujui leppoisasti nautiskellen, syöden ja välillä vähän käsitöitäkin tehden. Aikaisemmat Pärnussa viettämämme lomamme ovatkin ajoittuneet lämpimään kesäaikaan, ja tämä pääsiäisreissumme sinne oli ensimmäinen reissumme sesonkiajan ulkopuolella. Kesäisin Pärnusta tulee Viron kesäpääkaupunki, enkä tätä ihmettele yhtään, mutta entä millainen Pärnu on sitten aikaisin keväällä ja kannattaako sinne lähteä viettämään pääsiäistä?

Matkat ilman käsitöitä tuntuvat itsestäni oudoilta. Siksi otin tälle reissullenikin mukaan tekemistä eli kinnasneulan, villalankaa ja pari käsityökirjaa luettavaksi. Tarkoitus ei ollut tehdä mitään suurta vaan reissukäsityöni ovat yleensä sellaisia, jotka kulkevat vähäeleisesti mukana ja niitä on kiva tehdä silloin kun siltä tuntuu.

Tällä reissulla kinnasneulasin villasta pannunalusen, jonka huovutin kotiin tultuamme. Jotenkin nämä Viron matkat saavat nykyään minut tarttumaan kinnasneulaani, en tiedä johtuuko se siitä, että Virosta tämän käsityötekniikan taitajia löytyy edelleenkin ja koen pientä samaistumista heihin vai onko kinnasneulan ja lankakerän mukana kuljettaminen yksinkertaisesti vain niin helppoa. Ehkä omalla kohdallani näitä molempia.

Pääsiäisemme viettoon Pärnussa sisältyi myös yllättävä tutustuminen virolaiseen päivystykseen, ja kotona sitten pieni yllätys kinnasneulatun pannunaluseni kanssa, kun huovutin sen pyykkikoneessa.

Pärnussa on helppo pyöräillä, reittejä on paljon ja maasto tasaista. Pyörät parkissa vanhassa kaupungissa.
Pärnussa on helppo pyöräillä, reittejä on paljon ja maasto tasaista. Pyörämme parkissa vanhassa kaupungissa.
Kinnasneulaamani pannunalunen sai viimeiset neulan pistonsa, kun jonotimme autossa Helsingin lauttaan pääsyä.
Kinnasneulaamani pannunalunen sai viimeiset neulan pistonsa, kun jonotimme autossa Helsingin lauttaan kotiin pääsyä.

Lue myös: Juhannuksen viettoa Pärnussa. Artikkelista löytyy myös kesäisiä kuvia Pärnusta.

Pärnussa pääsiäisen viettoa

Pakkasimme autoon mukaan omat polkupyörämme, vaikka Pärnussa voi hyvin myös vuokrata kaupunkipyöriä kuten edellisillä reissuillammekin teimme, osa pyörävuokrausyrityksistä toimii ympäri vuoden. Pyöräilemään pääsimme joka päivä, vaikka säät vaihtelivat. Koska keskityimme pääsiäisenä chillailuun, kevyet pyöräretkemme suuntautuivat ihan fiilistemme mukaan, emme kaivanneet aikatauluja emmekä kellon vilkuiluja. Pyöräily on Pärnussa helppoa, sillä kevyen liikenteen väyliä on yli 70 km. Mielestäni helpointa Pärnuuta onkin tutkia nimenomaan pyörän kanssa, pyöräillessä pääsee myös näkemään paikkoja, joihin ei jalkaisin tai autolla tulisi edes lähdettyä.

Tämän reissun mukavin pyöräilykohteemme oli Pärnu rannaniidu looduskaitseala ja Pärnun aallonmurtajat 1850-luvulta. Aallonmurtajia on kaksi, ja perinteen mukaan rakastuneen parin kuuluu kävellä aallonmurtajan päähän ja suudella siellä.

Aallonmurtajat näkyvät kuvassa merellä viivoina.
Aallonmurtajat näkyvät kuvassa merellä viivoina, yksi pyöräilyretkikohteistamme pitkänäperjantaina. Virossa arkipyhä on vain pitkänäperjantaina, toisin kuin Suomessa, missä arkipyhä on vielä maanantaikin.
Aallonmurtajalle voi myös pyöräillä. Merivesi houkutteli matalissa paikoissa kävelemään, silti rannat olivat vielä tyhjinä lomailijoista.
Aallonmurtajan alkupäähän voi pyöräillä. Merivesi houkutteli matalissa paikoissa kävelemään, rannat olivat kumminkin vielä tyhjinä lomailijoista.

Lue lisää: Pääsiäinen Virossa: vanhoja perinteitä ja uusia alkuja.

Pärnun päivystys toimii hyvin

Pärnun sairaalan päivystys tuli myös koettua pitkänperjantain aamuna. Pärnulaiset olivat hyvin tietoisia Suomen pitkistä jonotusajoista, ja evästivät meitä olemaan huoletta, sillä Pärnussa ei tarvitse kovin kauaa jonottaa. Tämä piti paikkansa. Käynti maksoi 20 euroa, kun näytti kansainvälistä Kela-korttia. Käyntimaksuun sisältyi kaikki tarvittava, minut tutkittiin huolellisesti, ja ongelmani hoituivat ammattitaidolla, tunnissa olin jo menossa apteekkiin.

Varhaisen kevään säät ovat vaihtelevia

Pääsiäisenä 2025 Pärnun säät olivat kohtalaiset, ja ne vaihtelivat aina kesäisestä kelistä syksyiseen koleuteen. Parasta siis seurata lähtiessä säätiedotuksia ja pakata lämmintäkin mukaan.

  • pitkänä perjantaina heräsimme kauniiseen kesäpäivään, oli aurinkoista ja +20, joten oli upea pyöräily- ja terassikeli
  • lauantaina oli puolipilvistä ja lämpötila laski hieman edellisestä päivästä
  • sunnuntai alkoi sateella ja lämpötila tästä edelleen vain laski, myöhemmin sade lakkasi, kylmyys jäi jäljelle
  • toisena pääsiäispäivänä, kun lähdimme kotiin, keli oli jo hyvin kolea, +8 ja oli pilvistä

Kaikkinensa aikaisen kevään säät voivat vaihdella, ja tämän vuoksi varauduimmekin ottamaan monenlaista vaatetta mukaamme. Kaikki vaatteet olivat kyllä tarpeen, kesäisen kevyistä lämpimään kerrospukeutumiseen neulehanskoja myöten. Onneksi autoon mahtui hyvin tavaraa. Silti kevät oli hieman pidemmällä kuin lähtiessämme Tampereella.

Kevään merkkejä.
Kevään merkkejä.

Hotellimme, kylpylä ja hoidot

Koska oli aikainen kevät ja pääsiäinen, oletimme osan Pärnuuta olevan kiinni. Tämä pitikin paikkansa, mutta vaikka olisi ollut tavallinen arkikin, osa aktiviteeteista aukeaa vasta kesäaikana. Tämän vuoksi keskityimme kylpemiseen ja hoitoihin. Hotelliksemme valitsimme tämän vuoksi kylpylähotellin Estonia Medical Spa & Hotel.

Hotelli ei ole erityisen tasokas, mutta sijainti vanhan kaupungin ja meren rannan läheisyydessä on ehdottomasti bonusta. Hoitoja on tarjolla paljon ja niihin pääsi samankin päivän aikana varauksella. Suunnitelmistamme huolimatta emme ennättäneet ottaa muuta hoitoa kuin thai-jalkahieronnan, josta me kumpikin tykättiin tosi paljon. Hotellissa oli kiva pieni kauppa, joka on hyvin auki. Kaupasta sai mm. tuoretta salaattia ja hyviä kotitekoisia voileipiä. Aamupala oli lähinnä vain aamupala, ravintolaa ei hotellissa ollut. Hotellista löytyi myös kuntosali, pienehkö, mutta sellainen kumminkin löytyi.

Kylpylän puolella olimme joka päivä, ja hotellin kylpyläosastoa voikin lämpimästi suositella, lisäksi se on todella hyvin auki aamusta iltamyöhään. Kotona en ole erityisen innokas saunomaan, silti kylpylän saunat innostivat minua melkoisesti. Itse asiassa oivalsin kylpylän puolella syyn siihen miksi suomalainen sauna ei tunnu omalta.

Kylpylän saunat ja kylvyt/altaat suosikkijärjestyksessäni:
  • höyrysauna, +45 astetta. Miellyttävä hengittää, mieltä rauhoittavaa, suorastaan niin taivaallisen ihanaa! Ihan lempparini, no 1!
  • hamam-sauna, +45 astetta. Utuinen höyryilma miedolla tuoksulla, viipyilevän lokoisaa ja terapeuttista. Nautinnollista! Tykkään!
  • japanilainen kylpy, +41 astetta. Ensimmäinen kerta näin lämpimässä vedessä jäi kokeiluksi, seuraavat kerrat olivat rentouttavia. Mielen lepoa! Aivan ihana!
  • suolasauna, +70 astetta. Suolalla kuoritaan ihoa miellyttävässä lämmössä lauteilla, miten pehmeän ihon tästä saikaan! Tästä pidän!
  • altaat, +30-32 astetta. Isommassa altaassa sai uitua, toisessa altaassa nautiskeltua enemmänkin poreista, varsinaisia poreammeita oli kaksi.
  • suomalainen sauna jäi listallani viimeiseksi, +95 astetta. Sauna oli kuin Suomessakin, lämpötila korkea, vettä heitettiin kiukaalle, ilma kuivan puoleinen. Noup! Kaikki vieraita kieliä puhuvat löylyttelivät nauttien ja saivat minut melko nopeasti poistumaan, ei vain nahka kestänyt tällä suomalaisella.

Hullaannuin saunoista, joiden lämpötila jäi max 70 asteeseen, kostea ilma tuntui myös mieluisalta. Ravasin saunojen ja altaiden väliä, mutta eniten pidin kyllä saunomisesta (paitsi siitä suomalaisesta saunasta) altaisiin verrattuna. Tästä myös oivalsin sen, että itse asiassa pidänkin saunomisesta, mutta en kovista löylyistä. Suomalaisessa saunassa on siis itselleni oltava vain max 70 astetta, jotta pystyn nauttimaan siitä. Olipa mukava oivallus! Nyt olemme säätäneet myös oman suomalaisen saunamme lämpötilan +70 asteeseen.

Hotelliamme suosittelen vain, jos haet reissultasi ennen kaikkea monipuolisia hoitoja ja kylpylää. Pääsiäisenä tämä hotelli oli hyvä valinta, kesällä itse keskittyisin kyllä enemmän muihin aktiviteetteihin, ja valitsisin sen mukaan myös hotellin.

Pääsiäisenä löytyi Pärnusta mukavia ravintoloita, jotka olivat auki ja joissa sai erinomaista ruokaa.
Pääsiäisenä löytyi Pärnusta mukavia ravintoloita, jotka olivat auki ja joissa sai erinomaista ruokaa.

Sadeaamun retki Latviaan

Sunnuntain aamu oli sumuinen ja sateinen Pärnussa. Tämän vuoksi emme päässeet aamusta pyöräilemään, joten päätimme ajella etelään päin paremman sään perässä. Näin päädyimme Latviaan, Ainazin kylään. Ainazi on 68 km päässä Pärnusta aivan Latvian ja Viron rajalla, Latvian puolella. Sää oli aurinkoinen, ihailimme haikaroita ja päädyimme SuperAlkoon. Kun palasimme Pärnuuseen takaisin, ilma oli puolipilvinen ja pääsimme jälleen pyöräilemään.

Latvian Ainazi. SuperAlkossa sai ostaa alkoholin lisäksi myös muita tuotteita.
Latvian Ainazi. SuperAlkossa sai ostaa alkoholin lisäksi myös muita tuotteita.

Reissukäsityönä pannunalunen kinnasneulaamalla ja huovuttamalla

Kinnasneulaamani pannunalunen on mukava reissukäsityö. En tiedä onko kinnasneulattuja töitä yleensä huovutettu, en ainakaan ole itse törmännyt huovutettuihin kinnasneulatöihin. Mieleni teki kumminkin kokeilla miten kinnasneulatekniikalla tehty neulos huopuu.

Kinnasneulasin matkakäsityöni samalla langalla kuin millä aikaisemmin virkkasin istuinalusen, jonka myös huovutin. Pannunalusen huopuvasta 100% villalangasta enemmän artikkelissani Huovutettu istuinalusta lämmittää todella ihanasti

Pannunalusen viimeiset neulanpistot tein autossa Tallinnan satamassa, kun odotimme Helsingin lautalle pääsyä. Pannunalusen läpimitta on valmiina ennen huovutusta 24,5 - 26 cm.
Pannunalusen läpimitta on valmiina ennen huovutusta 24,5 – 26 cm.

Valmis huovutettu kinnasneulattu pannunalunen. Villa on erinomainen materiaali kuumille astioille, sillä villa ei syty palamaan.
Valmis kotona huovutettu pannunalunen. Luonnonmateriaalina villa on erinomainen materiaali kuumille astioille, sillä villa ei siirrä lämpöä eikä syty palamaan.

Käsityötekniikkana kinnasneulaaminen eroaa todella paljon neulomisesta ja virkkaamisesta. Spiraalimainen neulaaminen kolmella eri värillä tuo pyöreään pannunaluseen mukavaa väri-ilottelua. Tosin huovutettuna sinilila ja lämmin sininen eivät kovin hyvin eroa toisistaan, mutta vihreä väri pääsee hyvin erottumaan ja tuo tuon spiraalimuodon hyvin esille työstä.

Ohjeet ja vinkkini

Kinnasneulatekniikkana käytin suomalaisia 2+2 F2 -pistoja. Aloituksena pyöreä aloitus kolmella värillä, jotka etenevät spiraalimaisesti kutakin väriä vuoron perään neulaten. Ensimmäisellä kerroksella, kun luodut eriväriset silmukat yhdistetään, neulataan jokaiseen silmukkaan kaksi silmukkaan. Seuraavilla kerroksilla lisätään sopivasti silmukoita. Huopuvan, löyhäkierteisen villalangan jatkaminen on näppärintä, kun huovuttaa langat toisiinsa kostutettuina kämmenten välissä.

Pyöreän aloituksen silmukoita on luotu 8 sinisellä langalla, tämän jälkeen luodaan 7 silmukkaa vihreällä ja 7 silmukkaa lilalla langalla. Neulaamista jatketaan spiraalimaisesti kullakin langalla vuoron perään ja lisätään tarvittaessa silmukoita.
Pyöreän aloituksen silmukoita on luotu 8 sinisellä langalla, tämän jälkeen luodaan 7 silmukkaa vihreällä ja 7 silmukkaa lilalla langalla. Neulaamista jatketaan spiraalimaisesti kullakin langalla vuoron perään ja lisätään tarvittaessa silmukoita.

Pyöreässä aloituksessa kolmella langalla neulaamisessa saattaa tulla aluksi epätietoisuutta millä värillä neulataan seuraavaksi. On hyvä muistaa, että neulaamissuunta oikeakätisellä on vasemmalta oikealle toisin kuin virkkaamisessa ja neulomisessa. Kannattaa laittaa myös ylös värien (eri väristen lankojen) työjärjestys, sillä paperilta on tarvittaessa hyvä tarkastaa värien järjestys.

Silmukoiden lisäysten rytmiä värin vaihtuessa ei tarvitse sen kummemmin muistaa, sillä aina kun hyppää seuraavaa väriä neulaamaan, voi laskea neulattavan värin edellisen lisäyksen silmukoista. Ja näin näppärästi on taas kärryillä missä mennään kyseisen värin kanssa. Lisäykset eivät siis mene ns. etenemisjärjestyksessä vaan jokainen väri on itsenäisesti neulattavana vuorollaan ja jokainen väri etenee omalla silmukoiden lisäysrytmillään.

Neuletta on hyvä oppia lukemaan muutenkin. Kaikkia kolmea väriä neulataan itsenäisesti vuorollaan ja aina samassa värijärjestyksessä. Aina kun väriä vaihdetaan, edelliset silmukat ja lanka jäävät paikoilleen odottamaan taas vuoroaan. Silmukat eivät puru, sillä ne on ikään kuin ommeltu kinnasneulalla neuleeseen kiinni. Kun neulattava väri lähestyy seuraavaa väriä, lopeta neulaaminen siihen kohtaa, kun uutta väriä on jäljellä kolme silmukkaa. Lopeta tähän kohtaan neulaaminen ja päästä silmukat vapaaksi peukalolta. Vaihda kinnasneulaan uusi väri (lanka) ja lue tämän uuden värin silmukoita taaksepäin, jotta saat kiinni uuden värin lisäysten rytmin. Näin sinun ei tarvitse muistaa eri värien lisäysten rytmiä vaan voit lankaa vaihdettaessa laskea sen spiraalista. Sitten vain jatkat neulaamista tällä uudella värillä.

Jos keskeytät neulaamisen, jätä kinnasneula lankaan. Näin tiedät mitä väriä olet viimeksi neulannut, ja tästä on myöhemmin hyvä jatkaa.

Neulaamisen lopettaminen

Lopeta neulaaminen siten, että kaikki värit ovat eri kohdilla työtä, langat päätellään työhön. Kinnasneulaamisen luonteeseen kuuluu se, että lopetuksesta jää porrastusta. Itselläni on löysä käsiala ja lanka oli paksua, joten kerroksilleni tuli kunnolla korkeutta, tästä johtuen myös porrastus oli hyvin näkyvä. Tämä kaikki tasoittuu huovuttamisessa kuten myös matkan varrella tehdyt virheet. Kinnasneulaamisessa on todella työlästä silmukoiden purkaminen, joten älä välitä virheistä vaan jatka neulaamista eteenpäin, yksikään virhe ei tule näkymään huovutuksen jälkeen.

Jokainen neulos huopuu erilailla

Kotona huovutin valmiin pannunalusen pyykkikoneessa. Huopumisprosentiksi tälle kinnasneulatulle pannunaluselle tuli 38,8-42,3%. Aikaisemmin virkkaamani istuinalustan huopumisprosentiksi tuli 22-24%.

Mietin pitkään mikä näinkin erilaisiin huopumisprosenttiin vaikuttaa, sillä huovutin kinnasneulaamani pannunalusen samalla pesukoneella, samalla lämpötilalla ja samalla ohjelmalla kuin tuon virkatun istuinalustankin. Silti ero huopumisprosentissa samalla langalla oli näin iso. Eri tekniikoilla täytyi olla vaikutusta tähän, sillä neuleen rakenne on täysin erilaista kinnasneulaamisella ja virkkaamisella. Kinnasneulaamisen rakenne on löyhää ja joustaa enemmän kuin virkattu neule. Kuidut myös liikkuvat ja takertuvat toisiinsa erilailla erilaisissa tekstuureissa.

Pyrin alunperin 20 cm läpimittaiseen pannunaluseen. Lopputulos oli kumminkin 15 cm, johon päädyin venyttelemällä käsin kosteata ja juuri huovuttunutta pannunalusta, pesukoneesta ulosotetun työn läpimitta oli tätäkin pienempi. Kotona olisin ilman muuta tehnyt testikappaleella koehuovutuksen, jolloin olisin nopeasti osannut laskea kuinka ison pannunalusen minun olisi tarvinnut neulata. Reissussa tämä ei kumminkaan mitenkään onnistunut, oli vain arvioitava huopumisprosentti, jonka mukaan sitten neulasin työni.

Olin lopputulokseen kumminkin tyytyväinen, sillä kun kokeilin pannunalusta kahvipannun ja kattilan alle, tämä 15 cm riitti vallan mainiosti, joten ei hätää, hutia tästä työstä ei tullut ja sille löytyy kyllä käyttöä.

Huovutettu pannunalunen on läpimitaltaan 15 cm, kahvipannun lisäksi siihen voi laskea myös kattilan.
Huovutettu pannunalunen on läpimitaltaan 15 cm, kahvipannun lisäksi siihen voi laskea myös kattilan.

Lopuksi

Mielestäni Pärnu on pääsiäiskohteena hyvä valinta kunhan ottaa huomioon, että sesongin ulkopuolella arkenakaan kaikki aktiviteetit eivät ole auki ja pääsiäinen vaikuttaa myös aukioloaikoihin. Pärnuuseen tulen matkustamaan vielä uudelleenkin, sillä edelleenkin siellä riittää itselleni koettavaa.

Reissaaminen avartaa aina ja reissukäsityötkin tuovat ainakin itselleni uusia ajatuksia ja näemmä yllättäviä kokemuksiakin.

Keväisin fiiliksin, Tuija

Virolaista käsityötä.
Virolaista käsityötä.