Päätimme ystäväni kanssa tutustua Tampereen Museo Milavidassa näyttelyyn Paluu 20-luvulle. Ihan juuri ja juuri sinne ennätimmekin, sillä kyseinen näyttely päättyi tänä viikonloppuna. Milavidan rakennus on kiinnostava osa Tampereen historiaa ja itse pidän juuri tämän tyyppisistä pienistä näyttelyistä, joissa saan kokea olevani innostunut alusta loppuun, näihin puitteisiin kun ei isoja näyttelyjä voi pystyttää, sen verran pienehkö koko tämä rakennus on.
1920-luvulta näihin päiviin on kulunut jo 100 vuotta. Silti monet asiat voi lähes sellaisenaan löytää myös tämän päivän ihmisten arjesta ja juhlasta. Mutta pidemmittä puheitta, lähdetäänpä nyt kurkkasemaan tälle iloiselle 20-luvulle!
(kuvien julkaisuun on museon lupa)
Iloinen 1920-luku ja mykkäelokuvat
20-luku tuntui näyttelyn perusteella melko iloiselta ja vauhdikkaaltakin, ja teollistumisen myötä koneet ja tekniikkakin alkoivat rantautua ihmisten arkeen, ainakin joidenkin. Mykkäelokuvat olivat hyvä esimerkki aikojen muuttumisesta. Ne tulivat tuolloin 20-luvulla teattereihin, ilman puhetta ja ilman musiikkia, mutta liikkuvina kuvina kumminkin. Musiikkia saatiin mykkäelokuviin siten, että paikan päällä joko pianisti tai orkesteri soittivat livenä, ja tämä loi luonnollisesti tunnelmaa ja viihtyvyyttä tuon ajan teattereihin. Jotenkin tuntuu vähän oudolta ja hassultakin, että elokuvamusiikki soitettiin paikan päällä, nykyään kun äänentoistolaitteet erittelevät purkinkin kolahduksen ikään kuin se putoaisi oman olkapään takana.
Kierroksen alussa törmäsimme kookkaaseen kuvaan suuresta rakastajasta Rudolf Valentinosta, joka 100 vuotta sitten villitsi elokuvayleisöä. Itseäni kiinnosti erityisesti tässä kohtaa näyttelijän asun kirjonnat ja yksityiskohdat, joista kaikista en kylläkään ihan päässyt selville. Joka tapauksessa kaunista käsityötä. Itselläni oli muuten 80-luvulla tuollaiset farkkuratsastushousut, eli vielä 60 vuotta tuosta samat pöksymallit toimivat mainiosti ja olivat vielä tosi muodikkaat.
Urheilua 20-luvulla
Jo 1920-luvulla urheilulla oli suuri merkitys yhteiskunnassamme, tiedäthän esim. Paavo Nurmen ja hänen saavutuksensa… mutta entäpä naiset urheilijoina tuona aikakautena? Liikunta sopi monien mielestä naisille vain, jos se oli muokattavissa naiselliseen olemukseen sopivaksi, esim. voimistelu nähtiin sopivana liikuntamuotona naisille sen sirouden ja joustavuuden vuoksi.
Tuo alla oleva naisten voimistelupuku toimisi muuten ihan tänä päivänä rentona kesämekkona.
Kauneusihanteeksi ruskettunut iho
Vaalea ja kalpea iho alkoi 20-luvulla väistyä, ja ruskettunut iho tuli trendikkääksi eikä sitä enää liitetty ankariin fyysisiin ulkotöihin. Ihmiset halusivat nyt näyttää urheilullisilta eikä uimapuku saanut estää aurinkokylpyjen ottamista uimarannoilla. Aika mukavalta kuulostaa, että elämästä sai viimein nauttia kesällä aurinkoa ottaen ja uikkareissa loikoillen, ilman mitään pönötystä ja liian tiukkoja sääntöjä.
Kenkiä ja leninkejä
Kengät näyttivät aivan siltä, että ne olisivat hyvin voineet olla vaikkapa nykypäivänäkin nettikaupan sivuilla myytävänä. Vai mitä mieltä olet?
Odotin tältä museokierrokselta kaikkein eniten näitä naisten juhla-asuja. Naisten tiukkavyötäröiset ja kokopitkät mekot muuttuivat löysiksi ja pohjemittaisiksi asusteisiksi. On varmasti ollut helpottavaa pukeutua löysiin mekkoihin, tosin lanteille pudotettu vyötärö ei kaikille varmasti sopinut, minun kropalleni ei ainakaan. Tuo malli suosi myös pienirintaisia, mutta niinhän se aina on, että joku malli sopii toiselle, muttei taas toiselle. Hameiden helmat siis lyhenivät ja sääret paljastuivat. Muoti kun tuppaa toistamaan itseään, nuo pohjepituiset helmat ovat jälleen nyt 2020-luvulla in, ja kieltämättä ne näyttävätkin jokaisen naisen päällä kauniilta ja lisäksi niissä on mukava olla.
Nuo höyhenpuuhkat, hapsut, ohuet pitkät helmet, päähineet, savukeholkit, Charleston-tanssi ja iloiset juhlat ovat kaikille varmaan tuttuja juttuja kaikista tuosta ajasta kertovista elokuvista. Ihana, kun sen ajan puvuissa ja kengissä on käytetty kirkkaitakin värejä reippaasti, ne näyttävät tosi hyviltä noissa asuissa.
Tätä seuraavaa pukua olikin sitten tarkasteltava lähempää. Puvun etuosan suikaleet oli ommeltu erikseen, ja liitetty ylä- ja alaosaan kiinni. Siinä kuvitellessani tuon erillisen koristeen hauskaa liikehdintää tanssin pyörteissä huomasin takana olevan kuvan. Se on kuva 1920-luvulta Hämeensillalta. Kuva oli minulle tamperelaiselle melkoisen kiinnostava, nythän tuossa on viime vuodesta asti kulkenut ratikka Hervantaan ja Tayssille, melkoisesti siis menopelit ovat vaihtuneet vuosien saatossa.
Naisten budoaari teki minuun suurimman vaikutuksen
Bodoaari eli pukeutumishuone, sellainen on aivan vastuttamattoman ihana! Divaani, syntisen punainen matto, lattialla lojuva puhelin (nykyäänhän siinä lojuisi kännykkä laturissa), hassuttelevat hapsut, shampanjalasi, supsuteltava hajuvesipullo, seksikkäät pitsiset sukat ja vaaleanpunainen sulkayöpukupussi… pääsitkö mukaan tunnelmaan? Tässä kohtaa nämä kuvat kertovat kumminkin enemmän kuin sanat…
20-luvulta 20-luvulle
Nämä museokierrokset ovat hyvin piristäviä ja paljon antavia, hyvässä seurassa elämykset ja jaetut kokemukset kun tuntuvat ihanasti kertaantuvan.
Ihanista 1920-luvun tunnelmista siirryimme 2020-luvun Tampereelle ja jatkoimme tyttöjen päivää ystäväni kanssa Ratinan liikekeskuksessa shoppaillen ja ulkona syöden. Mitä sitä enempää voi näin koronavuosien jälkeen toivoa, kun vihdoinkin pääsee vapaammin nauttimaan elämästä.
Ehkäpä tämä sama tunnelma oli ihmisillä juurikin tuolloin 1920-luvulla, 100 vuotta sitten, kun liiankin kontrolloitu elämä vihdoin muuttui vapaammaksi…
Keväisin museotunnelmin, Tuija
Hei Tuija 😀 Kiitos kun pääsin museokierrokselle sinun Värikäs kädenjälki – sivuilla. Hyvin kerrot ja kuvat oli mukavaa katseltavaa.Kivannäköisiä kenkiä ja vaatteita. kiinnosti heti miten ne on tehty. Hienoa , että teillä oli hyvä päivä 20-luvulla <3 . terveisin Merja
Kiva, kun tykkäsit 20-luvun museokierroksestani. Kiinnitin myös huomiota kuinka ne on tehty, nuo kengätkin oli niin täynnä yksityiskohtia, kuten naisten mekotkin.