Pintavirkkaamalla eli surface crochet -tekniikalla on helppo koristella valmis neule

Lukuaika 3 min

Pintavirkkaamalla eli surface crochet -tekniikalla voi näppärästi koristella neuleen uuteen uskoon. Pintavirkkaustekniikalla tehdään valmiisiin virkkaus- tai neuletöiden pinnoille koristekuvioita tai lisäosia. Tällä yksinkertaisella tekniikalla saa virkatun tai neulotun pinnan suorastaan kukkimaan väriloistossa. Kuviot voivat olla yksinkertaisia – kuten minulla – tai monimutkaisempia, jopa kuvia. Kuvioiden ei myöskään tarvitse olla täsmällisiä vaan niitä voi hyvin rennostikin pintavirkkailla noudattamatta mitään ennalta suunniteltua linjaa tai mallia. Tällä tekniikalla saa tehtyä myös raitoja, kirjaimia tai reunuksia, itse asiassa melko monenlaista tekstuuria. Pintavirkkaukseen saa myös mainiosti käytettyä jämälankoja.

Itse innostuin pintavirkkaamisesta puolivahingossa, sillä tarvitsin kierrätyskeskuksesta ostamaani käsinneulottuun yksiväriseen neuleliiviin iloa ja väriä, luonnonvalkoisena se oli liian ankea asusteisiini. Selailin nettiä, ja mietin miten liiviä oikein tuunaisin, ja törmäsin tähän pintojen virkkaamiseen. Itse en ole aikaisemmin pintavirkkaamalla tehnyt mitään, mutta tekniikka näytti niin helpolta ja mielenkiintoiselta, että ajattelin testata sitä, se kun sopi juuri neuleisiin hyvin, ja noita jämälankojakin löytyi omasta takaa.

Pintavirkkaamalla saa kuvioitua neuleen kauniisti.
Pintavirkkaamalla saa kuvioitua neuleen kauniisti.
Neuleen pintaan virkattu kuvio läheltä katsottuna.
Neuleen pintaan virkattu kuvio läheltä katsottuna.

Pintavirkkaamalla kirpparilöydöstä oman näköinen vaate

Pintavirkkausta tekniikkana ja erilaisia pintavirkkaustöitä löytyy esim. Pinterestistä hakusanalla ”surface crochet”. Virkkuukoukkuna käytetään yleensä saman kokoista tai hieman pienempää kuin mitä neuleessa tai virkatussa työssä on käytetty. Lankojen on hyvä olla myös lähes samaa materiaalia ja paksuista kuin neuleen lanka. Koukun ja lankojen oikea valinta sekä käsiala, joka ei ole liian tiukkaa, tekevät yhdessä kaunista virkkausjälkeä. Kuviot erottuvat myös hyvin, kun käytetään neuleesta selvästi väriltään erottuvia lankoja. Harjoittelemalla saa tasaisia silmukoita, mutta ei nuo silmukat itsellänikään ihan tasaisesti samankokoisia ole, joten älä ole liian ankara itsellesi. Käsin neulotussa neuleessa näkyy samoin käsityön jälki, joten kannattaa vain nauttia siitä mitä tekee.

Viileämmillä keleillä neuleliivi lämmittää mukavasti pitkähihaisen puseron päällä.
Käsin neulottu liivi maksoi kierrätyskeskuksessa 4 euroa, neuleen kuviot olen pintavirkannut jämälangoilla.

Kuvion valinta ja sen siirtäminen neuleeseen

Koska en ollut aikaisemmin pintavirkannut, päätin valita selkeän ja yksinkertaisen kuvion neuleeseeni. Pidän mandaloista, ja koska olin jo aikaisemmin suunnitellut itse mandalan mosaiikkipöytääni, kaivoin tuon vanhan piirrokseni esille. Tuosta isosta piirroksesta otin kaksi osaa kuvioksi tähän pintavirkkaustyöhöni.

Mosaiikkipöydän mandala-kuvion suunnittelin itse.
Tekemäni mosaiikkipöydän mandala-kuvion suunnittelin itse. Tästä pöydän kuviosta käytin kahta osaa pintavirkkauksessa.

Artikkeli löytyy täältä: Ensimmäinen mosaiikkityöni oli suurehko pöytä, kuinka selvisin siitä?

Kopioimalla mosaiikki-pöydän kaavasta osia sain neuleeseen sopivat kuviot. Oikean puoleisesta mandalasta jätin neuleessa kuvion kärkien pallot pois.
Kopioimalla mosaiikki-pöydän kaavasta osia sain neuleeseen sopivat kuviot. Neuleliivin oikean ja vasemman puolen suunnitelma näkyy kaavoista. Oikean puoleisesta mandalasta jätin neuleessa kuvion kärkien pallot lopulta pois.

Kuvioita voi

  • piirtää esim. kangasliidulla neuleeseen
  • pintavirkata kaavojen avulla
  • suunnitella harsimalla ne neuleeseen
  • pintavirkata vapaalla kädellä

Itse valitsin luonnonvalkoiseen neuleeseen kaavat kuvioinnin avuksi. Mandala on alunperin piirretty tarkasti ruudulliselle kaavapaperille ja sen osat on mitattu samansuuruisiksi ja yhtä etäälle toisistaan, tästä oli siis helppo hyödyntää kuvioita. Olisin voinut myös piirtää kaavojen avulla kuvion neuleeseen, mutta minulla ei ollut piirtämiseen kuin valkoinen, sininen ja punainen kangasliitu, joista valkoinen ei olisi näkynyt ja muihin liituihin en uskaltanut luottaa, sillä pelkäsin sotkevani neuleen niillä.

Kaavat kiinnitin nuppineuloilla neuleeseen, ja aloitin pintavirkkaamisen kuvion uloimmasta reunasta. Kun se oli valmis, leikkasin kaavaa pienemmäksi työn edetessä.

Kaavan avulla pintavirkatessani leikkasin kaavan virkatun kerroksen pois, näin etenin kuvion loppuun asti. Mosaiikkipöydän mandala-kaavasta sain helposti kuvioita neuleeseeni.
Pintavirkatessani leikkasin kaavasta aina virkatun kerroksen pois, näin etenin kuvion loppuun asti. Mosaiikkipöydän mandala-kaavasta sain helposti kopioitua kuvioita neuleeseeni. Kahviakin on näemmä läiskynyt kaavan piirtämisessä paperille, se ei toki haittaa lopputulosta.

Neuleen tai virkkaustyön pintaan virkkaamista suosittelen yhdeksi näppäräksi käsityötekniikaksi tuunaustöihin. Itselläni tämä tekniikka vaatii vielä hieman lisää treenaamista, mutta silti olen hurjan tyytyväinen tähän omaan neuleliiviini. Mietin myös helmien yms. koristeiden liittämistä pintavirkkaukseen, ja kuten aina käsitöissä, tässäkin tekniikassa on monia mahdollisuuksia toteuttaa omia ideoitaan.

Iloisia kässäilyhetkiä syksyysi, Tuija

Yksinkertaiset linjat ja selkeät kuviot sopivat hyvin aloittelijalle.
Yksinkertaiset linjat ja selkeät kuviot sopivat hyvin aloittelijalle.
Neuleen elävöittäminen väreillä ja kuvioinnilla sopii omaan tyyliini.
Neuleen elävöittäminen väreillä ja kuvioinnilla sopii omaan tyyliini.