Rennot kesähousut isosta maatuskahuivista

Jokaiseen kesääni kuuluu ehdottomasti rennot kesähousut, mieluiten sellaiset värikkäät ja kuviolliset, iloiset ja sellaiset joissa on helppo olla ja liikkua. Itse tykkään ommella ja hyödyntää kierrätettyjä kankaita, ja kun malli on yksinkertainen, ompeluprojektista ei tule liian työläs. Nämä tämän kesän kesähousuni ovat juuri tällaiset: helpot käyttää ja helpot ommella. Tykkään myös lisätä ompeluksiini jotain pieniä yksityiskohtia, jotta vaatteeseen tulisi sellainen omaleimainen tuntu, sellainen pieni pala itseäni. Näissä kesähousuissa ei yksityiskohdatkaan olleet monimutkaisia, sillä huivin valmiita hapsureunoja hyödyntämällä sain helposti housuihin kivoja koristeita.

Ompelin nämä kesähousut yhdestä isosta maatuskahuivista. Jotain mystisen ihanaa näissä maatuskahuiveissa tuntuu olevan, sillä ne jaksavat kiinnostaa itseäni aina vain uudestaan ja uudestaan, olenhan jo tuunaillut niistä aikaisemminkin erilaisia vaatteita. Olen ajan saatossa keräillyt isompia ja pienempiä ruusuhuiveja kaappiini jemmaan tulevia projektejani varten, jos vain hinta ja värimaailma ovat olleet itselleni sopivat.

Vaikka sanonkin usein näitä ruusuhuiveja maatuskahuiveiksi, silti en aina ole täysin varma onko kaikki huivini aitoja oikeita maatuskahuiveja. Tämän ompeluprojektini maatuskahuvin kangas ei tunnu olevan täyttä villaa (kuten aidot maatuskahuivit ovat), mutta kankaana se on juuri sopivaa löysiksi kesähousuiksi vai miltä nämä sinun silmääsi näyttävät?

Kesään sopivat rennot vaatteet.
Kesään sopivat rennot vaatteet.
Iloiset kesähousut itse ommeltuina.
Kesähousujeni kangas on tarpeeksi ohutta, muttei läpinäkyvää. Lisäksi se laskeutuu kauniisti.
Ja tältä ne näyttävät takaapain.
Tältä kesähousuni näyttävät takaapäin.

Kesähousut edullisesti kierrätyshuivista tuunaamalla

Tämän ison 150 x 150 cm kokoisen huivin ostin kierrätyskeskuksesta 12 eurolla, ja mielestäni tein kyllä hyvät kaupat. Housujen kaavat löysin Suuri Käsityö -lehdestä 5/2024 (s. 8), jonka sain mieheltäni (tämä oli mukava yllätys). Lehden housut on suunniteltu trikoosta tehtäväksi, mutta sen ohjeessa sanottiin, että housuihin käy kyllä muukin kangas. Koska itse en tehnyt housujani joustavasta kankaasta, ajattelin varmuuden vuoksi ommella ne yhtä-kahta kokoa isommilla kaavoilla. Ja eihän väljämallisissa ja kuminauhavyötäröisissä housuissa yksi koko suurempana varmasti haittaakaan, näin ajattelin, enkä lopulta ollut väärässä. Tosin se oma kokokin olisi ollut varmasti sopiva, vaikka kankaani ei joustavaa trikoota ollutkaan.

Vaikka maatuskahuivini oli isokokoinen, sain silti pyöritellä kaavoja moneen kertaan, jotta kangas riitti valitsemani kokoisiin housuihini (tein koolla 44). Kangas ei riittänyt täyspitkiin lahkeisiin, mutta tein niin pitkät lahkeet kuin mihin kangas riitti. Koristeiksi taskun ja lahkeen suihin käytin huivin reunaa, hapsut lyhensin kumminkin pienemmiksi.
Vaikka maatuskahuivini oli isokokoinen, sain silti pyöritellä kaavoja moneen kertaan, jotta kangas riitti valitsemani kokoisiin housuihini (tein koolla 44). Kangas ei riittänyt täyspitkiin lahkeisiin, mutta tein niin pitkät lahkeet kuin mihin kangas riitti. Koristeiksi taskun ja lahkeen suihin käytin huivin reunaa, hapsut lyhensin kumminkin pienemmiksi.

Maatuskahuivin kuviot on kohdistettu keskiosan lisäksi joikaiseen kulmaan, tämä helpotti kankaan riittävyyttä siinä kohtaa, kun jouduin leikkaamaan toisen etulahkeen ylösalaisin. Kukat on aseteltu kankaan kulmiin siten, että niistä on aina jokunen kukka sopivassa asennossa ylöspäin, kuviot ulottuvat ikään kuin joka suuntaan suotuisasti.

Huivin kangas on helposti rispaantuvaa, joten huolittelu on välttämätöntä. Itse huolittelin saumat saumurilla, mutta ne voi hyvin huolitella ompelukoneellakin yhteen.

Maatuskahuivin kangas rispaantuu herkästi, joten kankaan reunat on huoliteltava. Taskun reunaan ompelin valmistusvaiheessa huivin reunaa koristeeksi.
Maatuskahuivin kangas rispaantuu herkästi, joten kankaan reunat on huoliteltava. Taskun reunaan ompelin valmistusvaiheessa huivin reunaa koristeeksi.
Taskunsuun koristeet.
Taskunsuun koristeet.
Lahkeen suut saivat samanlaiset koristeet.
Lahkeen suut saivat myös samanlaiset koristeet.
Kun ei purista eikä kiristä, on mukava olla.
Kun ei purista eikä kiristä, on mukava olla.

Sopiiko tällainen huivikangas kesähousuihin?

Sopiiko maatuskahuivikangas kesähousuiksi? Kyllä sopii, mutta enemmän itse ajattelin tässä projektissa, että taipuuko valitsemani malli maatuskahuivin kankaaseen. Tämän vuoksihan tein kesähousut isommat kuin mitä kokoa tavallisesti käytän, ihan vain varmuuden vuoksi. Mietin housujen sujahtamista lantioitten yli, sillä mallissa ei ole vetoketjua. Malli on tosin väljä ja vyötärökaitaleen sisällä on kuminauha, mutta silti. Jos innostuit tekemään itsellesi maatuskahuivista kesähousut, kangas sopii mielestäni siihen oikein hyvin, sekä tämän tyylinen housun malli, joka on löysä ja jonka yläosa sujahtaa helposti päälle.

Olen aikaisemmin tehnyt maatuska- ja ruusuhuiveista vaatteita, mutta tämä oli ensimmäinen kerta, kun tein huivista housut. Itse olen näihin tosi tyytyväinen, sillä housut istuvat nätisti päälläni, ne tuntuvat erittäin mukavilta ja lisäksi maatuskahuivi näyttää pienine koristeineen sopivan boholta. Itselleni ne ovat myös tarpeeksi värikkäät, ja niistä tulee hyvälle tuulelle. Mitä muuta kesähousuilta voisi toivoakaan 🙂

Lue myös artikkelini Tuunaamalla neuletopista ja maatuskahuivista ihana mekko

Kesäisin tuunauksin ja ompeluterveisin, Tuija

Kesällä pitää voida ottaa myös rennosti.
Kesällä pitää voida ottaa myös rennosti.