Tahrat saa kankaasta piiloon kätevästi, kun tahran peittää toisella kankaalla. Kankaalla paikkaaminen on tuttua reikien korjauksesta, mutta tällä kertaa käytin tätä ajatusta tahran piilottamiseen kankaan alle, ja samalla rakensin yksiväriseen mekkoon lisäksi myös muita hauskoja kuvioita. Aina ei siis tarvitse alkaa miettiä kuinka tahran saisi kankaasta kemikaaleilla pois vaan tahran päälle ja ympärille voi rakentaa eri käsityötekniikoin upean tarinan tai koristekokonaisuuden. Tähän voi käyttää mainiosti jämäkankaita ja -lankoja.
Tämä joustavakankainen college-mekko on tyttäreni mekko, jonka helmaan ilmaantui kaksi pientä sitkeää tahraa. Mekko ajautui minulle, kun tyttäreni halusi sille jatkoaikaa ja pyysi apuani. Tähän projektiin sain täysin vapaat kädet, joten lopulta nämä kaksi pientä tahraa saivat aikaan sen, että yksivärisestä mekosta tulikin sitten tällainen vähän niin kuin kuviollinen mekko, sellainen ihan tyttäreni näköinen.



Tahrat piiloon hauskoilla kangaspaloilla ja sashiko-kirjonnalla
Tässä tyttäreni college-mekossa oli tällaiset tahrat, jotka minun oli tarkoitus poistaa, tai no, lopultahan kyllä poistinkin ne, muuta en kemikaaleilla vaan piilottamalla ne toisen kankaan alle.


Minulta löytyi muutamia hauskoja ja hyvänlaatuisia trikoopaloja kaapistani, joita käytin ns. tahrapaikkoina. Tosin toinen trikookuva tuli ommeltua vain sen takia, että se oli niin ihana ja samalla sain vähän enemmän tapahtumia mekon helmaan ja tasapainoa kuviokokonaisuuteen. Trikookuvioit oli helppo yhdistää vanhimman tyttäreni tyyliin ja samalla ne sopivat ihanasti myös värimaailmaltaan mekon kankaaseen, ihan siis tytärtäni.

Tuohon sashiko-kirjontaan tutustuin hiljakkoin Taitokeskus Epilän kurssilla, jossa kirjoin kankaita ompelemaani komebukoro-pussiin.
Ko. artikkelin voit halutessasi lukea täältä: Kokemuksia sashiko-kirjonnasta ja japanilaisesta komebukoro-pussin ompelemisesta
Hurahdin tuolla kurssilla sashiko-kirjonnan yksinkertaiseen tekniikkaan ja muotokauneuteen, joten tämä tahran paikkausprojektini sai luonnollisestikin juuri sieltä inspiraationsa – vielä kun tuo tyttäreni mekkokin sattui ajautumaan meille samoihin aikoihin.
Sashikoa on helpointa kirjoa farkkukankaalle, pellavalle tai esim. ramiin. Tällainen college-kangas joustaa eikä se ole niin napakkaa kankaana, eli ei siis ollenkaan parasta materiaalia sashiko-kirjonnalle. Ajattelin kumminkin kokeilla miten tämä tekniikka käyttäytyy collegessa. Langaksi valitsin puuvillalangan, jolla kirjoin sellaisenaan, sillä halusin kirjonnan näkyvän paksuna paksussa collegessa.


Mekon sashiko-kirjontakuviot ja lankojen värivalinnat saivat vaikutteita trikookangastilkuista sekä mekossa olevan tuotemerkin muodosta (ympyrän muotoinen Blaa-tuotemerkki).
Pienet piilossa olevat puput, joista näkyvät vain niiden korvat, saivat inspiraationsa tyttärestäni, jolla on ollut jo lapsesta asti pupuja lemmikkeinä ja joista hän pitää yhä edelleenkin. Lopulta koko mekon kuvionti alkoi valmistua ikään kuin ihan itsestään sen jälkeen kun trikoopalavalinta oli tehty. Tarina kuljetti siis itseään, ja minä sain vain nauttia tekemisestä, ja siinä samalla vähän jännittää pystynkö toteuttamaan tämän mekon tahrapaikkausprojektin osittain tällä sashiko-kirjonnalla.

Kokemuksia paksuhkolla puuvillalangalla sashiko-kirjonnasta college-kankaaseen
Paksuhko puuvillalanka ja paksuhko joustava college-kangas yhdessä oli itselleni jännittävää kokeilua, sillä kurssilla oppimani perusasiat eivät tukeneet tätä uteliasta tahrat piiloon -projektiani.
Sashiko-kirjonnassa joustavaan college-kankaaseen
- oli oltava tarkkana, ettei lanka pääse kiristymään, jolloin kangas menee kupruille
- kirjontalangan jäädessä löysälle, college-kangas alkoi laineilemaan
- joustavaa college-kangasta ei voinut pingottaa eikä venyttää kirjoessa
- mitä vähemmän kirjottavaa kuviossa oli, sitä todennäköisemmin kuvion sai myös kerralla onnistumaan (ei kupruillut, ei aaltoillut)
- kirjottavan kankaan tulee olla aina pestyä, jotta se on jo kutistunut sen mitä se tulee kutistumaan
- aikuisen mekon helma eikä hihansuu ole kovalle kulutukselle alttiina, joten materiaalivalinnoissa (kangaspaikat ja kirjontalangat) on enemmän valinnanvaraa kuin esim. lapsen housujen polvipaikoissa
- yksi riskitön tapa on kirjoa kuviot erilliselle napakammalle kankaalle ja yhdistää sen jälkeen tämä kirjoiltu kangas mekkoon. Näin kaikki kankaat toimivat ikään kuin paikkoina olivat ne sitten pelkkiä kankaita tai sashiko-kirjoiltuja kankaita.


Iloista käsityötä tahrojen päälle ja samalla myös kohtiin, joissa ei ole tahroja
Tällainen iloitteleva käsityö sopii omaan tyyliini toteuttaa itseäni. Koen myös tällaisen vaatteen tuunauksen jämämateriaaleilla tärkeäksi, pinttynyttä likatahraista vaatettahan ei kukaan päälleen enää laita, vaikka vaate olisikin ollut se oma lempivaate. Näin tämäkin uudistettu college-mekko sai lisää hyvää käyttöikää, kestäähän sen laadukas kangas kulutusta vielä pitkään. Eikä tahra enää harmita, kun se on mukavasti paikan alla piilossa. Tästä käsityöprojektista jäi kieltämättä hyvä mieli.
Kevät ja pääsiäisaiheet ovat jo alkaneet minuakin innostamaan, ja se on näkynyt myös tässä tahrat piiloon -käsityössäni näinä piilosilla olevina pupuina. Meillä on jo jonkun aikaa virkistynyt maljakoissa sekä koivun että pajun oksat, ja niistä sainkin mukavasti pääsiäisrekvisiittaa tämän yhden piilottelevan pupun vierelle.
Kevätiloa päivääsi, Tuija

