Toimistotuolin verhoilu kierrätettyyn runkoon – pariksi verhoillulle nojatuolille

Lukuaika 9 min

Toimistotuoli verhoilu oli itselleni uusi seikkailu verhoilumaailmani parissa. Näin aluksi täytyy heti mainita, etten ole koulutukseltani verhoilija. Olen pitkään kyllä harrastanut verhoilua ja verhoillut sekä perinteisellä meriheinä-jousi -menetelmällä että vaahtomuovilla kevytverhoiluja. Kevytverhoilukoulutusta sisältyi myös sisustusalan ammattitutkintooni. Tästä huolimatta en ollut aikaisemmin edes nähnyt purettua toimistotuolin runkoa paljaana. Ehkä toimistotuolien verhoilusta puhutaan vähemmän kuin rahien tai tuolien verhoilusta, tai sitten toimistotuoleja vain verhoillaan vähemmän, ainakin harrastuspiireissä, tiedä sitten miten asia oikeasti on. Toimistotuolin uudelleen verhoilu lisää tuolin käyttöikää, ja näin vähentää kuluttamista ja jätteen syntymistä, joten voin vain suositella työtuolin uudistamista ja korjaamista siinä missä muunkin käyttöesineen tai vaateen käyttöikää pidennetään. Myös vanhan poistetuksi siirretyn esineen kunnostaminen itselle käyttöön on vaihtoehto uuden hankkimiselle, samalla se säästää luontoa.

Tämä Martelan tuoli oli menossa roskiin, mutta sen runko oli edelleen kunnossa ja sitä oli säilytetty vain lämpimässä sisätilassa. Kun se ei ollut näemmä kellekään kelvannut, tyttäreni Linda vinkkasi asiasta, ja siitä sitten innostuneena haimme hylätyn työtuolin samantien autoni perään.

Toimistotuolin uudelleen verhoilu ei sinällään ihan monimutkainen juttu ole, jos tuolille riittää pelkkä verhoilukankaan uusiminen. Haasteellisin osa on kankaan kaavoittaminen ja muotoon ompeleminen. Usein käy näiden vanhojen huonekalujen kanssa myös niin, että kun hommaan ryhtyy, tulee eteen lisää kunnostettavaa. Näin kävi tälle omalle Martelan tuolillenikin.

Tässä artikkelissa kerron sinulle kuinka uusin toimistotuolini vaahtomuovit ja verhoilukankaan, lisäksi kerron paljonko tälle projektille tuli hintaa. Esittelen myös Lindalle verhoilemani vanhan nojatuolin, jonka olen jo toistamiseen verhoillut uudestaan. Nämä kaksi tuolia olen verhoillut samalla verhoilukankaalla, ja ne toimivatkin nyt harmonisesti ja rinnakkain sisustuksessa.

Martelan toimistotuoli uudelleen verhoiltuna.
Martelan toimistotuolin uudelleen verhoilu antaa tuolille lisää käyttöikää.
Sama tuoli alkuperäisenä ja poistokasasta pelastettuna.
Sama toimistotuoli alkuperäisenä, poistokasasta pelastettuna. Tuolin pohjassa on tarra, jossa lukee Martela 142 148, 12-2007.

Toimistotuolin verhoilu

Toimistotuolit ovat erilaisia, joten tämän tuolini uudelleen verhoilusta saat hyviä vinkkejä oman tuolisi verhoiluun. Koska toimistotuolit valmistetaan teollisesti, niissä ei käytetä verhoilulakanaa tai vanua vaahtomuovin ja verhoilukankaan välissä, käsityönä tehdyissä kevytverhoiluissa näitä taasen käytetään.

Tuolin purkaminen

Aluksi toimistotuoli on purettava. Tärkein työkalu tässä vaiheessa on kamera, paperi ja kynä! Ota siis joka vaiheesta kuvia ja tee muistiinpanoja, sillä itse verhoilu vie sen verran aikaa, ettei purkuvaiheet piirry myöhemmin enää muistiin terävinä. Nämä purkuvaiheen tiedot ovat erittäin tarpeellisia sekä työkentelyn aikana että kasatessa tuolia valmiiksi. Tämän lisäksi tarvitset myös

  • imurin
  • sakset
  • niitinkohottajan
  • pihdit
  • hiomapaperia esim. 180 karheudella
  • ratkojan
  • mahdollisesti muita työkaluja

Aloitetaan istuimesta…

Istuin irrotetaan ankkurikiinnityksistään (en valitettavasti tiedä mikä niiden nipukoiden virallinen nimi on, puhun siis jatkossakin ankkurikiinnityksestä). Omassa tuolissani se ei käynyt kovin näppärästi, sillä istuin oli tiukasti kiinni ja sen lisäksi oli koko ajan varottava, ettei vahingoita muovista istuimen runkoa. Koska en tiennyt kuinka istuin oli kiinni rungossa, jouduin tutkimalla selvittelemään kiinnitysmekanismia. Tieto ankkureista ja siitä, että istuin oli kiinnitetty niillä runkoon, olisi auttanut itseänikin hahmottamaan paremmin kokonaisuutta, ja se olisi auttanut myös purkutyössä, sillä olisin heti osannut edetä muuten kuin ihmettelemällä ja rikkomalla kangasta.

Istuimen irrotuksen jälkeen imuroidaan tuolin runko ja ympäristö, sillä pölyä varmasti on jo kaikkialla tässä vaiheessa kiitettävästi. Seuraavaksi sitten jatketaan hommaa irrottamalla niitit alustasta, tähän käytetään niitinkohottajaa ja pihtejä. Tämän jälkeen irrotetaan kangas ja vaahtomuovi, hiotaan alustaan jääneet vaahtomuovin rippeet ja liimat pois, ja pyyhitään nihkeällä alusta siistiksi. Kangas kannattaa irrottaa kokonaisena, sillä se säästetään kaavoja varten. Muistahan myös ne valokuvat ja muistiinpanot 🙂

Oman tuolini istuimen kangas oli jo valmiiksi repeytynyt, ja tutkiessani vaahtomuovin kuntoa leikkelin sitä vielä lisää. Näin ei kannattaisi toimia, sillä kankaasta on vaivalloisempi saada myöhemmin kaavoja, mutta sekin silti kyllä onnistuu, eli ei hätää.

Istuin irrotetaan tuolista ja kankaan niitit irrotetaan niitinkohottajalla.
Istuin. Istuin irrotetaan tuolista ja kankaan niitit irrotetaan niitinkohottajalla. Taustalla näkyvät hohtimet vaihdoin kevyempiin pihteihin, jotka ovat myös näppärämmät.

Ja sitten on selkänojan vuoro…

Seuraavaksi tehdään sama selkänojalle. Omassa tuolissani selkänoja oli samanlailla ankkureilla kiinni rungossa kuten istuinkin, mutta koska en osannut tätäkään päätellä istuimen purun jälkeen (usein valmistaja toistaa samaa metodiaan), lähdin tutkimaan selkänojaa samoin kuin istuintakin. Jos olisin ymmärtänyt tämän tässä vaiheessa, olisin irroittanut selkänojan kauniisti irti kokonaisena, mutta kun en tätä tiennyt, leikkasin kangasta ja tutkin kaikkea mitä eteeni tuli. Tämäkin tapa on ok, mutta huono puoli siinä jälleen on se, että kangas on nyt leikeltynä kaavoja varten. Seuraavalla kerralla olen itsekin viisaampi.

Selkänoja. Selkänojan verhoilun runko, johon siis verhoilu tehdään, näkyy valkoisena purkutöiden alta. Ankkureita autoin supistumaan pihdeillä, jotta verhoilun runko irtoaa itse tuolin selkänojasta. Selkäosa ei ole kokonaan verhoiltu, verhoilemattomaan osaan kiinnitetään kokoamisvaiheessa tuolin kiinteä selkäosa. Niitit on kiinnitetty osittain syvään kulmauomaan, ohuilla ja pitkäkärkisillä pihdeillä ne saa uomasta irti.
Selkänoja. Selkänojan verhoilun runko, johon siis verhoilu tehdään, näkyy valkoisena purkutöiden alta. Ankkureita autoin supistumaan pihdeillä, jotta verhoilun runko irtoaa itse tuolin selkänojasta. Selkäosa ei ole kokonaan verhoiltu, verhoilemattomaan osaan kiinnitetään kokoamisvaiheessa tuolin kiinteä selkäosa. Niitit on kiinnitetty osittain syvään kulmauomaan, ohuilla ja pitkäkärkisillä pihdeillä ne saa uomasta irti.
Vaahtomuovin ja liiman jämien poistoon sopii kevyt hiominen.
Vaahtomuovin ja liiman jämien poistoon sopii kevyt hiominen.
Työtuoli takaapäin uudelleen verhoiltuna.
Työtuoli takaapäin uudelleen verhoiltuna.

Verhoilukangas ja vaahtomuovi

Verhoilukankaita on erilaisia: kangasta, nahkaa, keinonahkaa, mikrokuitua, villaa ja seosmateriaaleja. Erilaisilla materiaaleilla on erilaisia ominaisuuksia.

Tämän oman toimistotuolini verhoilukangas on mikrokuitua, joka on kestävää ja helppohoitoista. Se jäljittelee samettia ja tuntuu pehmeältä, mutta itse pidän sitä hieman haasteellisempana verhoilla – ainakin perinteisesti – pyöreisiin muotoihin, tällaista kangasta on mielestäni helpompi perinteisesti verhoilla suoriin linjoihin. Tosin toimistotuolin kanssa on eri asia, sillä muotoon ommeltuna mikrokuitukangas taipui ommeltaessa muotoonsa melko hyvin , ja sitä oli kyllä tosi mukava ommella. Koska tässä verhoilukankaassani on nukalla suunta, se on otettava huomioon leikatessa kangasta. Yleisin suunta on alaspäin, nukan suunnan saa selville silittämällä kangasta.

Vaahtomuovina käytin E30:tä, istuimessa 5 cm:stä ja selkänojassa 4 cm:stä. Nämä kävin ostamassa alan liikkeestä, jossa ne myös leikattiin muotoonsa. Tätä varten on hyvä piirtää vanhoista vaahtomuoveista kaavat (tai ottaa mukaan vanhat vaahtomuovit kaavoiksi). Näiden lisäksi käytin selkänojan yläosaan ja sivuille ohuempaa vaahtomuovia, jota löysin kotoa verhoiluprojektieni ylijäämistä. Teollisuudessa käytetään työtuolien istuimiin ja selkänojiin valmiiksi muotoiltuja vaahtomuoveja, mutta käsin verhoilussa joutuu vaahtomuovien uusimisessa käyttämään luovuutta, sillä tasoon leikatut vaahtomuovit ovat vain noin 1,0 cm yli reunan eivätkä ne ole sen enempää muotoiltu tuolin reunojen yli kuin taaksekaan.

Kaavat vanhasta tuolin kankaasta ja testiompelu

Ja sitten ne kaavat. Tarvitset

  • ratkojan
  • kaavapaperia
  • kynän
  • paperisakset
  • kangasliidun
  • mittanauhan, nuppineuloja
  • testikankaan
  • kangassakset

Puretun istuimen ja selkänojan kankaat toimivat kaavoina uudelle verhoilukankaalle. Vanhat ja uudet vaahtomuovit voivat olla eri paksuisia, joten ota myös tämä huomioon kaavoituksessasi.

Vanhojen kankaiden saumat ratkotaan siististi ja näin osista saadaan kaavat. Merkitse tarkasti tässä kohtaa kaavoihin mitkä osat ja mistä kohtaa osat yhdistetään toisiinsa, ota mallia purettujen kankaiden saumoista. Itse jouduin yhdistelemään repeytyneitä ja leikattuja kankaita, mutta se ei ollut lopulta kumminkaan vaikeaa, yhdistämiseen voi käyttää vaikkapa maalarinteippiä. Piirrä kaavoihin valmiiksi saumavarat tarkasti mitaten.

Koska toimistotuolin verhoilu perustuu muotoon ompelemiseen, on tärkeää, että kaavat istuvat hyvin. Tämä osuus vaatii tarkkuutta ja siksi kaavoja on testattava ja tehtävä niihin tarvittavat muutokset ennen kuin leikkaa varsinaista verhoilukangasta.

Testikankaan tulisi olla ominaisuuksiltaan lähellä varsinaista kangasta, mielellään ainakin lähes yhtä paksua ja joustavuudeltaan/joustamattomuudeltaan samaa luokkaa. Itselläni ei sellaista kangasta löytynyt, joten tein juuri niin kuten ei saisi eli käytin testikankaaksi ohutta ja joustavaa kangasta. Koska koen omaavani jonkinlaisen tatsin, niin luotin kokemukseeni ja testasin kaavoja verhokankaalla. Samalla päätin kumminkin, että jos en ole testiompelukseni kanssa varma kaavojen toimivuudesta, hankin hyvän testikankaan ja ompelen uudet koekappaleet niistä. Kalliita verhoilukankaita ei kannata pilata ilman huolellista valmistautumista verhoiluun.

Kaavojen toimivuutta testasin ompelemalla testikankaasta istuin- ja selkänojapussit. Kuvassa ompelukset näyttävät löysiltä, sillä ne ovat vapaina vaahtomuovin päällä. Tarkastellessani päällisiä kiristin käsilläni kankaat reunojen alle.
Kaavojen toimivuutta testasin ompelemalla testikankaasta istuin- ja selkänojapussit. Kuvassa ompelukset näyttävät löysiltä, sillä ne ovat vapaina vaahtomuovin päällä. Tarkastellessani päällisiä kiristin käsilläni kankaat reunojen alle.

Jalkojen maalaus

Jos toimistotuolin jalat on kuluneet ja haluat siistiä niitä, ne voi kevyesti hioa (180 karkeudella), puhdistaa ja spraymaalata sen jälkeen. Itse en kokenut tätä tarpeelliseksi, vaikka jalat olivat hieman naarmuuntuneet.

Kevytverhoilu

Sitten päästäänkin itse verhoilun pariin. Tarvitset…

  • sopivaa sprayliimaa
  • muotoon leikatut vaahtomuovit istuimeen ja selkänojaan, kevyempää istuimen taakse yläosaan
  • ohuempaa vanua, myös kaikkiin mahdollisiin reunoihin, jotka tarvitsevat pehmustetta
  • neulan ja lankaa
  • sakset
  • niittipistoolin
  • kaavat

Sprayliimaa istuinosan vaahtomuovi paikoilleen, tee samoin selkänojalle. Leikkaa ohuemmasta vaahtomuovista pehmustetta selkänojan yläosan taakse ja reunoihin. Liimaa nämä paikoilleen. Jos tarvitset lisäksi pienempiä paikkauksia tai tasoituksia, ne kannattaa tehdä vanulla ja harsia paikoilleen, jotta ne eivät liiku käytössä. Tällaiset lisäykset kannattaa myös ohentaa reunoilta repimällä niitä, näin ne eivät jää koholle verhoilukankaan alle.

Leikkaa kaavojen avulla verhoilukangas. Ompele ensin selkänoja ja verhoile se valmiiksi ennen kuin työstät istuinosaa. Yleensä verhoilukankaita ei tarvitse huolitella, mutta jos kankaasi sitä vaatii, tee se. Jyrkkiin selkänojan sivuosan kohtiin kannattaa leikata runsaasti hakkeja, jotta kangas ei vedä. Lopuksi sauma käännetään selkänojan puolelle ja ommellaan oikealta puolen sauman päältä ns. puolikatesaumana.

Vedä ommeltu selkänojahuppu vaahtomuovisen selkänojan päälle napakaksi. Tarkista, että se istuu symmetrisesti. Nido kangas kiinni yksinkerroin siten, että aloitat nitomisen jokaisen sivun keskeltä edeten samoin aina vastakkaiselta puolelta. Näin etenet jokaista kulmaa kohti pikku hiljaa. Pidä kangas tiukalla, nitomiskohdat näkyvät muovissa jälkinä, joten niitä on hyvä seurata. Purkamisvaiheen kuvista ja muistiinpanoista on tässäkin kohtaa paljon hyötyä.

Asettele lopuksi valmis selkänoja paikoilleen työntämällä ankkurit kiinteään selkänojaan kiinni (sori, en osaa selittää tätä paremmin, kun en tiedä näiden yksityiskohtien oikeita nimiä, osaat kyllä varmasti, kun olet tarkastellut purkuvaiheessa tuolisi kiinnitysmekanismia, ei siis hätää).

Selkänoja. Vaahtomuovi liimataan alustaan, lisätyt ohuemmat vanut liimataan ja ommellaan harsien paikoilleen. Verhoilukankaan kaareviin kohtiin tehdään tarpeeksi monta hakkia, jotta kangas asettuu kauniisti. Puolikatesauma ommellaan kankaan oikealta puolen. Valmis selkänojan huppu asetellaan paikoilleen ja nidotaan se yksinkerroin kiinni.
Selkänoja. Vaahtomuovit liimataan alustaan, lisätyt ohuemmat vanut liimataan ja ommellaan harsien paikoilleen. Verhoilukankaan kaareviin kohtiin tehdään tarpeeksi monta hakkia, jotta kangas asettuu kauniisti. Puolikatesauma ommellaan kankaan oikealta puolen. Valmis selkänojan huppu asetellaan paikoilleen ja nidotaan se yksinkerroin kiinni.

Tee samoin istuinosan kanssa. Nyt toimistotuoli on enää tekstiilisuojaa vailla, ja sitten vain runsasta käyttöä.

Valmista tuli.
Toimistotuolin verhoilu on nyt valmis.

Nojatuoli samalla kankaalla

Toimistotuolin verhoilukangas jäi ylijäämänä Lindan vanhan nojatuolin verhoilusta. Nojatuolin verhoilin jo aikaisemmin purkamalla sen rungolle asti. Verhoilussa käytin jousia ja meriheiniä eli verhoilin vanhaan, perinteiseen tapaan. Tuolin olen verhoillut kaksi kertaa, tällä toisella kerralla vaihdoin vain kankaan ja joitain pehmusteita, sillä rakenteet olivat pysyneet hyvinä. Teiniajan verhoilukankaan räväkkyys ei enää aikuisena istunut Lindan makuun ja nykyiseen kotiin, siitä syystä nojatuoli päätyi uudelleen verhoiltavaksi.

Vanha nojatuoli on verhoiltu samalla verhoilukankaalla kuin poistopisteestä pelastettu toimistotuolikin.
Vanha nojatuoli on verhoiltu samalla verhoilukankaalla kuin poistopisteestä pelastettu toimistotuolikin.

Mitä toimistotuolin verhoilu maksoi?

Tähän toimistotuolin verhoiluun kului itseltäni rahaa 18 euroa. Tuon verran maksoi uudet E30-vaahtomuovit muotoon leikattuna liikkeessä. Muita rahallisia kuluja ei tällä kertaa tullut tähän työhön. Toimistotuolin nouto sattui ohikulumatkalle, sillä Lindan vinkkaus poistopisteestä osui kohdalle toimipisteen ohi ajaessamme. Verhoilukangas oli ylijäämää, samoin vanut, paksumpi ompelulanka oli ostettu tuohon nojatuoliprojektiin, kaavapaperia oli kaapissa ja testiompelun kangas oli vanha käyttämätön verho, jonka olen saanut projekteihini. Myös sprayliima ja muut pienemmät tarvikkeet löytyivät kaapista.

Itse olen hurjan tyytyväinen tähän projektiini. Tykkään kierrätyksestä, ja käsin tekemisestä saan suurta nautintoa. Vaikka nämä verhoilemani tuolit ovat nykyään parit, verhoilin tämän toimistotuolin itselleni työtuoliksi. Silti se saattaa joskus vaihtua Lindan työtuolin kanssa pariksi hänen nojatuolilleen, sillä kierrätämme perheen kesken myös huonekaluja aina tilanteen mukaan, myös näin säästämme uuden ostamiselta.

Koen tämän toimistotuolin verhoilun terapeuttisena, ehkä tällä ei maailmaa pelasteta, mutta pienellä teolla oli itselleni suuri merkitys. Jos olet ajatellut uusia toimistotuolisi tai työtuolisi verhoilun, ehkäpä myös vaahtomuovitkin, suosittelen kyllä ryhtymään tuumasta toimeen, sen verran iloa ja hyötyä tästä projektista saa itselleen!

Kevytverhoilun iloa, Tuija

Kaunis työtuolini omassa työhuoneessani.
Kaunis työtuolini omassa työhuoneessani.